Tekoälytaivaan alla,
vaaleanpunaisen rypsipellon uumenissa,
maitohorsmien hautausmailla ja
kaukaisilla saarilla,
joilla ei ole talvea tai kesää eikä länttä tai itää,
asiat palaavat vanhoille raiteilleen.
Samoille sammaloituneille raiteille,
joiden päällä kaikki näyttää kaukaiselta ja
saavuttamattomalta.
Ja tapa jolla ne kiskot elämää kuljettavat on julma,
hapan ja imelä.
Niiltä raiteilta tosin löydän yllättävää lohtua.
Ne ovat olleet tukenani hankalina aikoina.
Ne tietävät mistä olen tullut ja minne olen menossa.
Ja kun toiset tuntuvat epätodellisilta,
rauta on aina kylmää käsiäni vasten.
Ja tekoälytaivaan alla,
pitkässä heinikossa jota kasvaa
asemalaiturilla kaksi
asiat palaavat ennalleen
ja vaikka vanhoissa tavoissa on paljon korjattavaa,
ne ovat minulle tuttuja,
ne minut tuntevat.
YOU ARE READING
JA ENNEN KAIKKEA,
PoetryEdes vastamelukuulokkeet eivät hiljennä naapuruston lasten kiljuntaa. Se hiipii ikkunastani sisään ja tunkeutuu muuten niin hiljaisiin uniini. En usko koskaan pääseväni siitä eroon. (Nostalgiaretki niihin pieniin hetkiin, jotka mieluummin pitäisin i...
