Nimi kertoo jo? So pieni smutti kohtaus luvassa
•••
Taen Nk.
Kolme viikkoa eteenpäin bts konsertti kiertueelle
TorstaiBTS:n julkaisemasta uudesta albumista oli noin kolme viikkoa ja heillä alkaisi kiertue. Kiertue oli kylläkin aika lyhyt. Soul, Busan, Tokio ja Berliini. Kaikissa he viettäisivät kaksi keikka päivää. Kiertueen lyhyys johtui muiden stadiumien olevan täynnä ja aikaa ei voitu muuttaa. Manageri oli kysynyt minua ja Jiminiä että Hobia mukaan vain Korean päiville. Sillä Jimin lähtisi tämän jälkeen perheensä kanssa Thaimaaseen ja tulisi samana päivänä kun BTS saapuisi takaisin Koreaan. Lähtö olisi huomenna hotellille. Me tulisimme myöhemmin sillä ei ollut lupaa paljastaa suhdetta. Yoongi ja Jimin oli alkanut seurustella vähän aikaa sitten. Kun kuulin aloin kiljumaan ilosta. He olivat söpöjä. Jin näytti enemmänkin hämmentyneeltä siitä mitä talossa tapahtuu. Hän sanoi yksi päivä 'Yhtäkkii kaikki vaa rakastuu ja nyt tääl pyörii jo kaks lemmen pesää'. Kaikki alkoivat nauramaan tuolle. Olihan se totta. Jungkook pakkaili tavaroita kassiin kun minä istuin hänen sängyllään katsoen häntä kun tuo yritti etsiä tavaroitaan. "Äääh missä mun laturi on?" Jungkook narisi. Osoitin lattiaa sohvan vieressä. "Aih kiitti" Jungkook sanoi. "Jos rauhottuisit nii löytäisit sun tavarat" sanoin. "No ehkä pitäis mut oon vaa ilonen päästä taas lavalle ja et säki saat tulla mukaa" Jungkook sanoi ja istui sängylle. "Monelta sun kyyti tulee tai siis sun ja Jimin ja Hobin?" Jungkook kysyi. "Manageris sano et meijät haetaan illalla täält olikohan seittemän aikaa" sanoin. "Niiiin kauan" Jungkook sanoi. "Mitä nii kauan?" kysyin. "Joudun olee erossa susta" Jungkook sanoi ja kaatui halaamaan minua. "Susta tuli yhtäkkii vauva" nauroin. Ei, tuntui se pitkältä mutta aika menisi nopeasti. "Tullaan samaa aikaa ku loppu henkilökuntaki" sanoin. Jungkook nyökkäsi ja meni pakkaamaan loput tavarat.
Menimme alakertaan jossa oli yhtä sotkuista kuin kaikkialla muuallakin. Olin kuullut että talo näyttää pakkaamisten aikaan siltä että siellä olisi käynnyt hurrikaani. Ja siltä se näytti. Hobi tulisi vasta huomenna aamulla tänne ennekuin muut lähtevät. Jimin tuli yläkerrasta. "Missä on Yoongin kuulokkeen laturi?" hän nauroi kun kysyi Jiniltä. Jin pysähtyi. "Viimeeks lainas sitä Namjoonille eli varmaa sen huoneessa tai sit Yoongin pöydällä" Jin sanoi. Jimin lähti takaisin yläkertaan. Koko kaaos oli huvittavaa katsottavaa. Istuimme sohvalle. Pian Jimin tuli takaisin alas ja istui sohvalle huokasiten. "Eihän toi löydä mitää ite" Jimin nauroi. "Ei toikaa" sanoin ja tunsin tuuppauksen olkapäässäni. "Heiii en löytäny yhtä laturii ja paitaa" Jungkook nauroi. "Mut Yoongi ei muutenkaa löydä ikinä mitää" Jungkook sanoi. "Mä huomaan" Jimin naureskeli. Namjoon tuli ala kertaan. "Vihdoin valmis" hän sanoi. Kaikki muut olivat valmiita paitsi Yoongi ja Jin. Jimin meni käymään vielä yläkerrassa jonka jälkeen hän palasi Yoongin kanssa. Jin kolisi yläkerrassa jotain kunnes tuli myös alas. "Huoh kaikilla on kaikki jopa Namjoonilla ja sit voi tehä ruokaa" Jin sanoi.
Skip huomiseen
PerjantaiHeräsimme puoli yhdeksän sillä pojat menisivät stadionille pika läpi käymään setin ennen huomista. Jungkook meni alas syömään kun jäin sänkyyn makaamaan. Ei ollut nälkä enemmänkin huono olo. Jungkook toi silti vettä ja omenan. "Syö ees toi et ei oo ihan tyhjä maha" hän sanoi ja antoi ne minulle. Söin omenaa pienissä paloissa. Jungkook laittoi vikatkin tavarat. Kello näytti kymmentä kun hän oli valmis. Menimme ala kertaan missä Jin oli tavaroineen ja Namjoon tuli perässämme. Yoongi oli ainoa kuka ei ollut tullut ja tietenkin Jimin. "Yoongi meijän pitäis lähtee viiden minuutin sisässä" Jin huusi yläkertaan. "Romantikot" Jin naurahti. Pian Yoongi tuli Jimin edellään. Hobi oli jo saapunut ja istui olohuoneessa yrittäen ratkoa matikan tehtävää. Hänen piti palauttaa tehtävästä kuva opettajalle tänään tai hän saisi hylätyn tehtävästä. Sanoimme heipat ja he lähtivät kohti hotellia ja stadionia. Lupasimme sammuttaa valot ja sulkea oven vaikka joku henkilökunnasta kävisi tarkistamassa ne kumminkin niinkuin aina. "Saiksä sen tehtyy?" Jimin kysyi kun istui sohvalle. "No en, en tajuu yhtää mitää enää" Hobi nauroi ärsyyntyneenä. Yritimme auttaa häntä.
YOU ARE READING
Idol-Vkook ✓
Fanfiction"Se teki mitä?" - Taehyung on perus BTS nimisen neljän hengen poikabändin fani jonka yhden illan yhtäkkinen viestittely suhde muuttuu pikku hiljaa johonkin suurempaan. Mikä voikaan mennä sinä aikana väärin. Kaikki? ei mikään? (Kirjan alku on kirjot...