Werewolf moon ~kirja 3~

Chapter 15 - the Witch things -

"Eikö muille pitäisi kertoa tästä 'kirouksesta'?" Kysyn Jackilta kun poistimme hänen huoneestaan. "He eivöt ymmärtäisi sitä, olen tutkinut ja tehnytkin muutamia kirouksia, ja niitä he eivät osaa arvostaa" jack sanoo heristäen päätään. "Emme selviä tästä yksin! Entäs Claudia?" Sanon Jackille ja katsahdan käteeni. Siinä on kuvio, tai tatuointi. Se on kaunis, mutta vaarallisen näköinen. "Claudia menettäisi voimansa näin isojen kirousten kanssa vain. Et halua viedä häneltä elämäänsä?" Jack neuvoo. "Mitä meille on tapahtumassa?" Kuiskaan hiljaa ja katson kättäni. Ainoa tatuointi mikä minulla oli, oli selässä. Siinä oli suden kuva. "On eräs henkilö joka voi vastata meidän kysymyksiimme.. Mutta et tule pitämään siitä" jack kertoo. "Anna tulla" sanon odottaen pahinta. "Willie, vampyyrien johtaja/pomo" Jack kertoo ja näyttääpä vielä kuvan. "Olet tiennyt heidän johtajansa mutta et ole kertonut! Olet oikea käärme!" Sihisen Jackille ja tämä tyytyy vain naurahtamaan. "Hän on ennustuksien ja kirouksien mestari, hän tietää nämä jutut" Jack vahvistaa. "Mutta emme pääse ulos muitten ohi, ja en haluaisi TAAS valehdella heille" valitan jackille mutta tällä näyttää olevan ratkaisu. "Ei se ennenkään ollut sinulle ongelma" jack möläyttää. "Mutta ei kuitenkaan, me menemme kartanon taka-ovesta" jack sanoo, ja siinä kohtaa en voi pidätellä nauruani. "Taka-ovesta! Minä kun aina olen käyttäny ikkunaa!" Repeän nauruun. "Sam, felix ja feija luulevat taka-oven olleen muurattu kiinni, mutta kävin eilen tarkastamassa sen" jack kertoo suunnitelmansa. "No mennäänkö?" Kysyn ja katson Jackia odottavasti. Joku tässä suunnitelmassa ja koko kirouksesta mättää. "Tarvitsemme aseet" jack toteaa. "Okei, jack jos muistat, me ollaan ihmissusia" huokaisen jackille. "Kyllä, MUTTA et pysty muuttumaan kirouksessa" jack kertoo tämän kaikkein masentavimman faktan. "Ihanaa! En kyllä millään metallitukilla rupea tuolla ulkona huitomaan" tuhahdan Jackille. Hän pudistaa päätään huvittuneesti, ja lähtee viemään minua alakertaan, talon alimpaan kerrokseen. Perjaatteessa kellariin. Kiviseinät olivat kolkot ja tunteettomat. "Tule nopeasti nyt" jack käskee ja menemme pieneen huoneeseen. Luulin että Sam ja muut käyttävät meikkiäja ja jousipyssyä mutta edessäni oli ihan aitoja tuli aseita. "Sinulle sopisi varmasti tämä" jack miettii ääneen ja antaa naisten käsiaseen minulle. "Et oo tosissas! Anna mielummin joku tai esim toi AK-47 tai MP5K!!" Huudahdan ja jack kääntyy katsomaan minua 'mitä helvettiä' ilmeellä. "Hei mä kyllä tiiän jotain aseista" huudahdan naurahtaen. Jack antaa minulle AK-47 ja ottaa itselleen kaksi asetta. "Mennään" hän sanoo ja lähdemme taas kulkemaan taas kivisiä käytäviä. Lyhyen kävely matkan päästä tulemme rähjäisen ja rikkinäisen puuoven luo. "OMG! Anna mun kaikki kestää!" Huokaisen. Taka-ovi olisi ollut hyödyllisempi kuin ikkuna, samalla kuin pakenee. Jos muistatte, kun aluksi pääsin tänne, karkasin monen monta kertaa, yksi oli se että hyppäsin ikkunasta ulos. Täydellistä. "Jäätkö haaveilemaan tänne, vai