~ Nathaniel ~
"Miten voi muka olla mahdollista, että sinulla ei ole yhtään nälkä?" Nicholas kysyi, kun yritin katsoa olivatko eräät vaunut yhä Abelin perheen talon pihassa.
"Nicholas, nyt ei ole sopiva hetki tuolle", vastasin veljelleni yrittäessäni pohtia, että mistä näkisin paremmin talon etupuolelle.
"Mille? Nälkää ei pidä väheksyä", Nicholas ilmoitti vakava ilme kasvoillaan.
"Meidän pitää päästä lähemmäs", totesin sivuuttaen Nicholaksen kommentin. Kuulin Nicholaksen huokaisevan, mutta hän ei sanonut mitään.
"Miksi sinä halusit minut mukaan, mutta et Edithiä?" Nicholas kysyi hetken päästä, kuin hiivimme metsästä esiin.
"Neljä olisi ollut liikaa, enkä halunnut jättää ketään yksin, ja luulen, että Claire viihtyy paremmin Edithin kuin sinun kanssasi", vastasin painautuessani vasten navetan seinää. Kuulin Nicholaksen tuhahtavan takanani.
"Odota tässä", kuiskasin hänelle ja lähdin hiipimään kohti navetan nurkkaa. Pidin käteni valmiudessa miekkani kahvalla, kun kurkistin kulman takaa talon etupuolelle.
Siellä ei näkynyt vaunun vaunua. Sen nähtyäni pystyin taas hengittämään. Mutta yksi asia minua kummastutti, nimittäin siellä ei ollut edes niitä vaunuja, joilla me tulimme.
"Täällä ei näy ketään, joten eiköhän mennä katsastamaan talo."
————————————
"Ne näköjään kirjaimellisesti tuli oven läpi", Nicholas totesi, kun seisoimme ulko-oven edessä. Ovi roikkui vain yhden saranan varassa ja siitä puolet oli palasina kuistilla ja sisällä.
Työnsin ovenpuolikkaan auki ja astuin sisään. Lattialankut narahtelivat askeleideni alla, kun hiivin huoneesta toiseen, Nicholas perässäni. Minä pitelin miekkaa käsissäni varmuuden vuoksi.
Miehet olivat mellastaneet talossa oikein kunnolla. Sohvien ja tuolien, niiden muutamien joita talossa oli, pehmusteet oli puhkottu auki ja täytteet levitetty ympäriinsä. Keittössä jokainen astia oli sirpaleina lattialla, pöydät oli riivitty täyteen viiltoja ja tuolit olivat palasina ympäri keittiötä. Lisäksi kaikki mahdollinen irtotavara oli kaivettu kaapeista ja olohuoneen lipastosta ulos sekä rikottu mahdollisuuksien mukaan, ja sen jälkeen heitetty lattialle. Miksi Kenneth teki näin? Halusiko hän jotenkin näyttää meille, että häntä sieti pelätä?
Nousimme Nicholaksen kanssa rappuja ylös peräkanaa. Yläkerrassa meitä odotti samanlainen sotku kuin alhaallakin. Kaikki oli yhtälailla rikottu, särjetty, puhkottu ja palasina.
"Katso sinä vierashuoneeseen", käskin ja yllättävää kyllä, Nicholas teki työtä käskettyä. Itse jatkoin kulkuani kohti Abelin huonetta.
Pahaa aavistamattomana kurkistin huoneeseen sisään. Nähdessäni mitä huoneessa oli, vedin terävästi henkeä ja suljin hetkeksi silmäni. Kerättyäni hieman rohkeutta, avasin oven kokonaan ja astuin sitten sisään.
Huoneessa, Abelin sängyllä, makasi mies. Se sama, jota minä löin aikaisemmin. Hänen alavartalonsa retkotti puoliksi sängyn ulkopuolella ja hänen paidassaan, ja epäilemättä keuhkossaan, oli reikä. Valkoinen paita oli värjäytynyt punaiseksi ja pisara kerrallaan tummanpunaista verta tipahteli lattialle.
Tip. Tip. Tip.
Nielaisin työläästi ja yritin karistaa päästäni mielikuvat Nicholaksesta makaamassa sängyssä, verta vuotava haava kyljessään.
"Vierashuoneessa ei ollut mitään erikoista!" Kuulin Nicholaksen huutavan vähän kauempaa oven ulkopuolelta.
