Werewolf moon ~kirja 3~

Chapter 11 - more monsters -

"Et pysty vastustamaan sitä" tyttö virnistää tyhmästi. "Mitä? Ai sitä että en halua muuttua monsteriksi niinkuin te!!" Huudan niin että metsä raikuaa.

Tunnen kun alan muuttua kokonaan. Lopputulos on rähjäsien näköinen laiha verestä tahriintunut susi, jolla paistaa silmät punaisina kuin auton valot. "Tunnet sen, olet se" tyttö houkuttelee. "Haluat että tapan sinut! Sano vain suoraan" murisen ja samalla yritän estellä himoa tappamasta tuota ilkeää tyttöä. "Älä vastustele, tästä tulee muuten liian pitkä veteistä!" Tyttö huudahtaa kuin tämä olisi joku peli.

En voi enään vastustaa sitä vaan hyökkään tytön päälle ja raatelee hänet miljooniksi palasiksi. "Jade, älä" kuulen rauhallisen äänen. Victor. Käännyn muristen. Ei en halua tappaa häntä. "Juokse!" Hengähdän ja yritän lukita tassuni maahan. "Jade! Sä et oo tappaja" kuulen toisen tutun äänen. Victorin viereen ilmestyy Claudia. "Juoskaa!!" Murisen melkeinpä vihaisena. "Jade, kuuntele heitä! Sä et oo monsteri! Sä et oo veri koira! Sä et oot tappaja! Sä oot ihmissusi" Kuulen kolmannen ja viimeisen tutun äänen. Azele. "Mutta.. Mutt sähän.. Ku-kuolit" nieleskellen sanojani. "En, katosin vain" Azele naurahtaa. "Keskity sisimpääsi" Azele jatkaa neuvovasti. Suljin silmäni hetkeksi. Ajattelin ihmismuotoabu. Pitkän tummat hiukset lepäsivät olkapäilläni, ja korostivat taivaan sinisiä silmiäni. Vaaleanpunaiset huulet heittivät tyhmää läppää ja puhuivat aina väärässä tilanteessa. Tämä oli oikea minä. Vieressä lepäsi rauhallinen valkoinen, sinisilmäinen susi. Se oli toinen puoli minusta. Mutta se ei ollut hirviö, se oli susi. Avasin silmäni ja tunsin sen. Silmäni olivat taas kauniin vaalean siniset. "Sinä teit sen" victor huudahtaa ja juoksee halaamaan minua ku olen muuttunut takaisin ihmiseksi. "En epäillyt sinua hetkeäkään" Claudia mainostaa ja nauran hänen peräänsä. "Kiitos" sanon kunnioittavasti Azelelle. "Tehtäväni on suojella sinua" Azele ilmoittaa. "Entä muut!" Huokaisen hädissäni mutta tunnen lämpimät kädet olkapäilläni m. "Kaipasitko mua?" Kuulen Jackin huvittuneen äänen. "En hetkeäkään" sanon sarkastisesti ja halaan häntä. "Muistan vielä meidän ensitapaamisen" jack naureskelee. "Joo meinasin tappaa sut" huokaisen ja naurahdan perään. Kaikki yhtyvät nauruuni ja lähdemme kävelemään pois päin. "Mitä vampyyreille kävi?" Kysyn Samilta kun hän ilmestyy viereeni. "Tilastojen mukaan taloomme suurimman osan mutta 'johtajasta' ei ole tietoa." Sam sanoo ja luoo vakavan ilmeen. Hymähdän, se ei ole nyt meidän ongelmamme. Ongelma on veri koirat. "Veri koirat ovat saartaneet reittiä, mukaan lukien joen, vuoret ja tunnelit" Feija sanoo ja näyttää karttaa.

"Ne haistavat veresi jo kilometrin etäisyydeltä joten emme moi mennä lähemmäksi." Felix murahtaa ja alkaa mukisematta jotain. "Claudia voisi taikoa veren hajun pois?" Ehdotan ja kaikkien päät kääntyvät Claudiaan mikä helahtaa tulipunaiseksi. "Hyvä idea!" Feija sanoo ja ilmestyy Claudian viereen. "Voin yrittää" hän mutisee mutta virnistää ilkikurisesti sen jälkeen.

