~ Nobody (onedirection fanfic)

Chapter 15~ Can I love u?

22.10.2014

14:02

Lontoo

Sarah

Seinät eivät kuitenkaan kaatuneet niskaani. Ne olivat rakennettu huteralle alustalle, mutta silti katto kiikkui vielä rapistuneiden seinien kannatuksessa. Tosin niinkuin sydämmeni, yksi seinä oli melkein murrettu olemattomiin. Kattoni oli epätasapainossa, mikä tarkoitti sitä, että jos toinenkin seinä murtuisi, taloni romahtaisi maan tasalle. Tämä toinen seinä oli Louis.

Pyöritin vihreää pastaa haarukassani. Vihreät madot luikertelivat inhottavasti lautasellani ja niitä toljotellessani tunsin ruokahaluni hyppivän karkuun. Louis istui vastapäätäni ja tuijotti haukankatseellaan täyttä lautastani. Tämän mielestä minun pitäisi syödä jotain, mikä oli kyllä totta, mutta ruoka ei vain yksinkertaisesti suostunut menemään kurkustani alas. 

"Sarah, oikeesti. Yritä nyt edes", Louis huokaisi, "sä et ole oikeesti syönyt mitään pitkään aikaan."

"En pysty. Siinä se", mutisin ja laskin haarukan alas. En pystynyt, koska olin edelleen vihainen itselleni. Olin tehnyt vääriä valintoja ja nyt jouduin kärsimään niistä. Yksi näistä oli Harry. Enkä ollut päässyt siitä vieläkään kunnolla yli, vaikka halusin väittää toisin.

"Sarah"

"Louis", mutisin silmäillessäni vastapäätäni istuvaa miestä.

"Mä olen tosissani. Sun pitää syödä ja kertoa mikä sua vaivaa", Louis murahti. 

"Kyllä sä sen tiedät jo", sanoin ja ristin käteni puuskaan. Juuri tällä hetkellä viimeinen asia, minkä halusin tehdä, oli setviä asiaa Louisin kanssa. Tottakai Loulle puhuminen oli helppoa ja jollakin tavalla halusin puhua asiasta juuri hänelle, mutta en ollut vielä valmis siihen. Halusin palata lakanoiden syleilyyn suremaan itseäni.

Louis huokaisi syvään. 

"Okei, puhutaan tää asia nyt sitten läpi, koska se selvästi vaivaa sua"

"Mä en halua puhua siitä"

"Ihan sama, mutta nyt sun täytyy puhua siitä", Louis julisti ja katsoi minua terävästi.

Purin huultani. Tiesin, että en pääsisi tätä pakoon, vaikka pystyisin pitkittämään tilannetta. Minun olisi jossain vaiheessa pakko puhua jolle kulle. Ja parhain vaihtoehto tähän oli ehdottomasti kuunteleva ja huolehtivainen Louis.

"Okei", vastasin ja puhalsin keuhkoni tyhjiksi, "mä yritin rakentaa itselleni paremman tulevaisuuden, vapauden, lähtemällä Amerikasta, mutta musta tuntuu, että sotkin asiat silti pahimmalla mahdollisella tavalla. Rakensin itselleni tulevaisuuden, tosin hataralle maaperälle. Ja tällä hetkellä mun rakennukseni on yhdestä seinästä sortunut. Mä en tiedä mitä mulle käy, jos toinenkin seinä sortuu."

"Se toinen seinä murtuu nopeemmin, jos sä et huolehdi ittestäs ja anna muiden auttaa sua", Louis vastasi, "mä oikeesti välitän susta, niinkuin välittää muutkin. Harry on kusipää, mutta se ei saa romahduttaa sua. Sä oot vahva ihminen, Sarah."

