Remember last summer? | finnish

10-

Istun etupenkillä vilkuillen välillä vieressäni istuvaa äitiäni. Hän on hymyillyt siitä saakka kun kertoi minulle tapailevansa David- nimistä miestä ja nyt äiti halusi että näkisin hänet ja hänen poikansa. Tiedän Davidin pojasta sen, että hän on ikäiseni ja hänen nimi on Tomy.

"Mitä me edes tehdään siellä?" Kysyn ehkä jopa liian tylysti. Minulla oli suunnitelmissa Isabelin siskon tapaaminen ja hänen valitsemien mekkojen sovitus, mutta päätimme siirtää sen viikonlopulle.

"Halusimme Davidin kanssa, että tutustuisitte Tomyn kanssa, sillä tulette viettämään paljonkin aikaa yhdessä", äiti hymyilee ja vilkaisee minua nopeasti, mutta kääntää katseensa tiehen takaisin.

Hetken ajomatkan jälkeen äiti ilmoittaa meidän olevan perillä. Katson taloa epäröiden ja käännyn äitiin päin, joka on jo kävelemässä sisälle. Juoksen tuon perään ja äiti viittoo minut astumaan nopeasti hissiin. He asuvat vanhassa kerrostalossa kuudennessa kerroksessa. Minua jännittää ehkä hiukan nähdä, että millainen heidän asunto on. Äiti astuu lopulta hissistä pois ja kävelee oven eteen, jonka postiluukussa lukee "Roberts". Äiti soittaa ovikelloa ja kääntyy minuun päin nopeasti hymyillen. Hymyilen äidille takaisin ja käännän katseeni ovelle. Oven avaa melko nuorehko mies, jolla on tummahkot hiukset. Ilmeisesti David.

"Olet varmaan Sara", hän sanoo tarjoten kättään. Tartun epäröiden miehen käteen ja kättelen häntä. Pian huomaan kulman takaa ilmestyvän tummatukkaisen pojan. Tajutessani, että tuo on useimmilla tunneistani, mietin kääntyväni ja lähteväni takaisin kotiin.

"Hei", Tomy tervehtii minua hymyillen, mutta huomaan tuon olevan hieman kiusaantunut kuten minäkin. Vastaan tuon tervehdykseen pienellä hymyllä. Vilkaisen äitiä, joka näyttää olevan todella innoissaan ja viittoo minua tulemaan sisälle.

Istun äidin viereen katsoen keittiötä. Se näyttää kodikkaalta. Tomy istahtaa minua vastapäätä ja huomaa ilmeisesti, että olen keskittynyt tuijottamaan keittötä mietteliäänä.

"Isä rakastaa ruuanlaittoa", kuulen Tomyn sanovan. Käännyn katsomaan vastapäätäni istuvaa poikaa kysyvästi.

"Niin siis se viettää keittiössä paljon aikaa, joten halusi siitä viihtyisämmän", Tomy jatkaa. Nyökkään hitaasti. David tulee pöytään kantaen kädessään kattilaa.

"Noniin... käykääpäs käsiksi", hän naurahtaa ja kääntyy katsomaan hymyillen äitiä. Hymyilen pakosta itsekin. En ole nähnyt äitiä näin onnellisena pitkään aikaan. David laittaa lautaselleni perunaa ja kalaa ja jotain kastiketta. Hymyilen Davidille ja laitan lautasen eteeni.

"Noh... Sara... mites sulla on alkanut koulu täällä?" David kysyy ja laittaa ruokaa suuhunsa odottaen minulta vastausta.

"Ihan hyvin... kai?" Sanon olkiani kohauttaen. David katsoo minua miettien.

"Ootko saanu uusia kavereita?" Hän jatkaa kyselyä. Vastaukseksi kohautan olkiani.

"En. Kaikki mun kaverit täällä on mulle tuttuja viime kerrasta kun oltiin täällä", sanon hymyillen ja tungen ruokaa suuhuni. David nyökkää hymyillen.

"Hei, Tomy sähän voisit ottaa Saran mukaan kun meet sinne kavereittes luokse", David ehdottaa ja kääntyy katsomaan äitiä, joka nyökyttelee iloisena ja kääntyy katsomaan minua rohkaisevasti.

