Kuninkaallisia ei saa katsoa suoraan silmiin | Valmis✔️

Neljätoista

~ Nathaniel ~

Tunsin Edithin vartalosta huokuvan lämmön painautuessani häntä vasten. Huulemme tanssivat toisiaan vasten pehmeästi ja yllättävän sulavasti siihen nähden, että tämä oli elämäni ensimmäinen suudelma.

Mielessäni huusin hurraata, sillä uskaltauduin viimeinkin tekemään sen, suutelemaan Edithiä. Kun hän oli lähdössä huoneesta, päässäni napsahti jotenkin ja niin se vain tapahtui.

Huomasin Edithin toisen käden seikkailevan hiuksissani, samalla kun hänen toinen kätensä lepäsi olkapäälläni. Omilla käsilläni pidin hellästi Edithin lantiosta kiinni.

Irrotin huuleni Edithin vastaavilta vetääkseni henkeä. En kuitenkaan muuten liikkunut milliäkään, vaan jäin katselemaan Edithin sinivihreitä silmiä, tasaten hengitystäni. Olimme niin lähekkäin, että nenämme lähes koskettivat toisiaan.

Kuljetin toisen käteni Edithin poskelle ja silitin sitä peukalollani hellästi. Edithin kasvoille nousi hymy, samoin minun.

Sitten joku koputti oveen.

Jähmetyimme kumpikin paikoillemme. Edith katsoi minuun pelko silmistään kuvastuen. Vasta kun koputus kuului uudestaan, edellistä kovempana, tajusin irrottautua Edithistä.

"Nathaniel, oletko siellä?" Kuului isän ääni oven toiselta puolelta. Edith elehti käsillään jotain. Pudistin päätäni ymmälläni. Ei, en tajunnut mitä hän yritti selittää.

"Nathaniel?" Isä kysyi taas. Edith huokaisi ja suoristi essuaan sekä asetteli huiviaan paremmin. Sitten hän istui lattialle. Katsoin hänen touhujaan kummastuneena, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun isän ääni kuului taas.

"Nathaniel, minä tiedän, että sinä olet siellä. Minä tulen nyt sisään", isä sanoi ja samalla ovi aukesi. Jäykistyin, kun hänen katseensa kulki pitkin huonetta, mutta se lipui vaatteitani keräävän Edithin ohi nopeasti.

"Hyvä. Olet vihdoin kutsunut jonkun siivoamaan huoneesi", isä totesi.

"Öh joo."

Hieraisin toisella kädelläni niskaani, ja vasta silloin tajusin, että hiukseni olivat todennäköisesti aivan sekaisin Edithin käsien jäljiltä. Minun ei auttanut kuin toivoa, että isä ei kiinnittäisi niihin mitään huomiota.

"Mutta minä tulin itse asiassa puhumaan koulutuksesi jatkosta", isä kertoi.

"No?"

----------------------------

"Huh, lähtihän se vihdoin", henkäisin isän vihdoin lähdettyä ja istuin sängylle. Isä oli selittänyt pitkät pätkät kuinka koulutukseni oli tärkeää saada nopeasti loppuun ja kaikkea muuta yhtä turhaa, kunnes hän oli päässyt pääasiaan. Eli siihen, että tulevaisuudessa tulisin opiskelemaan kahdeksan tuntia päivässä kuuden sijaan. Ja miekkailua olisi yhä enemmän. Epäilin vahvasti, että muutokset liittyivät jotenkin Mercialaisten vierailuun.

"En tiennytkään, että sinä kutsuit minut tänne siivoamaan", Edith tokaisi naurahtaen noustessaan lattialta, jossa hän oli "siivonnut". Kohautin vain olkiani.

Pian tunsin likaisen paidan lentävän päin naamaani. Kuulin Edithin hihittävän ottaessani sitä pois. Heitin paidan muitta mutkitta takaisin lattialle kymmenen muun likaisen paidan seuraksi.

"Sielläkö sen paikka on?" Edith kysyi nostaen toista kulmakarvaansa.

"Joo", vastasin hymyillen ja taputin sänkyä merkiksi, että Edith voisi tulla siihen istumaan ja niin hän tekikin.

Edithin istuttua huone vaipui hiljaisuuteen, joka rikkoutui vasta kun Edithin suusta pääsi iso haukotus.

"Väsyttääkö?" Kysyin, vaikka vastaus oli aika selvä.

