Drifting - Ziam (Finnish translation)

1. I wipe my brow and I sweat my rust

~216 tuntia~

Zaynin täytyy laskea alas kantamansa kaksi laatikkoa saadakseen avaimen taskustaan.

Hän aukaisee oven ja katsoo ympärillään olevaa uutta asuntoa. Sitä ei edes voi kutsua kämpäksi. Se on parvi. Todella pieni parvi. 

Hän ottaa avaimen lukosta ja laittaa sen takaisin taskuunsa. Ennen kuin hän kurottaa nostaakseen laatikot takaisin ylös, hän säätää olkapäillään olevaa painavaa reppua. 

Kun hän astuu sisään, hän potkaisee ovea kevyesti saadakseen sen kiinni.

Hän ottaa muutaman askeleen oikealle, missä hän tietää pienen työpöydän sijaitsevan, ja laskee laatikot ja reppunsa sen päälle. Hän kiittää ja arvostaa sitä, että kalusteet ovat päällystetty vanhoilla lakanoilla. Nyt hänen ei ainakaan tarvitse pyyhkiä pölyjä joka ikiseltä pinnalta.

Parvi, kuin mikä tahansa muukin, on avoin huone, jossa on vain puolet toisesta kerroksesta ja jossa on parisänky ja yöpöytä. Avoimen alueen täyttää suuri sohva ja kahvipöytä, joka on sen edessä, sekä pieni pöytä kahdella tuolilla. Kylpyhuone, aivan kuten suurin osa keittiöstäkin, on ylemmän alueen alla. 

Se ei ole suuri ja moderni asunto, jossa jokainen pyrkii elämään, mutta se on tarpeesi Zaynille. Ja hänen lempi asiansa on suuri ikkuna, joka peittää yhden seinän miltei kokonaan. Koska hänen asuntonsa on yhdessä korkeimmista kerroksista, hänellä on mahtava näkymä Lontooseen. Hänen rakennuksensa ei ole hienostuneimmassa naapurustossa, mutta katuvalot ovat aina olleet Zaynin mielestä kiehtovia.

Hän kiertelee ympäriinsä tutkien hänen elämänsä uuden kappaleen tapahtumapaikkaa. 

Jääkaappi, mikroaaltouuni, työtasot ja laatikostot olivat melko puhtaat, mikä kevensi hänen mielialaansa, mutta lattia tarvitsisi lakaisua. Hänen kengänpohjansa ääriviivat ovat painautuneet lattiaan joka askeleella, jonka hän on ottanut. Zayn ei ole mikään siivousintoilija, mutta hän ei aio elää liassa.

Niinpä hän päättää saada siivouksen valmiiksi ennen kuin hän purkaa pienen omaisuutensa. Ja, hetkeäkään miettimättä hän astuu ulos asunnostaan ja suuntaa naapurinsa ovelle. Heillä pitäisi olla luuta, eikö? Hän vain toivoo, etteivät he ole ärtyisä naapuri- tyyppiä.

Oven aukaisee toisen koputuksen jälkeen pieni, lyhyt ja valkohiuksinen, vanha nainen. 

"Päivää rakas, kuinka voin auttaa?" hän kysyy hymyillen.

Zayn miltei huokaisee helpotuksesta. Vanhempaa hymyilevää naista voisi tuskin pitää vaikeana naapurina. 

"Päivää neiti," Zayn tervehtii, koska miksi ei? Hän toivoo pysyvänsä naisen hyvällä puolella niin kauan kuin vain mahdollista. Ihmisten hyvällä puolella pysyminen ei nimittäin ole Zaynin erikoisala. "Muutin juuri asuntoon neljäkymmentäkuusi ja tarvitsisin hiukan apua," hän osoittaa kohti oveaan pieni epäilyksen väre äänessään.

"Vai niin," nainen kikatti, "Minua ei olekaan kutsuttu neidiksi sittemmin toisen maailmansodan rakas. Mutta kiitos, minä arvostan sitä. Toivon vain, ettet tarvitse apua minkään nostamisessa, sillä minusta ei taida olla apua siihen ollenkaan. Minun lapsenlapseni tulee käymään huomenna ja hän varmasti auttaisi sinua mielellään."

Zayn hymyilee: "Itseasiassa, uh, halusin vain kysyä olisiko teillä luutaa, jota voisin lainata?"

"Vai niin," nainen toistaa, taas nauraen, "Luuta. Selvä rakas. Tule sisään," hän aukaisee oven isommalle. 

Zayn hymyilee ja astuu sisään. Skenaario muistuttaa häntä hänen isoäidistään. Pöytäliinat peittävät jokaisen mahdollisen pinnan, kahvipöydällä on kehyksiä, joissa on kuvia eri kasvoista, kaikki on huoliteltua ja siistiä ja ilmassa on ihana tuoksu.