Dangerous

Kymmenen

Iris
- Tiiätkö... mä en oo koskaan käyny Porvoossa ennen, myönsin muutaman minuutin jatkuneen, kiusallisen hiljaisuuden päättääkseni. - Tää oli kai mun ainoa keino päästä näkemään mitään ja mun ainoa tapa päästä elämään.

Oliver katsoi minua. - Hurjaa. Mut sä uskalsit.

- Niin mä tein, ja nyt sitä ollaan täällä.

Oliver virnisti. - Hyvä että oot.

Tuijotin hetken hiljaa keskikaupungin sykkeeseen. Rautatieasema oli aivan lähellä, mutta silti me kaksi olimme täysin syrjässä kaikesta. Me kaksi. Kaksin. Erillään kaikesta, kaikesta.
Välttelemässä muuta maailmaa.

- Niin surkea kun mä tässä oonkaan, mun täytyy kysyä yhtä juttua, Oliver mumisi hädin tuskin kuuluvasti. - Mä tiedän, että mä toistan itseäni. Mut miks sä karkasit?

- Mitä sä hyödyt siitä tiedosta?

-Just siinä on se juttu. En mä hyödy siitä tiedosta millään tavalla.

Huokaisin syvään. Vedin Oliverin takin tiukasti ympärilleni, ja suljin silmäni.
Sä et vaan kestäny enää.

- Mä halusin olla vapaa, totesin värittömällä äänellä.

- No? Toteutuks se? Ootko sä vapaa?

- En mä tiiä, vastasin. Ahdistus paistoi äänestäni. Avasin silmät, ja tuijotin keskipäivän juuri alkaneeseen lumisateeseen. - Kun mä en oikeesti tiiä oonko mä vapaa vai enemmän vangittu!

Oliver katsoi minua polttavasti terävillä silmillään. - Pelkäätkö sä ajatella, miltä vapaus tuntuu?

Katsoin tyhjyyteen. Edessäni kohosi kaupunki, edessäni satoi lunta, edessäni oli maailma, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, olinko vapaa.

- Pelkään, myönsin hiljaa. - Se että mä en oo koskaan nähnyt, millasta vapaus on, aiheuttaa pelkoa. Siks mä oon näin säälittävä. Siks mä itken - siks koska mä pelkään.

- Sä valehtelet, Oliver tokaisi. - Vapaus pelottaa sua. Se on okei. Vapaus voi oikeesti tappaa. Mut sä et oo katunu tai perääntyny kertaakaa! Sä oot sen yläpuolella! tuo huusi muutamaa desibeliä minua kovempaa.

- Mä itken, koska mä oon vapaa. Mä en usko et mä itken surusta, mut tuskin ilostakaan. Mä itken heikkoudesta, koska mä en tiedä mitä mä teen!

- Sä et oo ees nähny heikkoutta, Oliver puuskahti. -  Et sä olis siinä jos sä olisit heikko ja säälittävä niinku sä luulet.

- Olisin. Mä oon pelkuri koska mä oon paennut kaikkee.

- Sä oot rohkee ja vahva koska sä oot karannu vankeudesta.

Jännää miten osaan säätää pelkän dialogin varassa pyörivää tarinaa edelleen tällasella innolla.❤
Mut ooooo, täähän on jo kymmenes luku!
~ Sand