Vihattu

9

Istun uuden karhean auton penkillä. En osaa sanoa merkkiä. Kiitos huonon auto tietämykseni takia.
Tämä on toinen kerta kun istun Ethanin kanssa, samaan aikaan autossa. Tosin tällä kertaa kuljettaja on joku muu. Lilian istuu pelkääjän paikalla ja Ethan harmikseni vasemmalla puoleisella reunalla.

Muisto siitä vilahtaa nopeasti,mutta pyyhin sen pois. Käännän katseeni takaisin nättiin kaupunki alueeseen.

En kauheammin ole viettänyt kaupungilla aikaa. Enkä kauheasti ole kaivannutkaan sinne menoa.

Maisemat ovat jotain aivan huikeita. Ihmisiä siisteissä asuissa.

Tunnen itseni rähjäiseksi. Tällä puolen kaupunkia.

Ole hiljaa! Isä olisi ylpeä, että lähdit tänne, ääni päässä sivaltaa.

Niin kai.

Hymyilen. Ainakin yritän nauttia. Totuudessaan inhoan ihmispaljoutta.
Tunnen itseni alastomaksi, silloin kun ihmiset tutkailevat minua. Katsovat arvioiden.

"Amelie", Ethan huhuilee vieressäni ja on laskenut kätensä polvelle käteni päälle.

Käännän katseeni. Kohtaan tuon ruskeat silmät. Voisin hukkua niihin, mutta en tee niin. Moni varmaan lankeaisi. Ellei ole jo langennut?

"Olemme perillä. Nousetko vai nostaako?",tuo kysyy, jolloin punastun ja työnnän tuon käden pois.

Nousen nopeasti varoen pimentyviä läikkiä näkökentässäni.

Ethan vain naurahtaa ja alkaa jutella Lilianin kanssa, joka tarttuu kädestäni ja alkaa raahata minua vaatekauppoja kohti.

Katselen ymmälläni ympärille.

"Amelie...katso tätä",Lilian henkäisee ja esittelee kolmatta toppia,jotka ovat niin samanlaisia, mutta kumminkin jokainen eri tavalla oman näköinen.

"Hieno",hymyilen.

Tuo vain hymyilee ja säntää uusien vaatteiden luokse minua perässä vetäen.

"Katsoppas tuosta, oma kokosi", tuo virkkoo farkkujen luota.

Katson vaivaantuneena ympärilleni. Ei pakopaikkaa. Varovaisesti etsin kokoni.
Mieleisistä housuista.

"Menehän sovittamaan"

Katson Ethaniin päin, joka katselee meitä vieressämme hymyillen. Tuo tosiaan hymyilee. Ihmettelen.

Otan vaatteet Lilianin käsistä,joita on jo vino pino.

Huomaan ja pudistelen päätäni.

"Mennään syömään",Ethan marisee Lilianille,joka haluaisi käydä vielä yhdessä kaupassa.

"Älä narisee",Lilian naurahtaa.

"Mutta lupasit, ettet uuvuta Amelieta ihan loppuun. Hän on toipilas vielä." Ethan virkkoo myötätuntoisen hymyn kera.

Naurahdan vaivaantuneena. "Älä mua tähän vedä. Mä jaksan kyllä.",mutisen.

"Katsos nyt. Rakas poikani itse vaadit mukaan.",Lilian naurahtaa ja käännähtää ympäri kohti uutta liikettä.

Seuraan Lilianin perässä. Minne muualle menisin? Ostoskeskus on niin iso,että eksyisin tuossa tuokiossa.

Ethan marisee takanani,jotain itsekseen kunnes tunnen tuon vierelläni.

"Minne haluat syömään. Kuhan yhdessä kaupassa käydään. ",Tuo toteaa.

"Ihan sama",totean hymyillen.

"Sitten varmaan käy Burger king",tuo toteaa hymyssä suin.

Katson tuota häkeltyneenä. Tuo oikeasti haluaa pikaruoka ravintolaan. Hymyilen. En olisi uskonut, että hänen kaltainen ihminen haluaisi syödä siellä, mutta en pistä pahakseni. Tykkään itsekin siitä paikasta. Tuttu ja turvallinen.

