Vihattu

8

Räpyttelen silmiäni. Valkoinen katto pistää silmääni ensimmäisenä. En jaksa liikahtaa,vaikka olo on vähän parempi,mutta silti niin raskas.

Minkähän takia harvaan kattoon maalataan nättejä kuvioita. Kuvia. Tai ylipäätänsä. Miksi ne ovat aina neutraalin värisiä. Tylsiä.

Huomaan liikehdintää oikealla puolellani nojatuolissa ikkunoitten edessä.

Kuulen kuinka joku rykäisee.

Jackson.

Yllätyinkö. En. Tietenkin täällä oli joku. Vahtimassa. Kuinka naurettavalta se kuulostaa? Tuhahdan. Lupasit yrittää. He ovat mukavia, ääni päässäni sivaltaa.

"Minne katoat kokoajan. Ethan sanoi, ettet ole läsnä. ", Jackson kysyy hymyillen.

Käännän raskaan pääni kohti kattoa.

Mitä muutakaan katsoisin?

"Mhhm",mumisen.

"Haluaisitko puhua siitä?"

"En",mumisen,mutta silti niin kuuluvasti, että tuo saa selvää.

"Amelie"

"En halua. Haluan unohtaa kaiken."

"Mutta se voisi helpottaa."

"Helpottaa?",sivallan ja nousen hetken työmaan jälkeen istumaan.

"Helpottaa todeta jollekin asioita,mitä ei voi muuttaa!?",huudan turhautuneena. En tiedä,mistä sain ääneni takaisin.

Naurahdan ja olen nousta ylös,mutta tuo nousee ja estää aikeeni.
Tarttuu olkapäistäni kiinni ja pitää minua paikoillaan.

Tuijotan ärsyyntyneenä tuon silmiin.

Jokin pilkahdus tuon silmissä käväisee,mutta katoaa nopeasti kuin tuleekaan. Ystävällinen ilme kasvoillaan.

"Et saisi kävellä. Se kuluttaa energiaasi."

"Haluaisitko, että ettisin jonkun kirjan sinulle tänne?"

Katson tuota,mutta painan katseen käsiini. Miksi ne ovat noin riutuneet?

Lopulta nyökkään.

Säpsähdän kun ovi aukenee. Käännän katseeni ja huoneeseen astelee blondi n. 40vuotias nainen astelee sisään. Katson tuon ylipirteitä kasvoja. Vaatetus kuin mallilla. Miten joku voi olla noin kaunis?

"Olet ylhäällä, vihdoin",nainen hihkuttaa kuin tuntien minut ja tuo vierelleni tarjottimen, jossa iso kaakao muki, viinirypäleitä ja kaksi täytettyä croissanttia.

Katson tarjotinta ilmeettömänä. Näytän aivan kamalalta tuon naisen rinnalla.

"Amelie tässä on Lilian.",Jackson esittelee vähän vaivaantuneena. Kuin ei tietäisi, miten olla?

Nyökkään ja alan nojaamaan tyynyjäni vasten. Otan viinirypäle tertun ja syön niitä hitaasti.

Nainen taino Lilian liihottaa nojatuoliin ja ristii jalkansa toisen päälle. Hymyillen katsoo minua.

Katson tuota nopeasti,mutta kiinnitän huomioni viinirypäleihin. Unohdan muut. Niin on helpompi.

Hengitän rauhallisesti. Vähän hitaasti. Sydän sykkii levollisesti.

Raikas,mutta mieto. Rakastan näitä liiloja viinirypäleitä. Ne on paljon maukkaampia, eikä niin kirpeitä, kuin vihreät.

Missähän Ethan? Pohdin. Hän oli täällä kun nukahdin.

Ja kuka tuo nainen on. En ole aiemmin nähnyt häntä.

Miksi tuo vaivautui puhumaan minulle.

Syötyäni viinirypäleet otan kuuman kaakaon,joka on onnekseni jäähtynyt sopivasta.

Rakastan kaakaota ja sen maukasta makua. Se toi aina turvallisen tunteen,kun iskä oli tehnyt sellaisen minulle, kun huomasi muitten käytöksen.

