~ Nobody (onedirection fanfic)

Chapter 7 ~ I don't trust you

11.10.2014,

13:42

Lontoo

"Harry", henkäisin. Ulko-oveni pamahti kiinni ja viileä asuntoon tuvahtanut ilmavirta sai paljaat sääreni menemään kananlihalle. Nousin sohvaltani pukeutuneena vain yöasuuni, spagettiolkaimiseen toppiin ja lyhyisiin trigooshortseihin. Harry ei ollut tullut illalla luokseni. Tietenkään sen ei kuuluisi minua haittaavan, sillä miehellä oli kuitenkin omakin asunto ja ehkä tämä ei halunnut viettää jokaikistä yötä kanssani. Tai sitten kyse oli jostain muusta. 

"Hei", Harry sanoi. Hän riisui kenkänsä ja jätti märän mustan takkinsa eteisen pieneen naulakkoon. Ulkona ilmeisesti satoi. 

Hipsuttelin Harryn luokse. Hän otti minut vastaan kietomalla kätensä ympärilleni ja muiskattamalla suukon otsalleni. Ja poskelleni. Ja lopulta painoin itse huuleni tämän huulille. Suudelma oli kevyt ja jotenkin varovainen, ei ollenkaan sellainen kuin yleensä- intohimoinen ja tulinen. Kurtistin hämmentyneenä kulmiani kun Harry irrottautui intiimimmästä hetkestämme ja työnsi minua aavistuksen kauemmaksi itsestään. Ei paljoa, eikä kovin huomaavasti, mutta kuitenkin tavalla, joka vihlaisi sydäntäni. Harry kurtisti hieman kulmiaan ja katsoi poissaolevana keittiöön.

"Miten studiolla meni?" sanoin huolettomasti ja kipitin makuuhuoneeseeni. Avasin vaatekaappini ja muodostin asukokonaisuuden farkuista ja valkoisesta neuleesta. En vaivautunut laittamaan huoneenovea kiinni, vaan vaihdoin vaatteeni aivan Harryn näköpiirissä. Tunsin Harryn kiusallisen katseen niskassani kun kiskoin neuleen ohuen topin päälle. Se ei enää häirinnyt minua. Palasin vaatteiden vaihdon jälkeen olohuoneeseen.

"Et vastannut kysymykseeni", istuin sohvalle ja vedin jalkani sivulleni.

"Meidän täytyy puhua", Harry puri huultaan ja istui keittiöön, toiselle puolelle huonetta. Nojasin päätäni käteeni, joka nojasi sohvan käsinojaan.

"Okei"

"Mitä sä salailet multa?" Harry kysyi tiukasti. Miehen normaalista hilpeästä olemuksesta ei ollut jälkeäkään, joka oli minulle uutta. Hän tuijotti ensimmäistä kertaa tänään suoraan silmiini. Pistävästi.

"Kuinka niin?"

Harry huokaisi.

"Mä olen miettinyt. Sä olet niin varovainen, ihan kuin pelkäisit jotain jokaikinen sekuntti. Sä olet varovainen oikeastaan ihan kokoajan ja se häiritsee mua", Harry hieraisi niskaansa toisella kädellään, "mä en ole sen vuoksi enää varma meidän jutusta. En tiedä, pystynkö enää luottamaan suhun ja tuleeko sen takia meidän suhteesta yhtään mitään. Sä et ole rehellinen mulle"

Harryn sanat upposivat sisälleni kuin veitset. En tiennyt mitä sanoa, vaikka jokin pääni sisällä käski minua kertomaan totuuden. En tiennyt, uskaltaisinko kertoa hänelle, paljastaa suuren salaisuuteni, mitä olin yrittänyt varjella, ja jonka kanssa yritin epätoivoisesti elää. Mitä sitten tapahtuisi? Jättäisikö Harry minut? Mitä jos hän tiesi totuuden? Purin alahuultani lujaa ja tunsin veren maun suussani. Se olisi huonompi juttu. Harry tietäisi minun valehdelleen, ja yrittäisin vielä valehdella hänelle lisää. Se on kieltämättä vaikeaa, sillä välitän Harrystä liikaa. Haluaisin olla hänelle rehellinen.

"Mä..."

Harry kohotti kulmiaan.

"Mä en ole ollut rehellinen. Aivan kaikesta. Tai oikeastaan olen jättänyt joitain asioita kertomatta", tunsin käsieni nahistuvan, "ja... mä olen epävarma, koska... en tiiä pystynkö kertomaan sulle sitä... ja mulla on... vähän huonoja muistoja mun edellisistä suhteista..."

"Miksi sä et vaan voi kertoa mulle totuutta? Niinkuin asiat on" 

Huokaisin syvään. Harry tuijotti minua edelleen tiukasti, mikä teki olostani epämukavan. En pystyisi kertomaan Harrylle totuutta. En vain pystyisi. Miehen huomio pysyi edelleen minussa, vaikka painoin tiukasti suuni kiinni ja siirsin katseeni käsiini, jotka lojuivat nihkeinä sylissäni. Tutkin sormieni kynsiä, jotka olivat kasvaneet jo aavistuksen liian pitkiksi. Näin keskellemme laskeutui hiljaisuus. Kuulin vain ikkunaan ajoittain osuvat sadepisarat, jotka saivat aikaan ropisevan äänen. Jos kuunteli oikeinn tarkkaan, saattoi kuulla alhaalla ulkona ajavien autojen äänet, jotka nyt kylläkin kuuluivat yllättävän selkeästi. Sohva natisi hieman siirtäessäni painoani taaksepäin.