Muutaman minuutin kuluttua löysin itseni yhä seisomasta keittiössä. Ravistelin päätäni, ja suuntasin takaisin nukkumaan. Päätin etten enää miettisi äskön tapahtunutta, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Pyörin sängyssäni vielä pitkään miettien Yoongi sanoja. Ehkä merkitsin hänelle sittenkin jotain, enkä olisi vain kuin ilmaa? Noita ajatuksia päässäni kelaten nukahdin hymyillen uneen.
Heräsin auringonsäteiden kirkkaaseen paisteeseen. Ne säteilivät suoraan silmiini verhon raosta. Hieroin silmiäni ja nousin istumaan. Katsoin ympärilleni, ja huomasin että Yoongin sänky oli tyhjä. Nousin ylös ja puin paidan päälleni. Sidoin hupparin lanteilleni, ja hiivin keittiöön. Yoongi oli jo siellä. Hänellä oli yllään musta huppari, ja mustat revityt farkut. Hänen tummat hiuksensa olivat märät suihkun jäljiltä, ja poika valmisti aamupalaa hyräillen jotain biisiä jota en tunnistanut. Minut huomatessaan hän lopetti hyräilyn ja hiljeni. Ilmeettömänä hän paistoi kananmunaansa pannulla ja katseli eteensä. Kävelin ääneti hänen ohitseen ja avasin jääkaapin.
"Laitan sullekkin" Yoongi sanoi nopeasti. Hämmästyneenä suljin jääkaapin ja istuin pöytään. En osannut tehdä muuta kuin istua penkilläni ja katsella, kun Yoongi valmisti ruokaa nopein liikkein.
"Tota siit eilisest, tai yöst..." hän aloitti.
Kuuntelin kiinnostuneena ja nojasin käteni poskeani vasten.
"Oon pahoillani" hän vinkaisi.
"Et tehny mitään mistä sun pitäis olla pahoillas" vastasin.
"Tein" hän totesi tylysti ja jatkoi ruoan valmistusta. Istuin hiljaa odottaen loppuajan, uskaltamatta avaamaan suutani enää.
Yoongi kattoi pöytään kaksi lautasta, aterimet ja kaksi lasia. Hän ojensi minun lautaselleni paistetun kananmunan ja kasviksia.
"Kiitos" vinkaisin.
Yoongi nyökkäsi merkiksi että oli kuullut kiitokseni. Maistoin varoen ruokaa, ja hymy levisi kasvoilleni. Ruoka oli taivaallisen hyvää, ja suli suussani.
"Mhm" mumisin ja tungin lisää ruokaa suuhuni. Yoongi hymyili salaa, ja yritti peittää sen yskimällä hihaansa. Hymyilin hänelle silmät loistaen takaisin.
"Mitä tuijotat?" Hän kysyi ärtyneesti.
Valmistauduin vastaamaan ja pureskelin suuni tyhjäksi. Kelasin päässäni mitä voisin vastata, ja näytin varmasti hyvin tyhmältä.
Yhtäkkiä Yoongin läppäristä kuului kilahdus. Hän avasi nopeasti sen kannen, ja katsoi näyttöä. Järkyttyneen näköisenä hän nosti kuulokkeet korvilleen. Kuulokkeet eivät kuitenkaan olleet kiinni läppärissä, ja yritin huomauttaa siitä Yoongille, mutta liian myöhään.
"Saatanan kusipää, enkö oo käskeny vastaamaan heti kun soitan? Oot yks vitunmoinen epäonnistuja ja et koskaan tuu menestymään elämässäs. Kumpa et ois koskaa syntyny, kumpa mulla ei olis tollasta helvetillistä epäonnistujaa omana poikanani" joku raivosi luurin toisessa päässä.
Katsoin Yoongia järkyttyneenä.
"Kuka toi on?" Kysyin hätääntyneenä.
"Mitä vittua" Yoongi huusi ja katsoi koneesta irronnutta kuulokkeenjohtoa.
"Kuulin jo kaiken" sanoin hänelle. Paniikki kiilsi Yoongi silmissä, ja hän katsoi lamaantuneena läppäriään.