"En mä oikein tiedä... en haluis tunkea kenenkään seuraan", sanon pahoittelevasti. Totta se on. En halunnut tunkea Tomyn ja tuon kavereiden seuraan.

"Eikun tule vaan. On paljon kivempaa olla isommalla porukalla", Tomy sanoo hymyillen. Nyökkään pojalle jatkaen syömistä.

Istumme autossa matkalla Tomyn kaverille, joka asuu kauempana kuin oletin.

"Oon varma, että tuut toimeen mun kavereiden kanssa. Ne on rentoa porukka." Tomy naurahtaa etupenkiltä katsoen minua hymyillen vinosti. Nyökkään vastauksena ja katson ikkunasta ulos.
Pian David kaartaa auton suurehkon kaksikerroksisen puisen omakotitalon pihaan. Lähdemme kävelemään sisälle taloon ja ensimmäinen asia minkä näen on Stacy, joka kävelee meitä eteisessä vastaan tullessaan alakertaan. Hän luo minuun ja Tomyyn tuomitsevan ja hämmentyneen katseen, jonka jälkeen hän vain naurahtaa ja jatkaa matkaansa. Tomy viittoo minua seuraamaan itseään kerroksen alemmas. Seuraan epäröiden poikaa ja saavumme tilaan, jossa on iso kulmasohva,  sohvapöytä, jossa on herkkuja ja iso televisio. Sohvalla istuu kolme ikäistäni poikaa, joist tunnistan kaksi ketkä käyvät kouluani. Pysähdyn viimeiselle portaalle huomatessani Jackin olevan yksi kolmesta pojasta.

"Hei etkö pystyis siirtymään vähän?" Kuulen hieman kireän tytön äänen takaani. Käännyn ympäri ja näen Stacyn, joka katsoo minua kulma koholla ja kädet puuskassa.

"Sori", mutisen pahoittelevasti ja astun viimeisenkin portaan alas. Stacy kävelee Jackin luo ja suutelee tuota. Kurtistan kummastuneena kulmiani, koska viimeisimmän tietoni mukaan nuo kaksi oli eronnut. Pyöräytän silmiäni ja istahdan sohvalle. Tomy istahtaa viereeni naurahtaen. Käännyn pojan puoleen vilkaisten Jackia ja Stacya kerran.

"Eikö Stacy ja Jack eronnu?" Kysyn Tomylta. Poika katsoo minua kysyvästi.

"Nillä oli jotain pieniä erimielisyyksiä ja ne molemmat ylireagoi." Tomy sanoo ja kohauttaa olkiaan. Hän ottaa ohjaimen kaveriltaan naurahtaen.

"Mutta ne sai ilmeisesti sovittua", hän jatkaa ja keskittyy nyt television ruutuun.
"Miksi se muuten kiinnostaa sua?" hän kysyy vilkaisten minua nopeasti.

"Kysyin vaan", sanon hymyillen pienesti ja nyökkään.

"Ihan miten vaan", Tomy naurahtaa ja kääntyy ystäviinsä päin.

***

"Sano äidillesi terveisiä", David sanoo kun heittää minut kotiin. Hymyilen tuolle ja nousen autosta ulos.

"Kiitos kyydistä ja ruuasta", sanon tuolle ja lähden laahustamaan ovea päin. Potkin kengät eteisessä pois jaloistani ja kävelen huoneeseeni. Tajuan olevani niin väsynyt, että lösähtäessäni sängylle makaaman nukahdan heti.

Heipparalla kaikki ! Sain vihdoinki kirjotettua tän luvun loppuun mikä on ollu mulle kesken vaikka kuinka pitkään :D

Mutta pahoittelen jos tää on vähän sekava mutta koitan saada tän vähemmän sekavaksi tän eteenpäin mennessä :D mutta mun on nyt paras mennä nukkumaan ja toivoa, että saan kirjottua lähiaikoina nyt enemmän. Ja että tääki pääsis kunnolla etenemään.

Ps. En oo ehtiny kattoa kirjotusvirheitä vielä, mutta katon ne myöhemmin.
Heihei!