Mitä oot ollut tähän asti,
kysyt. En ymmärrä kysymystä.
Mitä mä olen ollut?
Yksin.
Hiljaa.
Holtiton.
Olen ollut haaveileva,
olen ollut tosissani,
olen ollut romahtamispisteessä, sokkona risteyksessä, ihmismassoissa, kermavaahtopilvissä, kuoleman kourissa, hiljaisessa helvetissä ja pimeiden päivien kuljetettavana kylmässä Oulujoessa.
Olen ollut hajalla, sitten korjaamolla. Olen ollut huollettavana useammin kuin haluaisin myöntää, olen ollut romuttamolla, olen ollut hikisten heinäkuun päivien keskellä ja syyssateen haikeiden pisaroiden ympäröimänä. Olen ollut odottamassa, olen ollut myöhässä, olen ollut kaiho sen perimmäisessä muodossa ja sipaus onnen pintakerrosta. Olen ollut etsimässä itseäni ja olen ollut löytävinäni sen, olen ollut pettynyt ja pitkäveteinen, olen ollut huolellinen, tyhjä limsatölkki roskiksen vieressä, odottamassa noukkimista. Olen ollut juhlissa ja peli-illoissa, pyöräilemässä auringonlaskun aikaan ja sen jälkeen. Olen ollut näkemässä, miten asiat loksahtivat paikoilleen. Olen ollut näkemässä enkeleitä, olen ollut enkeli. Olen ollut epäuskoinen, kaiken kaikkiaan ihmeellinen, olen ollut paikoissa, joissa kukaan muu ei ole ollut, olen ollut asioita, joita ette osaa kuvitellakaan.
Olen ollut nuori, sen jälkeen olen ollut vanha. Olen ollut täällä viisi minuuttia, ei kun mitä, onko siitä jo viiskymmentä vuotta?
Olen ollut täällä, kerron sinulle.
YOU ARE READING
JA ENNEN KAIKKEA,
PoetryEdes vastamelukuulokkeet eivät hiljennä naapuruston lasten kiljuntaa. Se hiipii ikkunastani sisään ja tunkeutuu muuten niin hiljaisiin uniini. En usko koskaan pääseväni siitä eroon. (Nostalgiaretki niihin pieniin hetkiin, jotka mieluummin pitäisin i...
