Future bad girls

Luku 10. Warrenit osa 2

Jacobin nk

Istuimme vieläkin pöydässä jossa oli aamupala tarvikkeet esillä. Olimme olleet jo hetken hiljaa sillä seuraavan osion kertominen ei olisi minulle eikä Jackiboylle mitään helppoa.

Hengitin syvään vielä kerran.
"Kun oltiin päästy seiska luokalle mejän naapurista murhattiin aviopari" aloitin. Kuulin kun tytöt henkäisivät kauhistuneina.

"Oltiin oltu paljon naapurissa niinä aikoina ja rouva Van oli hyvin mukava. Tietenkin poliisit kyseli meiltäkin et oltiinko oltu missä murhan aikaan jne" jatkoin taas pienen pätkän.

Pidin hetken tauon jälleen ennen kuin jatkoin.
"Joku tai itseasiassa eräs Tyler Prescot oli murhannut Avioparin.  Hän oli taitava murhaaja joten tietenkään häntä ei voitu saada kiinni vaan hän oli lavastanut meidät kaksi murhaajiksi" kerroin ja katsoin kun Lucia oli peittänyt suunsa kädellään ja Suski katsoi minua silmät suurina.

"Ennen murhaa Tyler oli uhannut meitä ja kiristänyt muutenkin. Hän lavasti meidät vain siksi ettemme tehnyt niin kuin hän käski. Tiesimme että hän oli pitkään työstänyt murhaa, muttemme tiennyt että kukaan ei uskoisi meitä ettemme tehnyt sitä. Ainoastaan Violette tiesi totuuden" Jack sanoi vuorostaan.

"Yrittihän hän auttaa meitä mutta aikuiset vaan jankkasivat hänelle kuinka pahoja ja vaarallisia me ollaan" Naurahdin väkinäisesti.

"Mutta asiat vain pahenivat. Poliisit saivat tietää, Violette kertoi meille että murhasta saa elinkautisen vankeustuomion. Me yritimme kyllä puhua vanhemmille  mutta he eivät uskoneet meitä."

"Siinä vaiheessa teimme ratkaisun että lähdemme kotoa" Jack sanoi tunteettomasti. Tiesin että hän oli meistä kahdesta se joka kaipasi enemmän kotiin, mutten voinut asialle mitään.
"Tai itse asias karkasimne kotoa" korjasin hieman.
"Minne te menitte? Kai nyt poliisit etti teitä" Lucia tiesi kysyä aina ne tärkeimmät kysymykset.

"Päivällisen jälkeen pakkasimme reput ja lähdimme yöllä kun kaikki nukkuivat. Pakenimme kadulle ja jouduimme asumaan siellä hetken"

Flashback

Istuimme isossa illallis pöydässä joka oli katettu koreasti. Olimme jo päättäneet Jackiboyn kanssa että lähdemme tänä yönä. Kiitin ruuasta ja vein astiat koneeseen.

Kiidin omaan huoneeseen pakkaamaan loput tavarat reppuun. Kello on tällä hetkellä 19.34 joten meillä on vielä aikaa. Jackiboy halusi kirjoittaa vielä Violetelle kirjeen jossa hän mainitsee että me lähdemme ja hän on meille rakas tai jotain tämän suuntaista. 

Katsoin kuinka oveni aukesi ja Jack tuli sisään syli täynnä ruokaa ja kaikkea tarvittavaa.
"Meillä on puolituntia aikaa lähteä" Jack sanoi.  
"Laita ne ruuat sinun reppuun mun repussa on kaikkea muuta" mainitsin vielä ennen kuin lukitsin huoneen oven ja avasin ikkunan. Meillä oli jo päällä takit ja sen semmoiset.
"Tule ulos kun olet valmis. Odotan tuolla kadun toisella puolella olevalla polulla." sanoin ja hyppäsin alas ikkunalta.

Minun ei tarvinnut odottaa veljeäni kauaan kun hän hyppäsi ikkunasta. Hän laskeutui sulavasti maahan ja hölkkäsi tien yli luokseni.
"Mitään suunnitelmia minne mentäis?" Hän kysyi.
"Ei kerta kaikkiaan ensimmäistäkään ideaa" vastasin.
"Ymmärräthän et nyt ei käydä hetkeen kuumassa suihkussa ja nukuta silkkilakanoiden välissä?" varmistin häneltä.
"Juu ja sä varmaankin tajusit et me joudutaan elää ainaki jonku aikaa kadulla"
"Ymmärrän hyvinkin" totesin ja lähdin tarpomaan polkua pitkin.

"Otiks sä sun asees?" kysyin vielä.
"Joo on se matkassa" veljeni vastasi. 
"Me joudutaan kulkee paljon hämärissä ja syrjäisissä paikoissa jotta vältetään kytät enimmäkseen"
"Tiedän" hän huokaisi.

Lopulta päädyimme tyhjälle pimeälle kujalle joka päättyi umpikujaan. Valitsin mahdollisimman puhtaan kohdan seinän vierestä ja istahdin siihen. Avasin reppuni ja otin sieltä leivän puolikkaan. Oli syötävä säästeliäästi sillä ei tiennyt milloin pääsisimme käymään kaupassa.

Ojensin toisen puolikkaan veljelleni ja hän haukkasi siitä tyytyväisen näköisenä. Join hieman vettä ja mussutin loputkin leivästäni. Parantelin hieman asentoani ja suljin silmäni.

Flashback loppuu

"Se oli kamalinta aikaa elämästäni" sanoin apeana.
"Pian lähtömme jälkeen vaarimme kuoli ja saimme hänen perintönsä. En edes tiedä miksi hän oli testamentannut omaisuutensa meille" Jack  kertoi tytöille jotka kuuntelivat keskittyneinä, jos joku nyt tulisi heidän selän takaa niin ainakin Lucia pomppaisi pari metriä ilmaan. Suskista en niin tiedä.

"Me ei poistuttu koskaan sieltä kadulta kyttien varalta, mutta yks päivä ne löys mejät. Niitä oli vain kaksi ja me ammuttiin ne ennen ku ne ehti kutsua apuvoimia"
Annoin Jackin jatkaa seuraavaksi.

"Me kerättii kaikki kamat ja  lähettiin. Suuntana oli lentokenttä. Me ostettiin liput tänne ja hypättiin koneeseen"
"Sille tielle me vähän niiku jäätiin koska täällä meitä ei  tunnistettu. Ostettiin tää talo ja tultii kouluun. Ja seuraava kysymys et millä rahalla me eletään niin me saadaan mejän vanhemmilta tietty summa rahaa joka toinen viikko ja ollaan töissä tossa eläinlääkärissä apulaisina" kerroin tarinan loppuun. Tyttöjen ilmeet olivat kauhistuneet, huojentuneet, pohtivat ja kysyvät, kaikkia neljää yhtäaikaa.

"Tota noin.." Lucia sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Tää kaikki mitä ootte kertonut on ottanut varmaan koville niin mentäiskö taas vaihteeksi nukkumaan?" Suski jatkoi.
"Paljonko kello?" kysyin.
"Kaheksan illalla"
"Okei jos me mennään nukkumaan sillä tähän menikin koko päivä" Jack hymähti.
"Ja sitte ihan oikeasti nukkumaan!" hän vielä lisäsi.
"No joo joo!"

Moikka taas👋🏻 mulla ei oo nyt tätän nyt mitää muuta ku yks kyssäri.

Mitä mieltä ootte Warreneiden menneisyydestä?

Tässä luvussa vain 777 sanaa muttq ei voi enää mitää🙄😝