UKKOSMYRSKY

LUKU 7.

!HUOMIO! TÄMÄ LUKU SAATTAA SISÄLTÄÄ HERKKIÄ JÄRKYTTÄVÄÄ SISÄLTÖÄ! JOS TUNNISTAT ITSESI JÄTÄ SUOSIOLLA LUKEMATTA!

"On yksinäistä. Tarvitsemme laumaa. Emme selviä omin päin." Storm myönsi. Hän vilkaisi veljeään, joka nyökkäsi.

Tassujen töminä kaikui kauempaa. Suuri lauma juoksi punaisen kuun hohteessa kohti Metsälaumaa. Yhtäkkiä alkoi kuulua korvia raastavia ulvahduksia ja huutoja.

"Mitä tapahtuu?!" Storm kysyi säikähtäneenä. Lisää tassujen töminää ja ulvahduksia. "Onko Kivikkolaumalla ja Metsälaumalla taistelu?!" Bolt kysyi katsoen veljeensä.

"Mennään! Vauhtia!!" Bolt haukahti ja alkoi juosta ulos. Hän muisti viimetipassa olevansa luolassa, kuoleman tiputuksen luona. "Nopeasti! Seuraa minua!" Hän neuvoi veljeään ja lähti juoksemaan varovasti ylöspäin.

He pääsivät turvallisesti ylös. Veren tahmea haju tulvahti veljien neniin. He vilkaisivat toisiaan hätääntyneenä ja juoksivat kohti vanhaa leiriä äänien suuntaan.

Pian kaikki hiljeni. Ei enään äänen ääntä, ei hengitystä, ei mitään. Bolt rynnisti leiriin ensimmäisenä ja oli pyörtyä nähdessään sen kaiken.

Ruumiita. Ruumiita ja verta joka paikassa. Vanhoilla laumatovereilla ei ollut jäljellä mitään muuta paitsi revityt ja raadellut ruumiit. Erillisiä ruumiin osia löytyi maasta.

Storm romahti maahan nähdessään saman. Ensimmäinen joka kiinnittyi hänen katseeseen oli Rose. Bolt oli nähnyt hänet myös.

"Emo?!" Hän huudahti huomatessaan tuon vielä hengittävän. "Mitä tapahtui!?" Bolt jatkoi hätääntyneenä. "Tappajia... ja kivikkoklaani... apuna... liian voimakkaita..." Rose köhi ja hengitti vaivalloisesti.

"Pennut... ette ole minun... anteeksi." Rose huohahti. Hän kuolisi pian. "Mitä?!" Storm järkyttyi. "Kenen olemme?! Mistä olemme?!" Hän huusi.

"Kivikkoklaanin Alfan... minun veljeni..." Rose haukkoi henkeään. Storm näytti järkyttyneeltä ja pahoin voivalta. "Ryhdistäydy veli. Tämä ei ole ohi." Bolt kertoi ja nosti leukansa pystyyn.

"Hyvästi Rose. Olemme kiitollisia sinulle kun pidit meistä huolta. Vaikka olemmekin vielä pentuja olemme sielultamme kuin Alfoja." Bolt kertoi arvokkaana, katsoi veljeään ja nuolaisi Rosen kuonoa.

Rose henkäisi viimeisen kerran ja kuoli. Hänen sielunsa pääsisi vaeltelemaan muiden kanssa. Metsässä ei enään asuisi kuin muutama Kivikkoklaanilainen.

"Storm. Me emme jää tänne. Me menemme kaupunkiin. Me etsimme Katukoirien lauman ja pyydämme heidän Alfalta jäsenyyttä. Toivon että saamme hyvän vastaanoton." Bolt kertoi.

Hän katsoi vielä kerran veristä taistelu areenaa. "Tämä ei jää tähän. Me emme anna Tappajien vallata maailmaa. Eivät hekään ole kuolemattomia."

"Oletko aivan varma? Tappajat ovat valtavan hyviä taistelemaan." Storm kyseenalaisti. Bolt nyökkäsi. "Selvä. Minä seuraan sinua. Oli päätöksesi sitten huonoja tai hyviä. En aio jättää sinua." Storm kertoi.

Kaksikko jätti taakseen kuoleet toverit ja lähti kohti kaupunkia. He matkasivat monta kuunlaskua eteenpäin. He saalistivat yhdessä ja söivät ateriansa.

He olivat matkanneet pitkän matkaa, päässeet Kuoleman tiputuksen alapuolelle järven luokse. Matkanneet kauas järvestä kohti tuntemattomaa.

|Jes jes! Pääseekö kaksikko Kaupunkikoirien luo? Löytyykö koirat helposti? Kaikki tää ja paljon muuta selvii jos luet seuraavat osat!❤|