"Noniin minnekäs mennään syömään"Lilian hymyilee ostos kassinsa kanssa.

"Burker King:in", Ethan vastaa hymyssä suin.

"Haluatko sinä Amelie sinne?",Lilian kysyy.

"Joo, mennään vain."

"Kaikista paikoista juuri sinne. En ymmärrä teitä", tuo mutisee, mutta ei anna hymyn kadota huuliltaan.

Menen varaamaan sohva pöydän, neljän istuttavan kun Lilian ja Ethan menevät tilaamaan.

Tuijotan käsiäni pöydän päällä. Sormeillen kynsiäni.

Minulla oli aina tapana tulla tähän ravintolaan syömään, jos olin saanut ison muutoksen elämässäni suoritettua. Vähän niin kuin palkinto jäätelö tai pirtelö. Mitkä ovat yhtiä parhaimpia tässä kaupungissa,vaikka se on pikaruokaravintola.

Rakastan kuinka eri ikäiset ihmiset käyvät täällä. Onnellisia lapsi perheitä tuomassa melua. Viereisessä pöydässä leikkimässä pahvi kruunulla.

Kuinka vanha pariskunta auttaa toinen toistaan ja istahtaa alas syömään parin pöydän päässä.

Kun minäkin olen vanha. Haluaisin olla yhtä onnekas,kuin tuo vanha pariskunta. Kuinka he katsovat toisiaan, yhä niin rakastuneina.

Haluan sitä samaa joskus.

Hymyilen.

Toivottavasti toiveeni toteutuu.

"Otin sulle kanssa kana hampparin",Lilian hykertää vastapäätäni istahtaen. Ethan istuu varovaisesti viereeni.

"Ethan pienenä ei suostunut syömään muuta,kuin sitä ja jäätelön jälkkäriksi. Otin nyttenkin meille.", Tuo kertoo hymyssä suin.

"Äiti",Ethan mutisee hymyilen ujosti.

Hymyilen takaisin ja tartun hamppariini.

"Nam",hymisen ja saan hymyilevät katseet kummaltakin.

Lilianin nk.

Katson Amelieta Ethanin vieressä. Huomasin kuinka tuon silmissä pilkahti, kun sai jäätelö annoksen eteensä.

Hupsu tyttö.

Ethan tuon vieressä hymyilee kuin viimeistä päivää. Niin kuin aina, kun näen hänet amelien seurassa.

Olen iloinen Amelien voinnista. Hän ei näytä enää niin kuolleelta. Haamulta. Väri alkaa palautumaan hänen kasvoilleen.

Olin syvästi järkyttynyt,kun näin hänet siinä sängyssä makaamassa.

En ymmärtänyt ihan silloin, enkä ymmärrä vieläkään,mitä on tapahtunut. Mikä sai hänet siihen kuntoon. -mutta onneksi hän voi paremmin.

Tyttö on ujo,mutta rohkea. Vahva kuin mikä.

Rauhallinen, mutta myös kiivas tarpeen tullessa. Juuri sellainen, mikä tasapainottaa Ethania hyvin.

Ethan taas hymyilee enemmän. On kiltimpi ja huomaavaisempi.

Joskus yllätys käynneilläni poikaa ei ole näkynyt missään. Juoksee kokouksista toiseen. Istuu päivät pitkät työhuoneessaan.

Nyt se samainen "pikkupoika" minkä joskus näin hänessä, on siinä. Se puoli, mitä olen kaivannut.

Minun poikaani.

Ja nyt näen sen ensimmäistä kertaa...

Hän on ihastunut tuohon tyttöön.

//Omg!!!! Jo yli 100lukukertaa🙈 14votea🙈🙈🙈kiitos ihan hirmuisen paljon,ketkä jaksaa lukee tätä ja voteta. Oon saanut siitä niin paljon inspiraatiota jatkaa tätä ja pidettyä motivaatiota yllä (x

En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen💜💜💜

Kiitos💜

T. Demoni//