Muut peruuttavat hieman kauemmaksi ja Claudia alkaa lausua huolellisesti jotain loitsua. Sininen savu ympäröii minut. Haistan kun veren haju katoaa, ja kuivuneet veret lähtevät minusta. Kohta olenkin maassa ja Claudia auttaa minut ylös.

"Kaikki on hoidettu nytten" hän nyökkää ja lähdemme hölkkäämään. Noin kilometrin jälkeen, Claudia asettaa meille näkymättömyys loitsun ja saavummekin veri koirien luo. Iso lauma susia, punaisin silmin, nuuhkii ilmaa mutta lopettaa kuitenkin. Hiivimme nopeasti melkein liiankin läheltä veri koiria ja rupeamme kahlaamaan vedessä. Victor vilkuilee useasti taaksemme hermostuneena. Peruutan hieman ja menen victorin viereen. Hapuan hänen kättään ja löydän sen ja hymyilen. Pääsemme joen toiselle pois ja loitsu raukeaa. Veri koirat kääntävät päänsä salamana ja tunnistan yhden. Selvästi. "Roope" sanon hämmentyneenä Sedun kanssa samaan aikaan, ja saamme kaikkien katseet puoleemme. Jos muistatte, Roope oli ennen paras ystäväni mutta hän kääntyi Sedun puoleen ja hänestä tuli itsekäs idiootti. Mutta sekin oli puoliksi Sedun syytä. Mulkaisen pienesti Sedua. Käännyn metsään päin ja alan kävellä vilkaisemattakaan taakseni. Kukaan ei uskalla puhua minulle matkalla. Saavumme Kartanan pihaan mikä ei näytä ihan siistiltä. Verta on joka paikassa ja tavaroita on viskottu kaikkialle. Pahin on seinään kirjoitettu verellä oleva uhkaus. "Ennen aamun koittoa hirsipuu lepää, aamulla se töihin ryttyyn, tuokaa jaze minulle niin säästämme teidät" Sam lukee ääneen kirosanan lisäämällä joka sanan väliin. En välitä tekstistä vaan marssin sisälle. En jaksa sitä että minua kutsutaan jazeksi enään. Olen muuttunut!
Marssin heti kartanon isoon kirjastoon missä vanhimmatkin kirjat ovat. Minua oli kutsuttu liikaa oudoilla nimillä joten nyt se sai riittää. Etsin melkein tunnin kirjaa mutta en löytänyt mitään. "Eikö täällä helvetin kirjastosta löydy yhtä yksinkertaista kirjaa" raivona ja potkaisen yhtä kirjahyllyä. Hyllystä tippuu pari kirjaa mutta yksi keskittää huomioni. Sinikantinen, erittäin vanha ja siinä lukee 'Werewolf moon'. Kävelen nopeasti pöydän luo ja avaan kirjan.
Sinä kuka luet tätä haluat varmasti tietää mikä olet. Tiedät että olet ihmissusi. Mutta et tavallinen. On 6 eri 'tasoa' joitten kautta sinusta tulee fallveria, voimakas susi muoto. Tasot voivat kestää kuukausia, kymmeniin vuosiin, se riippuu sinusta itsestäni.
Wewohono: 1
Dunizi: 2
Halsy: 3
Jaze: 4
Kiwoqu: 5
Yokimoro: 6
Fallveria

Paiskautan kirjan kiinni. Liikaa nimiä. Kauhea pääkipu iskee ja otan toisella kädelläni kiinni päästäni. "Aaih! Apua!" Huudahdan kivusta ja polvistun maahan. "Kiwoqu" tytön ääni huutaa päässäni. Kipu loppuu yhtäkkiä ja nousen salamana. Silmäni! Silmäni eivät ole enään.. Siniset!! Eih!!
Kävelen hätääntyneenä kirjastoa ympäri. En tunne minkä väriset ne ovat, ja kirjastossa ei ole peiliä. Nappaan kirjan mukaan ja lähden
salamana kirjastosta. Tämä meni liian oudoksi.

Tää oli erittäin sekava mutta toivottavasti oli silti hyvä :)