"Vastaa saatanan homo! Mikä vittu sua vaivaa vitun epäonnistuja, eikö mun opetukset oo ollu tarpeeks tehokkaita saamaan sua puhumaan?" Ääni huusi niin kovaa että se kaikui huoneessa.
"Kuka toi on, Yoongi sulje puhelin. Ei sulle saa puhuu tolleen, kellekkää ei saa, kuka toi on" aloitin ja nousin seisomaan kävelläkseni itsekin katsomaan läppärin näyttöä.
"Mitä helvettiä, onko siellä joku?" Sama miesääni huusi.
"Isä voin selittää, älä-" Yoongi parkaisi, mutta mies ehti jo katkaista puhelun.
"Miks sun isä puhuu sulle noin" kysyin Yoongilta totisena. Hän näytti kutistuvan kasaan, ja hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.
"Hei oikeesti, onks tällee tapahtunu ennenki?" kysyin.
Yoongi nyökkäsi.
"Kuinka usein?" Kysyin huolestuneena ja laskin käteni hänen olkapäälleen.
"Aina" hän kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä.
Oli hyvin hämmentävää nähdä Yoongi murtumassa henkisesti edessäni. Haukoin itsekkin henkeäni, ja mitään ajattelematta kumarruin halaamaan poikaa. Hän värähti hämmentyneenä, mutta ei peruuttanut otteestani. En edes itse tiennyt mitä olin tekemässä.
"Tota... haluutko puhuu siitä?" Kysyin hiljaa. Yoongi pyyhki kyyneleitään, ja nyökkäsi.
"Mennäänkö vaikka tonne?" Kysyin, ja viittasin makuuhuoneen suuntaan. Yoongi nyökkäsi uudelleen, ja nousi ylös.
Yhdessä kävelimme makuuhuoneeseen, ja istuin sängylleni. Yoongi istui viereeni, ja haroi märkiä hiuksiaan. Hänen silmänsä olivat punaiset kyynelistä, ja hän sopersi hiljaa:
"Jos oikeesti haluut kuulla"
Nyökkäsin.
"Haluun oikeesti kuulla. Jokasen yksityiskohan."
Yoongi näytti siltä kuin hän alkaisi itkeä yhä enemmän.
"Se mies siel, siis sun isäs, mitä se tarkotti niil "opetuksilla"?" Kysyin huolestuneena. Yoongi murtui täysin, ja hautasi kasvonsa hihoihinsa.
"Jos vaan haluut, vaan jos haluut" korjasin nopeasti.
Hitaasti Yoongi nosti kasvonsa, ja käänsi katseensa kohti olkapäätään. Hän avasi hupparinsa vetoketjun, ja liu'utti sen pois olkapäältään. Hänen vaaleassa ihossaan oli valtava violetinmustasininen mustelma. Päästin järkyttyneen äännähdyksen.
"Eikä.." vinkaisin. Yoongi riisui hupparinsa, ja huomasin ettei hän pitänyt mitään sen alla. Toisaalta sillä ei ollut väliä, sillä huomioni kiinnittyi täysin hänen ihoonsa. Yoongin melkein valkoinen iho oli täysin haavojen, arpien ja mustelmien peitossa. Hän nosti kätensä ympärilleen, kuin suojaten itseään.
"Mitä helvettiä" parkaisin.
Kyyneleet valuivat pojan poskia pitkin, ja hän nyyhkytti väristen. Kumarruin halaamaan häntä uudelleen, välittämättä siitä että hänellä ei ollut paitaa.
"Oon niin pahoillani" kuiskasin, ja silitin hänen päätään.
"Niin pahoillani"
Yoongi nyyhkytti, ja painautui rintaani vasten. En tiennyt yhtään mitä minun pitäisi tehdä, ja istuin siinä paikoillani vavisten. En voinut uskoa että jonkun isä tekisi tällaista. En ainakaan Yoongin isästä. Yoongi vaikutti niin vahvalta ja ilkeältä, etten osannut epäillä mitään.
"Miksi?" Kysyin hiljaa.
"Rangaistus" Yoongi vinkaisi.
"Mistä?" Kysyin.
"Kaikesta." Hän itki, ja rutisti minua lujemmin.
"Ihan kaikesta"