"Hän eksyy välillä jonnekin. Ei ole suostunut puhumaan.",Jackson selittää lilianille.

"Aivan",tuo sanoo hymyillen.

Katson noita.

"Kunhan oot valmis lähetään kaupungille",Lilian täräyttää.

Meinaan tukehtua kaakaoon. Anteeksi mitä?

"Se voisi tehdä ihan hyvää. Jacksonin ja Ethanin tuntien olet nyhjöttänyt neljän seinän sisällä vain"

"Lilian en usko, Ethanin riemastuvan",Jackson yrittää.

Lilian vain mulkaisee tuota.

Mutisen ja yritän kaivautua peiton alle, mutta Lilian vetää minut ylös ja raahaa kylpyhuoneeseen.

Tuo ojentaa kaapin alta ison valkoisen pyyhkeen.

"Kiitos",mumisen tuon poistuessa.

Katson itseäni peilistä. Ruskeat hiukseni ovat takussa,tummat silmän aluset kalpeilla kasvoillani. Näytän kauhealta, eikä kukaan viitsinyt sanoa mitään.

Kiroan Ethanin ja Jacksonin syvimpään kuiluun kuhan näen heidät taas.

Saatuani Lilian antamat mustat farkut ja mustan hupparin. Astelen huoneesta ulos. Kohtaan Lilianin oven ulkopuolelta puhelin kädessään.

"En tiennyt,mistä pidät,joten otin perus",tuo selittelee hymyillen.

"Kiitos,nämä ovat kivat",vastaan vaisun hymyn kera. En tiedä,mitä sanoa,mutta onneksi tuo avaa suunsa.

"Ajattelin, että menisimme kiertelemään. Saisit muuta ajatelvaa tänne synkkyyteen. Nuo herrat, no he ovat sellaisia.",tuo selittelee nauraen.

Naurahdan.

"Mitä helvettiä",Ethan jyrähtää juuri kääntyen samalle käytävälle kanssamme.

"Siisti suusi Ethan",Lilian jyrähtää takaisin.

"Mutta Amelien pitäisi olla vuode levossa. ",Ethan taas ärisee Liliania vastaan.

"Jokaiselle tekee välillä hyvää irrotella. ",Lilian vastaa ystävällinen hymy kasvoillaan.

"Mutta..."

"Ei muttia. Me lähdemme nyt. Tule Amelie", Lilian sanoo ja tarttuu kädestään.

"Äiti",Ethan jyrähtää.

"Älä kiukuttele,kuin pikkulapsi. ",Lilian taas vastaa.

Olen ymmälläni. Nainen joka pitää kädestäni on tuon äiti.

"Tulen mukaan. ",tuo mutisee ja tarttuu kädestäni.

Irrottaudun siitä.

"Mikä sulla on", Ethan ärähtää.

Kavahdan mutta en peräänny.

"Et sit viitsinyt sanoa mitään. Mä näytin aivan kamalalta. ",Ärisen tuolle tuohtuneena.

"Hä"

"Sä näit mut. Sä ja Jackson ja kumpikaan ei sanonut mulle mitään. 'hei tee jotain'"

Katson tuota mulkoillen.

Lilian vain katsoo tilannetta huvittuneena.

"Menen autolle jo",tuo huikkaa ja jättää minut ja Ethanin kahden.

Tuo haroo tukkaa kädellään. Katsoo minua ruskeilla silmillään.

"En tajunnut. En miettinyt sitä. Olet kaunis",tuo mutisee katse minussa.

Naurahdan. Repeän nauramaan tuon edessä. En edes tiedä miksi,mutta tilanne huvittaa minua. Tuon katse yllättynyt.

Yhtäkkiä tuo kaappaa minut syliinsä. Hätkähdän,mutta hymy ei katoa huuliltani.

Tunnen taas tuon sydämen sykkeen pääni alla. Vahvat kädet ympärillä. Tuon rauhallisen tuoksun.

Tähän voisin jäädä ainiaaksi.

"Olen iloinen, että voit paremmin...prinsessani"