Vihattu

1

Istun entisen kotini viereisessä puistossa. Kello on jo myöhä. Puiston lapset ovat menneet tunteja, sitten kotiin yöpuulle ja nukkumaan.
 Itse hytisen kylmissäni keinussa. Jalat painautuneena maahan. Ne tuntuvat raskailta. En tiedä,minne mennä. Kotiin ei ole asiaa. 
 Kyyneleet alkavat tippumaan silmistä,muistellessa eilistä riitaa ennen räjähdystä. Kerkisin pois alta,mutta sinä. Sinä olit siellä. Sinä räjähdit sen mukana. Poliisi teipit ympäröivät talomme raunioita. 
 
Pian viereiseen keinuun istahtaa naisen ääneltä kuulostava ihminen. En vilkaise. En halua katsoa. Siinä ympärillä on monta miehen kuuloista ihmistä. En halua nähdä, kuulla tai olla tässä. En halua kuulla tuon naisen naurua ja miesten hekottelua tyhmille asioille. 

Miksi istuitte siihen. Haluan olla yksin ja kuihtua tähän. Sinun ei kuulu olla elossa,ääni päässäni sanoo. Sinun olisi pitänyt räjähtää sen mukana,se kertoo.  Pudistan päätäni nopeasti etten itkisi.

Mistä nuo tietäisivät mitään. Nousen huojuen keinusta päässä pyörii vähän. En ole syönyt eilisen jälkeen mitään. En ole pystynyt, eikä edes kiinnosta. Tartun keinun tolpasta kiinni. Silmissäni näkyy pisteitä, joten suljen silmäni ja hengitän tasaisesti. Tunnen kuinka olkapäästäni tartutaan kiinni. 

"Ootko kunnossa", tunnistan kysyjän viereisen keinun porukassa olevaksi jätkäksi.

Katson tuota ja pyristelen nopeasti tuon otteesta irti. Otan askeleen taaksepäin. Viestitän silmilläni jätä minut rauhaan. 

" Vastaa mulle kun puhun", tuo murahtaa yhtäkkiä ärhäkän oloisena. 

En anna tuon pelotella minua tuon pituudellaan.

Tuo yrittää tarttua kädestäni kiinni,mutta pinkaisen karkuun. Vaistoni toimivat viimein ja juoksen henkeni edestä karkuun. Huomaan tuon lähtevän perääni ja saavan minut minä hetkenä hyvänsä kiinni. Kyyneleet vierivät silmissäni,joka sumentaa näkökykyni.

Tunnen kovan töytäisyn,jonka johdosta kaadun painon saattelemana päälleni. Suljen silmäni ja suojaan kasvoni. Tärisen kauttaaltani.

" Miks lähdit karkuun", tuo kysyy kiivaasti.

Olen paikoillani ja keskityn hengittämiseen. Kuulen juoksun askeleita ja ne pysähtyvät viereemme. 

"Vastaa mulle", tuo murahtaa ja ravistelee minua.

Kyyneleet vain valuvat silmistä. En saa sanaa suusta. Tuntuu erityisen vaikealta hengittää taas. Yritän haukkoa henkeä. Siinä kumminkaan onnistumatta suuremmin tuloksin.

" Pomo sä pelästytät hänet" viimein luoksemme juossut kolmas tyyppi puhuu. 

Pomoksi määritelty henkilö irrottaa otteensa minusta.

Rauhoitun.

Nousen hitaasti ylös istumaan. Hengitys alkaa normalisoitumaan. Sisään. Ulos. Ääni päässäni ohjeistaa. Älä pelkää. Hengitä. Sisään ulos. Miehet puhuvat hiljaa vieressäni. En jaksa ymmärtää heidän puheita. Tuijotan katse maassa. Miten pääsen pois.

Tunnen yhtäkkiä kädet ympärilläni ja ilman jalkojeni alla. "Sä tuut mun mukaan sitten", samainen henkilö joka jahtasi minua puhuu. Yritän rimpuilla irti tuon otteesta, mutta onnistumatta. Tuon ote on tiukka ja vahva. 

"Jackson, avaa ovi"

Jackson avaa oven ja tunnen kuinka pomo laskee minut alas ja laittaa turvavyöni kiinni. -jonka jälkeen pamauttaa oven kiinni ja saapuu toisen oven kautta taakseni istumaan.

Yritän avata ovea,mutta siinä on lapsilukot. Hakkaan ovea tietoisena, ettei se aukea.

Noni hyvä olet loukussa kahden ventovieraan kanssa. Miten tässä pääsi käymään näin Amelie? Ääni päässäni naureskelee. Heikko. Hakkaan käsillä päähäni. Katoa. Katoa. Sanon itselleni.