Vihattu

4.

                             Amelie NK.

Kipu valtaa minut kokonaan kun liikahdan.
Tunnen katseita itsessäni. Voi ei ei ei tyhmä jäit kiinni,pääni huutaa. Olet ongelmissa. Tyhmä. Tyhmä, ääni päässäni mesoaa.

Avaan silmät varoen. Mustalla sisustettu huone. Missä olen? Tämä ei ole se huone,mihin minut vietiin ekana.

Huomaan sänkyni ympärillä kummallakin puolella kolme vartijaa.

Tuijotan heitä ihmeissäni.

Miten aiot päästä heitä nyt karkuun?

Yritän nousta,mutta minut painetaan takaisin makuulleen.

"Pomon käsky. Olet vuode levossa.", Vartija lähimpänä minua oikealta puolelta sanoo. Samainen joka painoi minut makuulleen.

Minua ei kukaan määrää. Ei enää. Tahtoisin huutaa mutten kykene. Miksi minä. Miksi. Mitä olen tehnyt ansaitakseni toisen helvetin?

Kukaan vartijoista ei näytä sääliään minua kohtaan. Ihan hyvä vain en kaipaisi sitä. Itseasiassa he näyttävät hyvin tunteetomilta. Oikealla puolellakin puhuja oli kuin robotti mainen. Alan mennä paniikkiin.

Hengitys tiheentyy. En meinaa saada happea. Kyyneleet täyttävät  ja uudestaan rimpuillen henkeni edestä.

Jalkani eivät toimi. Niihin sattuu noitten pitäessä kiinni.

Huoneen ovi lennähtää auki.

"Irti hänestä",kuuluu syvä käsky.

Vartijat irrottavat otteen minusta ja laskevat pään alas.

"Hän ei rauh...",yksi yrittää.

Kipu iskee kovaa päälleni,mutta silti ojenna  jalkani koukkuun ja olen kerässä halaten niitä. Sattuu,mutta pahin kipu helpotti.

"Lähtekää", Ethanin ääni puhuu ja tunnen kuinka tuo tulee luokseni, laskeutuu ja kaappaa minut halaukseensa.

Mitään sanomatta tarraudun tuohon kiinni. Kiedon käteni tuon kaulan ympärille. Tunnen tuon turvan tunteen. Hengityksen oman rintani alla,joka rauhoittaa ja saa hengitykseni tasaantumaan.

Kukaan ei ole aikoihin halannut minua. Silittänyt selkääni. Se on omituista,mutta samalla tykkään tästä tunteesta. En välitä kuka hän on. En välitä vaikka hän vei minut vasten tahtoani. Kaipaan vain tätä.

Halausta.

Turvaa.

Lohtua.

Että joku välittäisi...

                            Ethanin nk.

Olin menossa katsomaan Amelieta. Prinsessaani.

Sain sopivasti päivän työt tehtyä,että voisin tutustua häneen rauhassa. Tehdä hänen olonsa paremmaksi. Kertoa hänelle,että nyt hänellä olisi taas koti.

Olen miettinyt,miksei missään ole mainittu häntä. Asuihan hänkin siinä räjähtäneessä talossa. Miksei kukaan ole kaivannut häntä.
Miksi prinsessani on yksin? Minun prinsessani johon tunnen omituista tunnetta.

Onnellisuutta.

Sydämen tykytyksiä.

Rakkautta? Sellaistako se on niin kuin Jamier sanoi eilen.

Kuulen huutoa. "Päästä irti", se kuuluu huoneessani,jossa Amelie on. Juoksen kiireessä. Hän ei ole okei. Heilautan oven vauhdilla auki ja näen kuinka vartijat yrittävät pitää rimpuilevaa prinsessaani paikallaan. Tuo on paniikin kourissa.