2.

2.6K 255 20
                                    

Purin vaatteeni sänkyni vieressä olevaan kaappiin, ja etsin pistorasian johon voisin laittaa puhelimeni latautumaan. Yoongi istui yhä sängyllään selaten puhelintaan. Otin kaapista nopeasti t-paidan ja toiset farkut, ja kävin vaihtamassa ne vessassa. Hain jääkaapista jääkahvin, ja sitä juodessani tunsin oloni heti hieman paremmaksi. Istuin seinän viereen, ja nostin puhelimeni maasta. Katsoin tämän päivän harjoitusaikataulut. Meillä olisi vain yksi ns. "tutustumiskerta", ja se alkaisi puolen tunnin kuluttua. Päätin mennä tanssistudioon jo valmiiksi, sillä ainakaan Yoongista ei saisi jutttuseuraa. Vedin kenkiä jalkaani, ja avasin oven.
"Mihi meet?" Kuului makuuhuoneesta. Olin hieman yllättynyt, sillä ei ollut Yoongin tapaista huolehtia kenestäkään, ainakaan minusta.
"Tanssistudiolle" huikkasin takaisin.
En saanut enää vastausta, joten harpoin nopeasti studiorakennukseen.
Rakennuksessa oli muitakin oppilaita, ja he olivat jo aloittaneet. Katselin vierestä kuinka he esittelivät itsensä, ja tanssivat viimeisimmän kisakoregrafiansa. Pian olisi minunkin vuoroni. Käänsin musiikin päälle, ja kävelin keskelle tanssilattiaa.
Yhtäkkiä Yoongi saapui saliin ovesta, kantaen laukkua olkapäällään. Hänen katseensa naulautui minuun, ja jostain syystä tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta. Viime hetkellä kuitenkin tajusin alkaa tanssia. Siinä tanssiessani unohdin Yoongin, enkä huomannut että hän katsoi minua koko ohjelmani ajan.
Vihdoin lopetin, ja kaikki taputtivat. Myös Yoongi löi hitaasti käsiään yhteen arvosteleva ilme naamallaan. Hieroin niskaani vaivautuneena, ja katsoin maahan.
"Vähänkö sä tanssit hyvin!" Joku punahiuksinen poika sanoi minulle.
"Kiitos"
Äkkiä minua alkoi pyörryttää, ja päätin lähteä nopeasti takaisin huoneistooni. Kun poistuin salista, en huomannut että Yoongi jäi katselemaan perääni.

Makasin sängyllä. Yhtäkkiä Yoongi käveli huoneeseen, ja katsoi minua kysyvästi. Säikähdin, sillä en ollut kuullut hänen tuloaan.
"Säikytit mut" kivahdin sille, ja otin naamalleni syyttävän ilmeen.
"Tanssit hyvin" Se sanoi minulle päin naamaa. Katsoin häntä ihmeissäni.
"Mitä?" Kysyin kuin hölmö.
"Älä laita mua toistamaan sitä" Yoongi sihahti, ja haki kaapistaan puhtaat vaatteet. Ne vaihdettuaan hän käpertyi sänkyynsä. En ollut varma nukkuiko hän. Yoongi oli käpertynyt niin pieneksi palloksi, että en tunnistanut hänen kehoaan peiton alta mistään muusta merkistä, kuin kohoilevasta kohdasta jossain peiton keskivaiheella. Hymyilin itsekseni, ja ajattelin että tuo oli melko söpöä kaupungin kovimmalta jätkältä. Löin itseäni kasvoihin vihaisesti, heräten kuvitelmistani. En saisi pitää Yoongia söpönä, mitä helvettiä ajattelin. Hän vihasi minua yli kaiken, ja minä häntä. Tosin Yoongi tottapuhuen näytti melko hyvältä. Hänellä oli kalpean vaalea iho, ja tummat hiukset. Hänen tummat silmänsä näyttivät uteliailta, ja kiinnostuneilta ympäristöstään. Hänellä oli hyvä kroppa, ja hän oli hyvin hoikka. Harmi vain että hän oli tuollainen kusipää. Hämmennyin itsekkin omista ajatuksistani, ja en ollut varma olinko juuri luetellut mielipiteeni Yoongin ulkonäöstä. En ennen ollut ajatellut kenenkään olevan hyvännäköinen, mutta minusta Yoongi oli jotenkin kaunis ihminen. Ainakin ulkoa. Minut valtasi määrittelemätön tunne, jota en oikein osannut käsitellä. En ollut varma oliko se vihaa, vai jotain muuta. Yhä hämmentyneenä ravistelin päätäni, ja riisuin paitani. Kömmin sänkyyn peittoni alle, ja yritin nukahtaa. Nukkumalla saisin ehkä selvitettyä päätäni sen verran, että voisin taas aamulla ajatella selkeästi.

Babyboy ~ yoonmin|FINWhere stories live. Discover now