"Joo. Minulla on ollut vain pitkä päivä. Ehkä minun on parempi lähteä nukkumaan", Edith selitti ja nousi jo seisomaan.

"Ei!" huudahdin kiireesti. Edith katsoi minua kummastuneena. "Etkö voisi jäädä vielä hetkeksi?" pyysin ja katsoin häntä anoen. Edith katsoi minua hetken ja sitten hänen ilmeensä pehmeni.

"Hyvä on", hän huokaisi ja istui takaisin viereeni. Istuimme hetken hiljaisuudessa. Sitten Edith nojasi yhtäkkiä minuun ja hänen päänsä painui olkapäätäni vasten. Hetken ajan istuin aivan jäykkänä, mutta pikkuhiljaa kuitenkin rentouduin ja kiersin toisen käteni hellästi Edithin ympärille.

"Edith? Minusta tuntuu....minusta tuntuu että minulla on jotain tunteita sinua kohtaan, niin kuin syvempää kuin ystävyys", päästin yhtäkkiä suustani ilmoille. Luulin jo, että Edith järkyttyi niin, ettei vastannut, mutta sitten kuulin pientä tuhinaa korvani juuressa.

"Edith?" Kysyin kuiskaten testatakseni nukkuiko hän. Edith liikahti hieman, mutta vain tuhinaa kuului.

Laskin Edithin varovasti makuulle sängylleni ja vedin peiton hänen päälleen, sillä enhän minä hennonut herättää häntä. Edith oli selkeästi todella väsynyt, minun olisi varmaan pitänyt päästää hänet omaan huoneeseensa nukkumaan. Nyt ongelmana oli se, että en tiennyt missä itse nukkuisin seuraavan yön, kun Edith oli vallannut sänkyni.

Sänky oli toisaalta melkein parisängyn levyinen, mutta...en vain ollut ikinä nukkunut kenenkään tytön kanssa samassa sängyssä. Useimmiten nukuin yksin, ainoastaan joskus pieninä teimme Nicholaksen kanssa yökyläilyjä toistemme huoneisiin. Mutta hän olikin veljeni. Hän ei ollut tyttö, johon olin...ihastunut.

Unohduin hetkeksi katselemaan nukkuvaa Edithiä. Hän näytti niin levolliselta ja pehmeältä. Yhtäkkiä halusin kovasti ottaa Edithin huivin pois ja koskettaa hänen hiuksiaan.

Ennen kuin tajusin estää itseäni, sormeni olivat jo avaamassa huivin solmua. Kun huivi oli poissa, Edithin kiharaiset hiukset ryöppysivät kullanruskeina valkoiselle tyynylle.

Taittelin huivin siististi yöpöydälle. Minä osasin olla siisti jos vain halusin. Yleensä en halunnut. Tai ehkä pikemminkin jaksanut.

Annoin sormieni upota Edithin hiusten lomaan. Ne olivat pehmeät ja sileät. Kun nostin kättäni, ne liukuivat pois sormien lomasta ja laskeutuivat kevyesti tyynylle.

Päätin antaa Edithin nukkua rauhassa ja käydä sillä välin vessassa. Nousin hiljaa ylös ja vilkaisin Edithiä vielä ennen kuin astuin ovesta ulos.

Hoidettuani asiani, kävelin kohti huonettani. Käytävällä oli hiljaista. Kaikki olivat ilmeisesti käymässä jo nukkumaan. Pian saavuin huoneeni ovelle ja painoin kahvan hiljaa alas. Ovi aukesi päästämättä ääntäkään. Astuin sisään ja suljin oven perässäni.

Pysähdyin hämärässä sängyn eteen ja katselin hetken sängyssä nukkuvaa Edithin hahmoa.

Lopulta vaihdoin päälleni pehmeää kangasta olevan yöpuvun, johon kuului housut ja paita. Päivän vaatteet jätin mytyksi lattialle niinkuin tein yleensäkin.

Kun olin valmis käymään nukkumaan, kiersin sängyn toiselle puolelle ja kävin Edithin viereen makuulle, jättäen reilusti tilaa väliimme.

Onneksi peittoni oli suuri, joten sitä riitti vähän minullekin. Toista tyynyä minulla ei kuitenkaan ollut, olinhan vienyt kaikki tyynyni, yhtä lukuun ottamatta, tukikohtaan. Niinpä minun piti olla ilman.

Hain mahdollisimman mukavan asennon ja suljin silmäni.