~ Nobody (onedirection fanfic)

Chapter 2 ~ Harry Styles

Lontoo,

15.9.2014 11:34

Tunsin käytävän pistävän tupakan hajun vaihtuvan kotini raikkaaseen ilmaan. Huoneisto ei oikeastaan vaikuttanut kodilta, vaan karkulaisen piilopaikalta sairaalamaisine valkoisine seinineen. Ajattelin tottuvani siihen vielä joskus, sillä Alexsandria Laytonin huone oli ollut kaikkea muuta kuin hillittyjä vaaleita sävyjä. Se oli ollut yksi värien sekamelska, joka alkuun saattoi näyttää kaamealta pyörremyrskyltä, mutta jollakin tapaa musta, keltainen, ruskea, sähkön sininen, punainen ja loput niiden eri sävyt kulkivat käsikädessä toistensa kanssa. Alexandrian persoona oli ollut värikäs.Työnsin kaksi suurta kauppakassia ovesta sisään ja takanani olleen suuren pahvilaatikon nostin kauppakassien eteen. Laatikko oli raskas, ja käteni tärisivät ponnistuksesta sen ympärillä. Kantoapu olisi ehdottomasti ollut tarpeen. Suljin oven ja yritin rämpiä pois pienestä syvennyksestä, jossa oli tosiaan ovi, ja jonka piti esittää eteistä. Mielestäni se oli enemmänkin suunnittelijoille sattunut vahinko, jonka he olivat saaneet aikaan tekemällä liian pienet perustukset huoneille, joihin ei millään mahtuisi kunnon eteistä. Eteinen oli minusta tärkeä osa taloa.

Rypistynyt keltainen muistilappu lojui pienen keittiöni ruskealla pöydällä. Tiesin, mistä se muistutti, mitä olin luvannut ja mitä minun olisi tehtävä. Laskostin keittiön ja olohuoneen kuvitteellisellä rajalla vaatteita, joita olin aamulla pikaisesti käynyt metsästämässä. Lattialla lojui myös musta reppuni ja sen sisältö levitettynä ympärilleni. Ne olivat tavaroita, joita olin pakannut karkauspäiväni aamulla ja ne olivat ainoita muistojani mieleni lisäksi vanhasta elämästäni. Vilkaisin nopeasti muistilappua pöydällä. Nostin laskostamani vaatteet syliini- niin uudet kuin vanhat, jotka olin pakannut mukaani- ja vein ne niin sanottuun makuuhuoneeseeni. "Makkarissani" oli paksu patja sänkynä, jota minulla ei vielä ollut, ja seinään upotettu ruskea kaapisto. Niinkuin muuallakin huoneistossa, huoneen seinät olivat valkoiset ja "sänkyni" takana olevalla seinällä oli pieni neliön muotoinen ikkuna, josta paistoi vielä kirkas syysaurinko. Työnsin vaatteet ensimmäisen kaapin leveille hyllyille viitsimättä sen kummemmin niitä järjestellä. Palasin keittiöön ja vilkaisin jälleen keltaista muistilappua. Pitäisikö soittaa? En ollut ajatellut eilistä sen kummemmin. Ehkä se olisi vain yhden illan juttu ja unohtaisin miehen kahvittelujen jälkeen. Silloin ei tarvisi pelätä paljastumista, eikä miesten aiheuttamia harmeja. Vilkaisin lattialla olevaa vanhaa mustaa kosketusnäyttöpuhelintani, jossa tosin oli nyt uusi SIM- kortti, joka oli ollut ensimmäinen asia, minkä olin maahan tullessani hankkinut. Mitä jos Harry olisi unohtanut? Se selviäisi todennäköisesti soittamalla. Nappasin paperin pöydältä ja istuin lattialle vääntäen jalkani risti-istuntaan. Näppäilin litanian numeroita lapusta näytölle ja painoin vihreää kuvaketta. Harry oli pyytänyt tallentamaan numeron, mutta ajattelin pelata varman päälle soittamalla ensin. Nostin puhelimen oikealle korvalleni. Kuului neljä tuuttausta ja pidätin henkeäni. Viidennellä puhelimeen vastattiin.

"Hei" varovainen brittiaksentti vastasi, ja tajusin heti, ettei se voisi olla Harry.

"Harry?"

"Ei, se on suihkussa" taustalta kuului vaimeaa keskustelua ja ajoittain naurahduksia. Harry oli siis jossain "onko sulla jotain tärkeetä asiaa?"

"Tuota ei" pidin pienen tauon "Harry pyysi soittamaan."

"Ai, kenelle pyydän sen soittamaan takaisin?"

"Tähän numeroon, mulle, siis Sarahille" sopersin ja pyörittelin vasemmalla kädelläni vaaleitten hiusteni latvoja. En ollut ehtinyt värjäämään hiuksiani, enkä tuntenut sen enää olevan niin välttämätöntä.

"Okei, siis Sarah" naurahdus "Harry soittaa varmasti pian, moikka"

Ennenkuin ehdin vastaamaan, puhelin tuuttasi puhelun loppumisen merkiksi. Mukavaa.