~ Nobody (onedirection fanfic)

Chapter 16 ~ The problem called Harry

24.10.2014

13:56

Lontoo

Sarah

"Okei, me lähetään nyt kauppaan", Louis ilmoitti, ennenkuin ehdin ottamaan mukavan asennon sohvalla. 

"Mee sä vaan, jään mielummin tänne", mutisin ja painoin jotain summittaista näppäintä kaukosäätimestä, jonka voimalla tv välähti henkiin. 

"Ei kun sä tulet nyt mukaan. Oot ollut jo ihan liian monta päivää sisällä", Louis mutisi ja kiskoi takkinsa ylleen. Tottahan se oli. En ollut juurikaan pistänyt nenääni ulos näiden seinien sisältä sen jälkeen kun olin tänne tullut. Ehkä ulkoilma tekisi tosiaan hyvää vaihtelua.

"Okei", mutisen ja nousen ylös sohvalta. Siirryn Louisin seuraksi eteiseen ja kiskoin takkini ylleni. Jalkani upotin matalavartisiin tennareihin, vaikka olikin jo lokakuu. Toivoin syvästi, ettei ulkona olisi kylmä. Louis vilkaisi minua hymyillen, ennenkuin avasi oven ja astui rappuun. Selvisimme nopeasti ala-aulaan, josta pääsimme eräästä ovesta sujahtamaan autokerrokseen. Paikka oli hyvinkin pieni, mutta sinne oli siististi silti saatu sullottua kymmenkunta toistaan ihmeellisempiä autoja. Pujottelimme autojen välissä pelkästään ulkoa tulevan luonnonvalon avulla, sillä lamput olivat kuulemma hajonneet. Ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, istuinkin jo Louisin mustassa urheiluautossa, jonka mies käynnisti silmän räpäyksessä ja ajoi ulos pienestä ovesta. 

Pitkästä aikaa auringo paistoi kunnolla, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Vedin taskustani aurinkolasini, jotka sujautin silmilleni. Louis väänsi radion volymia kovemmalle ja saimme kuunnella huiman kymmen minuuttia epämääräistä ärinää, jota en voisi edes musiikiksi kutsua. Ilmeisesti rock henkinen musiikki oli kuitenkin Louisin mieleen. Oli tai ei, olin kiitollinen päästyämme perille kaupan parkkipaikalle. Louis sammutti auton vikkelästi ja sukelsimme nopeasti ulos auringon paisteeseen. Louis hymyili minulle hieman sujauttaessaan otsallaan keikkuneet aurinkolasit silmilleen ja tarttui kevyesti kädestäni. 

Näin arkipäiväksi kaupassa oli hyvinkin paljon ihmisiä. Tai mitä minä nyt olin sanomaan, ainoa paikka missä olin käynyt ruokaostoksilla, oli kämppäni viereinen pikkuruinen kuihtunut sekatavarakauppa, jonne tuskin mahtui kahtakymmentä asiakasta samaan aikaan. Joten jo se, että käytävät näyttivät ahtailta kertoi varmasti siitä, että täällä oli aivan varmasti reilusti kahtakymmentä asiakasta enemmän porukkaa. Louis kiskoi minua perässään ja toisella kädellään työnsi ostoskärryä eteenpäin. Väistelimme edessämme ja sivuillamme kulkevia ihmisiä parhaamme mukaan. Ehdimme kävelemään varmasti kaupan toiselle puolelle asti, ennekuin saimme elintilaa ja Louis pysähtyi noukkimaan tavaraa kärryihin.

"Okei, olisin kyllä voinut jättää tämän reissun välistä", mutisin nojaillessani kärryn reunaan. Olisin voinut jättää ihmistungoksessa seikkailemisen suosiolla välistä. En pitänyt tungoksista ja ahtaista paikoista.

"Ei, et olisi voinut", Louis naurahti nostaessaan pastapaketin näköisiä juttuja kärryihin, "et olis voinut missata näin kivaa auringon paistetta."

"Ja täällä siitä pääseekin nauttimaan niin hyvin", naurahdin ja liikuin kärryjä työntävän Loun vierellä eteenpäin.  

Tunnin aikana ehdimme kävellä tungoksessa melkein koko kaupan ympäri. Louis pääasiassa latoi kärryihin tavaraa tai pyysi minua ottamaan jokin tarvitsemansa hyllyltä. Pohdimme myös syvällisiä, kuten miksi hernepurkkeja on kymmeniä erilaisia, mutta ne kaikki maistuvat samalta. Sen takia "niiden tiettyjen" herneiden valitsemiseen Louis kulutti vähintään viisi minuuttia. Olin tiennyt varautua siihen, että ihmiset tunnistivat Louisin, vaikka aurinkolasien kanssa. Joten ei ollut yllätys, että ihmiset pysäyttivät kuljeskelumme yhteiskuvien ja parin sanan vaihdon toivossa. Itse näissä tilanteissa jatkoin matkaani tai tutkin salsapurkkien etikettejä, kuin haluaisin olla varma, että niissä ei olisi lisättyä sokeria. En nimittäin halunnut pistää juoruja leviämään "Louisin uudesta säädöstä", vaikka meidän välillämme saattoi olla jotain muutakin kuin vain kaverillista naureskelua.