"Nicholas, älä vain tule tänne", komensin ja peruutin kohti ovea.
"Miksi en?" Nicholaksen ääni kuului nyt aivan oven takaa.
"Koska sinä et halua nähdä tätä."
Ja minä en halua sinun näkevän tätä, jatkoin mielessäni, sanomatta sitä kuitenkaan ääneen. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, ovi avautui ja Nicholas katsoi sisään.
Nähdessään kuolleen miehen, hänen silmänsä laajenivat ja hän kalpeni kasvoistaan.
"Minähän sanoin, että sinä et halua nähdä tätä", huokaisin työntäessäni veljeni ulos huoneesta.
Suljettuani oven, löysin Nicholaksen nojaamasta seinään järkyttynyt ilme kasvoillaan. Hän näytti siltä kuin ei oikein pysyisi kunnolla pystyssä ja hänen kasvonsa olivat yhä kalpeat.
"Oletko kunnossa?" Kysyin huolestuneena.
"Ainakin paremmassa kuin tuo mies tuolla. Mitähän täällä on tapahtunut?" Nicholas kysyi.
"Sen kun tietäisi", huokaisin raskaasti.
"Mennäänkö? Minusta olisi mukava päästä pois täältä", Nicholas sanoi. Nyökkäsin hyväksyvästi, sillä en uskonut, että löytäisimme talosta enää mitään mielenkiintoista.
Kävelimme hiljaisuuden vallitessa takaisin metsään. En voinut olla pohtimatta kaikkea näkemäämme.
Eniten minua mietitytti kuollut mies. Luulen, että hänet tapettiin, koska Kenneth halusi näyttää meille mihin hän pystyi. Että hän ei kaihtaisi mitään keinoja, ei edes tappamista, saadakseen mitä halusi.
Se oli huono asia Abelin ja hänen vanhempiensa kannalta, mikäli he olivat jääneet kiinni. Toivoin todella, että he olivat jossain turvassa. Ehkä he olivat lähteneet niillä kadonneilla vaunuilla johonkin?
————————————-
"No oliko siellä ketään?" Edith kysyi heti kun saavuimme Nicholaksen kanssa näköpiiriin. Claire pomppasi myös salamana ylös nähdessään meidät. Hän selkeästi etsi katseellaan Abelia, ja näytti pettyneeltä, kun häntä ei näkynytkään.
"Siellä oli kuollut mies ja koko paikka oli pistetty aika huonoon kuntoon", Nicholas kertoi ennen kuin ehdin estellä. Edithin ilme muuttui kauhistuneeksi.
"Se oli se mies, jota minä löin", kiirehdin lisäämään, sillä pelkäsin, että Edith ajatteli kuolleen miehen olevan Abel tai Eerik.
"Mutta Abelia tai hänen vanhempiaan ei näkynyt?" Claire kysyi puolestaan. Pudistin päätäni.
"Ei jälkeäkään."
Claire lysähti takaisin maahan istumaan. Itse istuin Edithin viereen ja vedin hänet kainalooni. Edith painautui tiukasti minua vasten ja tuntui hohkaavan lämpöä. Painoin suukon hänen otsalleen.
"Mitä me nyt tehdään?" Hän kysyi hetken kuluttua. Katselin aurinkoa, joka alkoi painua mailleen. Pimeys alkoi hitaasti vallata metsän, se hiipi piiloistaan esiin salakavalasti. Ennen kuin huomaisimmekaan, olisi aivan pimeää.
"Nyt me nukumme yön yli ja mietimme huomenna mitä teemme", vastasin.
"Aiommeko nukkua täällä metsässä? Emme me ainakaan Abelin taloon voi mennä, tai ehkä ennemminkin halua mennä."
"On tietysti kolmaskin vaihtoehto", aloitin varovasti ja Edith rypisti otsaansa. "Mutta sinä et taida pitää siitä."
BẠN ĐANG ĐỌC
Kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin | Valmis✔️
Lãng mạn"Miksi kaikki palvelijat kulkevat noin katse luotuna alaspäin, eivätkä katso minua ikinä silmiin?" Nathaniel kysyi. Eikö hän muka todella tiennyt? "Kun me tulemme linnaan, meille painotetaan ensimmäisenä yhtä sääntöä, säännöistä kaikkein tärkeintä:...