mennäänkö?" Jack kysyy tylysti, mutta lähden seuraamaan häntä silti. Lähdimme juoksemaan metsää päin, missä ennen ole käynytkään. Olin aina juossut kartanon etumetsään. Nyt menemme taka. Maasto alkoi muuttua oransiksi. Syksy on tullut jo omia aikojaan näköjään. "He asuvat tasan keskellä metsää, tasan. Hänen 'valta-istuimensa' on millilleen metsän keskellä" jack täydentää. "Onpas tarkkaa" tuhahdan ja katselen epäluuloisena ympärilleni. "Rauhoitu! Pelkosi haistaa pitkältä muuten!" Jack sihahtaa minulle. Tuo ei auta yhtään siihen. Pelkosi haistaa pitkältä. Niin.. Hänkin sanoi. Kävelemme pitkään, kunnes tulemme tutulle joelle. Joki joka rajaa vampyyrien alueen. "He eivöt voi haistaa meitä, paitsi jos tärisee kuin jahdattu kani" jack sanoo ja nappaa minua kädestä kiinni. "Mikä sinua nyt niin pelottaa!?" Jack sihtaa minulle ja tönäisee minut puun taakse. "Jos nyt yleisesti sanon, en luota sinuun tuo ase kädessäsi" Tiuskaisen. Paitsi että se on pienin pelkoni. Pelkoni on kuolema. Koko perheeni on 'haudattuna' vampyyrien maille, paitsi Victor. Victor ei ansaitse tälläistä kohtaloa. Emme saa rauhaa ennenkuin saamme vanhempani täältä helvetin metsästä. Jack katsoi minua vihaisesti. "Emme pääse rikkomaan kiroustamme, jos et lopeta pelkäämistä! Mitä pelkäät!?" Jack sanoo ja hiljentää ääntään. ei kuulosta enään vihaiselta. Se kuulostaa säälivältä. "Kuolemaa" sanon rohkeasti ja katson Jackia suoraan silmiin. Yhtäkkiä jack tulee lähemmäs minua. Hän painaa huulensa huulilleni hellästi. En tiedä mitä ajattelin mutta vastasin suudelmaan. Se tuntui turvalliselta. Tutulta. Yhtäkkiä pelkoni katosi. En tule kuolemaan. Victorin tähden. Jack irottautuu hitaasti ja kääntää katseensa heti. "Meidän täytyy ehtiä sinne ennen pimeää" jack sanoo ja ottaa kädestäni kiinni. Lähdemme juoksemaan äkkiä. Pimeä ei ole kaukana. Juoksemme pitkään, erittäin pitkään. Kohta tulemme lammelle. Se on suht pieni, mutta sen keskellä on jotain. Vuori. "Meidän pitää päästä vuorelle, siellä tapaamme Willien. Ole rauhallinen Älkä tee YHTÄÄN äkkinäistä liikettä! Tai uhkaavia!" Jack ohjeistaa. "Ja sitten vielä yksi kysymys, miten pääsemme tuonne?" Kysäisen sarkastisesti Jackilta. "Näin" tämä sanoo nopeasti. Hän astuu veteen, mutta jalka jää veden pinnalle. Ihan kuin askeletyisi. "Kävele vain" jack neuvoi ja veti minua rauhallisesti perässään. Olimme hetkessä vuoren luona. Siinä oli seinämillä portaat, ja aukkoja, luolia. "Minä menen ensin, tule sinä sitten" jack sanoo mutta menen yhtäkkiä hänen eteensä. "Anna minun hoitaa tämä" sanon hänelle rauhallisesti ja astun ensimmäiselle askelmalle. Ja toiselle, sitä mukaa olemmekin jo melkein puolivälissä. Yhtäkkiä kallio alkaa vajota tai enemmänkin pudota alaspäin. "Juokse!!" Jack huutaa takanani, ja alamme harppoa äkkiä portaita ylös. Pääsemme ylös saakka, ja se on ainoa kohta mikä jäi veden pinnalle. Keskellä päälakea on istuin. Valtaistuin. "Willie" kuiskaan, kuin arvaten että tästä ei seuraa hyvää. Valtaistuimensa istuva mies nousee. "Kyllä neiti. Jade" tämä sanoo ilkikurisesti. "Näytätte hyvältä tänään, ei kai matkassa ollut mutkia?" Tämä