KPOP HIGH SCHOOL [suomi]

Aavebileet

Koulun jälkeen Changbin ja Felix kävelivät läheiseen puistoon. He juttelivat niitä näitä ja Changbin huomasi, että heillä alkoikin juttu luistaa, niinkuin aikaisemmin bileissä. He eivät vain niin tulleet toimeen kun olivat muiden kanssa.

He istuivat puiston penkille ja katselivat leikkiviä lapsia kiipeilytelineessä. Changbin huomasi yhden tytön, joka näytti ihan Bang Chanin ystävältä Yejiltä, mutta vain pienoiskoossa. Kun hän katsoi tarkemmin, niin häntä alkoi jopa pelottaa. Niin samalta hän näytti.

He olivat Felixin kanssa puistossa ja sen läheisyydessä monta tuntia vain kävellen ja jutellen. Ilta alkoi jo hämärtää ja perheet lähteä koteihinsa.

"Mun pitää nyt mennä kotiin" Felix sanoi kun he palasivat kiipelytelineen luo.
"Ok" Changbin sanoi ja hymyili hieman. Felix hymyili takaisin ja lähti sitten kohti kotiaan. Changbin kääntyi toiseen suuntaan lähteäkseen omaan kotiinsa. Mutta kun hän kääntyi, hän säikähti pahan päiväisesti.

Hänen edessään seisoi sama pieni, Yejin näköinen tyttö, joka tuijotti häntä pelottavasti. Tyttö hymyili ja kaivoi taskustaan pienen karkin.

"Otatko?" hän kysyi häijysti hymyillen ja ojensi Changbinille karkkia. Changbin pudisti päätään hermostuneena. "Ei kiitos"

"Ota nyt" tyttö sanoi ja tuli askeleen lähemmäksi. Changbin lähti varovasti kiertämään tytön ympäri päästäkseen kotiinsa johtavalle tielle. Tyttö seurasi häntä katseellaan. "Ota" hän sanoi kikattaen pelottavasti.

Silloin Changbin lähti juoksemaan niin kovaa kuin pystyi, katsomatta taakseen. Hän kuuli pienten jalkojen kipittävän perässään, koko ajan aivan hänen kannoillaan. Changbin juoksi kotiinsa asti, avasi oven ja sulki sen niin nopeasti kuin pystyi. Hänen äitinsä ja Jeongin olivat iltapalapöydässä keittiössä.

"Mikäs kiire sinulla on?" Äiti kysyi nauraen ja viittoi Changbinia tulemaan pöytään.
"Ei mikään" hän sanoi. Mutta oikeasti Changbinin sydäntä kylmäsi.

Seuraavana päivänä Changbin yritti olla mahdollisimman normaali koulussa. Hän ei halunnut kertoa kokemastaan kellekkään, koska luultavasti hän oli vain vainoharhainen. Hän päätti viettää koko päivän Jisungin kanssa, koska he eivät olleet niin pitkään aikaan olleet kahdestaan.

Jisung puheli jotain tavalliseen tapaansa ja Changbin mietti asioita. Hän huomasi nimittäin, että Yeji ei ollut koulussa. Se vaivasi häntä.

"Tahdotko tulla tänään yhden Momon bileisiin?" Jisung kysyi kun Changbin havahtui ajatuksistaan. "No riippuu vähän kuka se on"

"Se on Minhon yks kaveri. Ja se asuu ihan keskustassa ja niillä on hieno talo! Joten tule pliiiis" hän aneli.
"No okei" Changbin vastasi vastahakoisesti. Vaikka enää hän ei osnanut ajatella, että bileistä saisi muka jotain muuta ajateltavaa. Niissä nimenomaan aina sattui jotain. Jos Changbin olisi Jisung, niin hän ei ainakaan uskaltaisi mennä enää yksiinkään bileisiin.

Iltapäivällä he menivät Jisungin kanssa Minhon kotiin ennen bileitä. Changbin ei edes muistanut, että Minhon talo oli kartano, vaikka he olivat olleet siellä ehkä viime viikolla. Mutta jotenkin talo sai Changbinin ihon kananlihalle.

"Ne ei oo niin isot bileet" Minho selitti heille kun he söivät jotain pahaa mömmöä (eli mukamas ruokaa).
"Niin eikös niillä oo vähän pienempi talo" Jisung sanoi ja Minho nyökkäsi. Jisung oli kyllä sanonut että talo on iso. Mutta ehkä hän halusi vain Changbinin mukaan bileisiin.

He hengailivat vaan kunnes he lähtivät kuuden aikaan illalla kävelemään kohti Momon taloa. Ulkona oli vähän hämärää jo ja jostain kuului variksen raakumista. Changbinistä tunnelma oli ahdistava, mutta Minho ja Jisung vaikuttivat iloisilta ja innokkailta. Changbinia karmi yhä hänen kokemuksensa eilen puistossa.

He saapuivat vihdoin talolle. Se oli modernin näköinen ja kapea, mutta siinä oli todella monta kerrosta. Ainakin kolme. Minho koputti oveen ja sen tuli avaamaan suunnilleen Jisungin pituinen, mustahiuksinen tyttö. Hän näytti japanilaiselta ja Changbinin mielestä vähän pelottavalta. Oikeastaan aika paljon samaa näköä kuin Minhossa.

He astuivat sisään taloon ja sisältä päin se oli myös moderni. Ja ihmisiä ei ollut paljon vaan ehkä 15. Tia ei se ollut ainakaan paljon verrattuna Minhon aiempiin bileisiin. Mutta silti heitä oli siihen nähden liikaa, että Changbin ei tuntenut ketään heistä.

Bileitä oli kulunut jo jonkun aikaa ja ne olivat vähän tylsät. Koko ajan oli omituinen tunnelma. Changbin meni käymään vessassa, kun hän huomasi vessan maton alta pilkistävän jotain. Se näytti mustalta avaimelta, joka oli iso ja kiiltävä. Changbin otti sen taskuunsa. Hän arveli että tässä oli jokin koira haudattuna.