"Sä oot jollain tapaa oikeessa, Louis. Mutta mulla ei oo silti tulevaisuutta. Oon enemmänkin pelinappula, minua liikutellaan paikasta toiseen ja ladellaan käskyjä perään"

"Sarah, sulla on tulevaisuus! Kaikilla meillä on"

"Missä? Ja kenen kanssa? Mä oikeesti rakastin Harryä ja ajattelin, että mulla olis tulevaisuus sen ja salaisuuteni kanssa. Että pystyisin tukeutumaan ihmiseen, jota rakastan ja elämään sen kanssa. Mutta nyt mulla ei ole sitäkään", mutisin ja tunsin kuinka ääneni värisi.

"Sarah...", Louis huokaisi, mutta ehdin keskeyttää hänet.

"Mun taloni tosiaan huojuu, Louis"

Louis siirsi pastakulhoni sivuun ja tarttui pöydällä lepääviin käsiini lempeästi. Hän katsoi minua syvälle silmiin ja tajusin, että Louisin silmät olivat oikeasti todella kauniit.

"Sä voit tehä mitä vaan sun elämässä, Sarah, ilman että joku olisi kokoajan liikuttamassa sua tahdottasi. Sulla on tulevaisuus, hyväkin sellainen, kunhan vaan löydät pohjan jalkojesi alle. Sun pitää haudata menneet ja kohdata tulevaisuus"

"Pahinta tässä on se, että mun pelinappulani liikuttaja olet sinä, Alex, Liam, isäni ja muut. Mä en olisi alunperinkään halunnut tulla tänne. Mun veljeni ei olisi tullut tänne, ellei isäni haluaisi ohjata elämääni"

Louis puri kevyesti huultaan ja hieraisi toisella kädellään niskaansa.

"Okei, mun on pakko kertoa sulle yks seikka. Oikeastaan se, että sun pitäisi asua jonkun meistä luona, oli mun ehdotus. Ja mä halusin, että sä tulisit mun luokse, koska mä olin rakastunut suhun. Ja olin todellakin kateellinen Harrylle kun sillä oli sut"

Kurtistin hämmentyneenä kulmiani. Kaiken takana oli siis ollut Louis. Louis.

"Mä rakastan sua, Sarah. Oikeesti, ja haluan auttaa sua, tehdä sulle tulevaisuuden"

Ilma pakeni keuhkoistani. Louis rakasti minua, mutta mitä minä ajattelin. Tottakai rakastin Louisia myös, omalla tavallaan. Mutta riitäisikö se? Louis katsoi minua edelleen suoraan silmiin ja niin katsoin minäkin. 

"Mä en tiedä, pystytkö sä auttamaan mua tän asian kanssa", rehellisesti sanoen, en tiennyt enää yhtään mistään. Päässäni löi tyhjää. 

"Mä pystyn auttamaan sua Sarah, usko pois. Sun pitää vaan antaa mun auttaa sua", Louis hymyili hennosti," ja nyt sun täytyy syödä jotakin."

Louis lämmitti pastaläjäni salaman nopeasti ja pian se olikin jälleen nenäni edessä. Ensimmäistä kertaa moneen päivään kieritin vihreät madot haarukkaani ja laitoin sen suuhuni. Pian huomasinkin syöväni lautasen tyhjäksi vihreistä madoista. Sivu silmälläni näin Lousin virnuilevan tyytyväisenä vastapäätäni. Tuhahdin hiljaa.

"Okein, annan sun auttaa mua, kunhan lupaat ettet hajota mun sydäntäni", hymyilin hieman, sillä tunsin sydämmeni painavan painolastin pudonneen pois. Oloni oli paljon parempi ja pystyin ajattelemaan asioita hieman selkeämmin.

"Mä lupaan", Louis vastasi.

-----------------------------------------------------------

Suoraan sanottuna en tiiä enää itekkään, mihin suuntaan tää juoni on menossa. Tajusin viikko sitten, etten oo jatkanut tätäkään oikeesti pitkään aikaan, joten pakotin nyt itseni istumaan viimein koneen ääreen ja purkamaan ajatukseni kirjaimiksi. Tähän en tosiaan ole kauhean tyytyväinen, sillä oon aika epävarma jatkon suhteen, mutta kaippa tästä vielä jotain kehkeytyy :) Kertokaahan ihmeessä mielipidettänne tästä luvusta :)!