En tiiä ansaitsetko kuulla tätä,
tai ansaitsenko sanoa sitä,
mutta en koskaan vihannut sua.
En tiiä uskoisitko sitä,
tai uskoisinko huomenna itsekään,
mutta, ihan vaan että tiiät nyt,
en koskaan vihannut sua.
Kohtalo on kaksinaamainen,
se juoruilee meistä toisillemme ja nauraa
kun uskomme. On ihanaa ajatella
että emme ole tässä yhdessä,
koska kohtalo ei ansaitse meitä
eikä me ei ansaita sitä kohtaloa.
Että ehkä, jossain toisessa maailmassa
kohtalomme oli meille kiltimpi,
ansaitsimme toisemme
emmekä vihanneet toisiamme.
YOU ARE READING
JA ENNEN KAIKKEA,
PoetryEdes vastamelukuulokkeet eivät hiljennä naapuruston lasten kiljuntaa. Se hiipii ikkunastani sisään ja tunkeutuu muuten niin hiljaisiin uniini. En usko koskaan pääseväni siitä eroon. (Nostalgiaretki niihin pieniin hetkiin, jotka mieluummin pitäisin i...