kysyy, mutta yllätyksekseni, voin vastata "ei" . "Uskon että ette tulleet vain tervehtimään minua vaan teillä on jotain asiaa?" Willie sanoo ja istuu takaisin. Vilkaisen Jackiin ja tämä nyökkää minuun. Astun lähemmäs Willietä ja kerään hihaani ylöspäin. Kaunis kuvioitu kuin tatuointi tulee esiin. "Onpas kaunis kirous" sille ihmettelee ja tarttuu kädestäni. Hätkähdän hieman mutta en liikahdakaan minnekkään. "Olette uhanneet Mustaa timanttia, tämä kirous on kuin kuu" Willie runoilee mutta en saa tästä tiedota aikaan mitään, toisinkuin jack. "Kuun aikaan! Kuun aikaan kirous hälvenee!!" Hän huudahtaa. Mutta seuraava täysikuu on tasan kuukauden päästä. "Mutta täysikuu..." Änkytän jackille. "Kuun pitää olla sirppi! Se on tänään!!" Jack hoksaa. "Siis se parantuu noin vain?!" Huokaisen järkyttyneenä ja repäisen käteni Willien kourasta. "Se on kirous, joka on kaunis mutta aiheuttaa painajaisia ja kipua. Mutta! Kauneus ei kestä ikuisesti joten ei tämä kirouskaan" Willie sanoo suunnitelleen selvästi jotain. "Kiitos avusta" sanon Willielle ja kävelen jackin luo. "Ajattelitte vain lähteä? Mikä korvaa vauvani?" Kuulen Willien itsekkään äänen. "Mitä haluat?" Jack kysyy äänen sävyllä jota en tunnistanut. "Tytön verta" Willie sanoo, kuin en olisi paikalla. "Onnistuu" jack sanoo ja repäisee käteni, hänen omaansa. "Mitä sinä teet! Jack päästä irti!!" Huudahdan ja yritän vetää kättäni pois mutta jackin ote on lujempi. Hän ottaa aseensa ja ampuu keskelle kättäni, reijän. "Aaiih!!" Kiljaisen. Haava ei parannu!! Huudan kivusta ja kaadun kovalle kalliolle. "Kestä Jade, tämä on nopeasti ohi" Jackin tunteeton ääni kuuluu taustalla. Willie liu'uttaa eteeni vadin. Laitan käteni varovasti vadin yläpuolelle. Puristan haavaani niin lujaa kun on mahdollista. Kipua kivun siaan. "Aih!" Huudahdan vähän väliä. "Tämä riittää" Willie keskeyttää. Jack poimii vadin ja ojentaa sen Willielle. "Oli ilo asioida kanssasi herra" Willie sanoo arvostavasti ja jack nyökkää. "Lähdetään" jack sanoo. Lähdemme kävelemään samalla tavalla järven päällä, kuin olimme tulleet. Kallio rupesi uudestaan kohoamaan. "Jack!! Jack" huudan mutta tämä jatkaa taidokasta kävelyä edessäni. En voi uskoa että hän kauppasi vertani. "JACK!!" huudan niin kovaa että metsätkin kaikuu. "No!?" Tämä kysyy tiuskkaisten. "Sä-myit-mun-verta!!" Taotan joka sanan välissä. Tarkoittaen kaikkea. "Se oli vähintä mitä tein" tämä sanoo kylmästi ja jatkaa matkaa. Katson haavaa uudestaan. Se ei ole parantunut. Repäisen paidastani palan ja Kiedon sen 'siteeksi'. "Älä ole noin Dramaattinen Jade! Se oli vain verta!" Jack naurahtaa ivallisesti. "Sinä et tiedä mitä tämä tarkoittaa!! Tämä tarkoittaa sitä että en ENÄÄN IKINÄ voi luottaa sinuun!! IKINÄ!! huudan vihaisena Jackille. "Ihan kuin olisit joskus" tämä murjottaa. "Itseasiassa olin! Juuri tänään! Mutta se taitaa olla ohi!" Huudahdan ja jatkan matkaa juosten. En voi olla lähelläkään jackia. Hän on saatanan idiootti, ja sietäisi helvettiin.

Tein vähän pidemmän nyt, mutta toivottavasti ei ollu sekava tai jotain. Unohdin kirjoittaa kappale jaot joten toivottavasti se ei haittaa :/