Vihattu

10

                              Ethanin nk.

"Noniin",mutisen ja nostan katseeni sängyllä makaavan prinsessaani.

Asensin juuri koneen tuolle, että hän voi jatkaa opiskelemistaan. Sain tovin suostuteltua entistä tuttuani. Ottamaan hänet kesken lukukauden mukaan.

Nousen ylös nojatuolista ja istahdan tuon viereen sängyn laidalle.

"Osaat varmaan itse jatkaa? J.J. tarkistaa ne ja katsotaan, milloin alat paikan päällä käymään."

Tuo vain tuhahtaa vieressäni ja pälyilee kattoa.

Katson tuota turhautuneena.

"Söitkö lounaan varmasti?"

"Mhhm",tuo mutisee.

Katson tuota kysyvästi.

"Joojoo kysy vaikka Jacksonilta se vahtasi",tuo mutisee ärtyisenä.

"No hyvä. ", Mutisen. Lykkään tietokoneen hänen syliinsä.

Tuo nousee istumaan ja turhautuneisuus paistaa hänen silmissään.

Mikä on? Tahtoisin kysyä, mutta päädyn silittämään tuon käsivartta ja nousemaan.

"Huikkaa jos tarvitset apua", sanon ennen, kuin poistun.

Huokaan oven suljettuani. Nyt se olisi menoa.

Katselen tyhjää käytävää. Työni kutsuvat,mutta aion poiketa veljeni huoneessa. En tajua, kuinka tuo jaksaa vieläkin äitin hääräämistä.

"Ethan tuu pelaamaan",veljeni Jonathan huikkaa saavuttuani tuon tän hetkiseen huoneeseen täällä ollessaan.

"Mitäs sä pelailee",kysyn Tuupaten tuota leikkisästi olkapäähän istahtaessa sohvalle.

"Klassikko sotapeli. Ei sen ihmeellisempi", tuo naurahtaa ja töytäisee takaisin.

Nauran niin, kuin ennen vanhaan. On mahtavaa taas olla veljeni kanssa.
Vaikka harvoin näytän tunteitani kellekään. Olen vihdoin oppinut olemaan vähemmän tunteeton. Tosin kahdestaan veljeni seurassa olen aina pyrkinyt olemaan vain minä. Hän on ollut vuosiin ainut,joka on nähnyt tunteitani, vaikka ikäeroa on 6vuotta hän on paras kaverini.

"Mun pitäs varmaan mennä jatkamaan töitä" naurahdan voitolleni.

"Älä vielä",Jonathan marisee vieressäni häviölleen.

Sotken tuon tukan ja otan veljen halaukseen.

"Otetaan uusiksi myöhemmin. "

Tunnen kuinka tuo jäykistyy vähän ja kohottaa katseensa minuun.

"Kertoiko äiti muuten sulle...se tapailee uutta. "

Jymähdän.

"Mitä?"

"Joku Italialainen iso Jehu. Se on välillä käynyt meidän kotona Norjassa.  Se karmii mua vähän, mutta äiti näyttää onnelliselta".

"Ethan", Jonathan henkäisee.

Tuijotan lattiaa. Kylmästi.

Eihän tuo voi muistaa kunnolla. Millaista se on. Hän oli vain 3vuotias kun isä kuoli.

Siinä on aina riskinsä. Kun tapailee mafian johtajia. Luulisi Lilianin tiedostavan sen.
Tai muistavan...

                         Amelien nk.

Tuskailen koneen näytöllä lojuvista kysymyksistä.

Miten tähän pitäisi vastata?
Ihan tosi?

En ole koskaan ollut hyvä koulussa. Keskittyminen ei vain riitä. Asiat mitä opetetaan on hepreaa.
Kukaan ei ole koskaan vaivautunut auttamaan tai no saati en ole uskaltanut sen yhen kerran jälkeen kysyäkään apua.
En halunnut antaa hänellä lisä aiheita pilkata kuinka huono ihminen olen.