Werewolf moon ~kirja 3~

Chapter 8 - fight -

Juoksimme kunnes he eivät olleet enään näköpiirissäni. Hengitin raskaasti ja menin makaamaan maahan. "Ihan ku oisin juossu maratonin" sanon naurahtaen. Azele ojentaa minulle käden ja auttaa minut ylös. "Määräni on kouluttaa sinut" Azele sanoo hymyillen. "Nyt aika lisä!!" Huudahdan. Olen kuullut aivan liikaa ennustuksia ja muita. Ennustukset ovat pelkkää pas*aa!

"Olen kuullut liikaa ennustuksia ja kohtaloita! En rupea toteuttamaan niitä! Onko selvä!?" Raivoan Azelelle. Revin Kristallin hänen kaulasta ja heitän sen maahan. Murskana sen jalalleni raivoissani. "Eiih!" Azele huudahtaa mutta liian myöhäistä. Sininen sumu levisi ympärilleni ja tunsin kun silmissäni alkoi pimetä. Pääni kolahti pehmeään sammaleeseen.

Seison keskellä metsää. Puun luona seisoo Max! Juoksen äkkiä puun luo mutta Max häipyy samalla hetkellä kun kosken häneen. surullinen ilme valahtaa naamalleni. Käännyn salamana kun kuuren murinaa takaani. Edessäni on Verinen Max. Silmät loistavat punaisina kuin veri. "Max!" Huudahdan melkein kyyneleet silmissä. "Häntä ei voi vapauttaa enään" kuulen äitini äänen takaani. Käännyn hänen puoleensa. "Äiti?" Kysyn uskoen että hän on vielä elossa. "Si-sinä o-olet Va-Va-vampyyri!!" Huudahdan kauhuissani. "Minä sanotusti siirryin voittaja joukkueeseen" äitini sanoo virnistäen. "Mitä!! Älä puhu pas*aa!!" Huudahdan vihaisena. "Sinunkin pitäisi" äitini sanoo lempeästi ja hymyillen. "Vampyyrin purema tappaa Suden" sanon väittäen vastaan. "Tappaako?" Äitini sanoo mysteerisesti, ja katsahdan olkapäähäni. Siinä on vampyyrin hampaan jäljet. Kauhu valtaa minut. "Eih!!" Huudahdan ja kyyneleet tulvivat silmistäni...

Herään ja nousen salamana istumaan. Olen kartanossa. Sohvalla. "Hän heräsi" Feija huudahtaa ja nään hänen iloiset silmänsä pilkistävän keittiöstä. "Jade!" Sedu juoksee luokseni ja halaa minut melkein hengiltä. "Sedu!" Sanon hymyillen. Nään sedun yli Jackin happaman katseen. Hän on oikeasti vihainen minulle. "Missä Azele?" Kysyn vilkuillen ympärilleni. "Me löydettiin sut metsästä ja sä johdot sinisenä, älä kysy. Ei me nähny ketään muuta siinä" sedu selittää. ~Azele! Vastaa!~ huudan mielessäni ja yritän löytää Azelen. ~jade..~ kuulen heikon merkin. ~kerro missä oot! Onks kaikki kunnossa?~ melkein huudan sanat ääneen. ~älä musta huoli, sun pitää tappaa Adenus!~ käsky kuuluu päässäni. Nyökkään, ja saan sedun, Samin, Felixin ja feijan oudot katseeni päälleni. "Mun pitää mennä" sanon ja nousen. Joku työntää minut takaisin istumaan. "Et voi, meijän pitää selvittää mitä sulle kävi" feija selittää hymyillen. "Mä oon kunnossa" intän vastaan. Ei maailma yksikseen pelastu. Feija katsoo minua anovasti mutta nousen seisomaan. "Mun pitää mennä" sanon päättäväisenä. Kävelen sedun ohi ovelle pöin mutta jack astuu eteeni. "Sä et lähe minnekkään" hän uhoaa. "Jack ymmärrä jo että mä oon sua vahvempi" sanon kuin puhuisin pikku vauvalle. Jackin silmät palavat vihasta. "Oih pikku vauva suuttuu" sanon samanlaisilla. Teen ilkikurisen hymyn ja olen salamassa juossut portaat yläkertaan. Jos ovea ei voi käyttää, täällä on tuhansia ikkunoita. Hiivin samalle käytävälle missä huoneeni kerran oli. Olen avaamassa ovea mutta yhtäkkiä jackin käsi paiskaa minut seinää päin. Ei nämä puu seinät voimaa kestä joten kaaduin itseasiassa suoraan seinän läpi lattialle. Jackin vakava ilme ilmestyy hänen kasvoilleen. "Selvä" sanon ilkikurisesti ja muutun sudeksi. Mutta jotain on muuttunut. Silmäni loistavat kirkkaasti. Turkkissani on sinisiä raitoja. Jack katsoo hämmästyneenä minuun. Juoksen jackia päin, läpi seinästä ja hyppään ikkunasta ulos jack mukana. Makaan hiekalla hetken miettien mitä juuri tein. Katson sivulleni. Jack makaa verisenä vieressä, elossa kylläkin. En ole ylpeä. Astutun juuri ystävääni. Nousen ja kävelen huokaisen pois kartanon pihasta. Tunnen itseni voimakkaammaksi. Mitä kristalli teki minulle?!

Anteeks lyhyt :(
Love u❤️
:)