Future bad girls

Luku 17. Sorry

Lucian nk.

Aamulla heräsin omaan huutooni. Olin jälleen nähnyt painajaista. Sitä samaa mitä aina ennenkin.

Warrenit olivat olleet omissa oloissaan viimeiset neljä päivää. Olen ehtinyt miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot miten tämä olisi voinut mennä toisin.

Varmistin että Suski ei ollut herännyt ja nousin ylös. Kävin pesemässä kasvoni ja menin keittämään kahvia.

Kahvinkeitin porisi hiljaa samalla kun piirtelin talouspaperiin. Sydämiä luonnostui papruun monin kappalein. Lopulta päätinkinkin hakea oikeat piitustus välineeni.

Hiippailin makuuhuoneeseen ja nappasin mukaani lyikkärit ja luonnosteluvihkon.
"Pöööööö!" Suski karjaisi ja säikähdin niin pahasti että nakkasin kynät ja vihon kattoon.
"Saateri Suski sun kanssa" nauroin.
Repesimme molemmat räkäiseen nauruun. Vatsoihimme sattuin kun yritimme kerätä kyniä lattialta. Nauroimme nyt ekaa kertaa moneen päivään. Suski saa aina meidät nauramaan. Tuntui hyvältä nauraa vaikka vatsaanhan se otti kipeää.
"Eii pysty lopettaa!" Huusi naurun seasta.

Mutta aina kaiken hauskan pitää loppua. Tajusimme pian että meillä ei oo mitään tekemistä, joten päädyimme piirtelemään keittiön pöydälle ku semmonenkin oli. Tässä sviitissä oli kaikki mitä tarvitsi. Paitsi pojat.. Me tarvitsemme heitä. Ei ilman heitä voi elää. Elämä olis pilalla niin kuin se tällä hetkellä oli. Huokaisten ryttäsin Jackia muistuttavan piirroksen ja nakkasin sen roskikseen. Suski piirsi itseään ja Jacobia. Hänen silmistään näkyi kaipuu. Olisipa täällä flyygeli. Voisimme uppoutua soittoon ja lauluun unohtaen kaiken ulkomaailman. Sitten Suski sai idean. Olin juuri ajatellut samaa.
"Lucku kynä sivuun ja kengät jalkaan! Me lähdetään etsimään pianoa" Suski jysäytti idean pöytään.
"Joo hyvä idea!" vastasin innostuen. Lähdimme laittamaan kengät jalkaan. Otimme huoneen avainkortin matkaan joita meillä oli yksi sillä Jackillä oli toinen. Ryntäsimme hissiin joka oli menossa juuri kiinni,mutta Suskin nopeista jaloista hän kerkesi laittamaan käden väliin joka hieman litistyi. Ja arvatkaa ketkä hississä oli. Menimme hissiin sanomatta sanaakaan. Huomasin Suskin ja Jacobin vaihtavan katseita, mutta eivät sanoneet mitään. He tulisivat sopimaan nopeammin kuin minä ja Jack. Huokaisin raskaasti, mutta peitin nopeasti suuni kädellä.

Hissi pysähtyi ensimmäiseen kerrokseen. Purkauduimme ulos hissistä kukin omiin suuntiinsa.

"Mistä me oikeen meinattiin 'etsiä' se piano tai flyygeli" kysyin. Koska oli idea kieltämättä hieman outo.
"Ei mejän tarvi ettiä ku yks paikka. Siellä saa soittaa vapaasti", Suski sanoi ja iski silmää.
"Et kai sä vaan oo maksanu jonnekki mahottomii summii et saadaan soittaa siel?" kysyin normaalia korkeammalla äänellä.
"Ehkä, mut en ainakaan mahottomii", Suski sanoi ja kohautti olkiaan.

Kävelimme pitkin vilkasta katua. Ihmiset kiiruhtivat suuntaan ja toiseen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä edes tuullut, joten ihmiset olivat pukeutuneet kevyesti. Vieressä menevä autotie oli ruuhkan täyttämä.

Suski pysähtyi yhden kadun varrella olevan talon ovelle. Hän käveli ovelle, minä tietenkin perässä. Ja painoi kahvan alas. Ovi oli auki ja menimme sisälle. Suski kävi sanomassa jollekin naiselle jotain, sitten pyysi minua seurata vielä erilliseen huoneeseen. Huone oli iso tanssisali jonka reunalla oli flyygeli. Hymyillen kävelimme flyygelin luokse.

Tanssihuoneen läpi oli kulku punttisalille ja pukuhuoneisiin. Huoneiden järjestys oli hieman hämmentävä, mutta kerran kukaan ei ollut kulkemassa tästä läpi joten se ei haitannut ollenkaan. Painoin ensimmäistä kosketinta. Suski istui viereeni painaen korkeamman kuuloisempaa kosketinta. Kuin merkistä aloimme soittamaan Sing of the times:iä. Suski vilkaisi minua ja rupesi laulamaan.