Kävelimme käsi kädessä ulko-ovesta sisään. Suljin oven perässämme, ja potkin kenkäni pois jalastani. Yoongi riisui mustan hupparinsa, ja viikkasi sen tuolille. Laskin reppuni lattialle, ja kävelin Yoongin perässä takasin makuuhuoneeseen.
Istuuiduin sängylle, ja Yoongi istui viereeni.
"Oon vaan niin pahoillani, luulin et-" aloitin, mutta Yoongi keskeytti minut nostamalla käteni hänen omiensa väliin.
"Hys, nyt riittää jo" hän hymisi hiljaa.
"Oot sanonu ton varmaan tuhat kertaa"
Punastuin ja katsoin toiseen suuntaan.
"En ollut missään vaiheessa vihainen, olin vain hämmentynyt" hän jatkoi, ja alkoi silittää kättäni rauhoittaakseen minua.
"Hyvä" huokasin. Yoongi hymyili, ja katsoi minua. Punastuin uudelleen, ja käänsin katseeni lattiaan.
"Apua, ujostuttaako sua?" Yoongi kysyi nauraen.
Punastuin syvemmin, ja nostin toisen käteni kasvojeni suojaksi.
Samassa poika työnsi minut sängylle makaamaan, ja kaatui itse päälleni.
"Mua ei tarvi pelätä" hän hymyili. Punastuin yhä syvemmin, jos se oli edes mahdollista. Hitaasti Yoongi suuteli kaulaani. Vinkaisin tahtomattani, ja kiemurtelin hänen otteessaan.
"Tiesitkö et oot tosi sulonen" Yoongi kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"E-en" vastasin hiljaa.
"okei mut oot. Oot kaunein ihminen kenet oon koskaan tavannu. Haluun olla ikuisesti sun kaa" Yoongi kuiskasi värisevällä äänellä. Aivan kuin nuo sanat olisivat olleet vaikeimmat mitä hän oli koskaan sanonut.
Hymyilin leveästi, ja Yoongi kumartui suutelemaan minua. Juuri ennen kuin huulemme koskettivat, pysähdyin. Yoongi katsoi minua ihmeissään.
"Mäkin rakastan sua" sanoin, ja painoin huulemme vihdoin yhteen. Yoongi makasi päälläni, ja painoi minua lujemmin sänkyä vasten. Inisin, ja yritin suudella häntä lujempaa. Harmikseni se ei ollut mahdollista, sillä tilanne muutenkin näytti siltä kuin yrittäisimme syödä toistemme kasvot.
"Oot- iha-ah-na" vinguin suudelmien välissä. Tuntui kuin Yoongin kädet olisivat olleet yhtäaikaa kaikkialla minussa. Tunne oli sanoinkuvailemattoman hyvä.
Vihdoin Yoongi irrottautui, ja nosti päätään.
"Kello on 3, ja meillä on huomen aamuna harkat" huomautin.
"No nukutaan sit" Yoongi naurahti, ja kömpi omaan sänkyynsä. Tassuttelin sammuttamaan valot, ja kääriydyin itsekkin omaan peittooni.
"Öitä"
"Öitä muru"
Heräsin ääneen. Se oli toistuva, ja yritin katseellani etsiä mistä se tuli. Äänen lähtöpaikaksi osoittautui Yoongin sänky. Hiivin hiljaa hänen viereensä, ja jähmetyin paikalleni.
"Älä...älä lyö äitiä... lyö mua, älä, lyö mielummin mua, äiti ei kestä" Yoongi itki unissaan. Hitaasti istuin hänen viereensä, ja silitin hänen poskeaan.
"Yoongi?" Kysyin hiljaa.
Poika avasi silmänsä.
"Jimin?" Hän kysyi itkuisella äänellä.
"Sulla ei oo hätää, oot turvas tääl mun kaa" rauhoittelin, ja silitin hänen päätään.
"Mut mua pelottaa silti. Mua pelottaa joka hetki. Pelkään sunki puolest"
Nostin peittoa, ja kömmin Yoongin viereen. Varoen kiedoin käteni hänen ympärilleen, ja suutelin hänen kyynelistä märkiä kasvojaan.
"Shh... oot turvassa, ei mitään hätää"
Yoongi niiskaisi.
"Mua vaan pelottaa niin paljon"
Halasin häntä, ja tunsin kuinka pojan sydämmen syke hidastui ja hän rauhoittui huomattavasti.
"Nyt nukutaa, huomenna pitäis jaksaa herätä. Jään tähän sun viereen yöksi, jos heräät viel yön aikana nii herätä heti mut" sanoin Yoongille, ja pian sen jälkeen Yoongi nukahti pää rintaani vasten.
Ennen nukahtamistani mietin, miten Yoongi oli selvinnyt silloin kun kukaan ei ollut tukemassa häntä öisin, tai kuunnellut mitä hänellä oli sanottavaa. Miten Yoongi oli selvinnyt tähän asti? Suunnaton uudenlainen kunnioitus poikaa kohtaan kasvoi sisälläni. Olin niin ylpeä hänestä.
"Oon niin onnellinen kun mul on sut. Rakastan sua" kuiskasin nukkuvan pojan korvaan. Juuri kun olin itsekin nukahtamassa hän vastasi:
"Mäkin sua Jimin, mäkin sua"
