Perfect together | Taekook // Yoonmin // FIN

[1]

Hei siellä! Ajattelin alottaa nyt tämän tarinan ( vaikka edellinenkin on vielä kesken 😅 ) mutta aloitetaan... Ikiä tässä olen muutellut niin että Jungkook on 16, Jimin 16, Tae 17, Yoongi 18, Namjoon Hoseok ja Seokjin ovat 20-21.

~Jungkookin näkemys

"Jungkook! Huhuu! Etkai sinä nuku?" Opettajani huudahti. Säpsähdin hereille ja nostin katseeni pulpetistani.
"E-en opettaja." Sopersin vielä puoliunessa.
" No mistä minä puhuin äsken?" Hän tiuskaisi minulle. Meni hetki ennen kuin ymmärsin. Virnistin, en todellakaan tiennyt vastausta.
"Niimpä tietysti." Opettaja huokaisi ja mulkaisi minua. Sen siitä saa kun pelaa koko yön Jiminin kanssa. Ajattelin, kun vilkaisin Jiminiä joka itsekkin nuokkui pulpetissa.
"On vaikea opettaa, jos puolet luokasta nukkuvat." Opettaja mutisi vihaisesti ja piirsi taululle jotain. Mitä onko meillä nyt kuvistunti!? Hätäännyin ja tungin matikankirjani reppuun. Kysyn sitten myöhemmin mitä tuli läksyksi.
"Jeon Jungkook! Nyt meni yli! Et voi laittaa matikankirjojasi pois, kun tuntia on vielä väljellä kymmenen minuutta!" Opettaja raivosi.
" ULOS!" Hän karjaisi ja lähdin nopeasti pulpetistsni. Syöksyin käytävälle, kun ovi läimäytettiin takanani kiinni.
Istuin murehtimaan punaiselle sohvalle, joita ripoteltiin ympäri koulua. Oli vain tuuria että yksi oli tullut juuri luokkamme viereen.

Kirosin. Matikantunnille oli niin helppo nukahtaa, että todistuksessa on varmaan pian viitonen.
Huokaisin ja pudistelin päätäni. Näin ei voisi jatkua. Päätin ja puristin käteni nyrkkiin.

Kynsistäni jäi epämukavia jälkiä kun viimein avasin käteni. Tylistyneenä nousin seisomaan ja aloin pyörimään hullusti. Kaaduin juuri samalla hetkellä, kun kello pärähti soimaan.
Oppilaita virtasi solkena ympärilleni samalla, kun kompuroin ylös.

Huokaisin. Tämä oli yksi niistä ei niin minun päivistäni. Sitäpaitsi,vaikka ei Jiminilläkään mene niin hyvin, hänellä sentään on joku. Hän oli nimittäin jo viime vuonna iskenyt silmänsä meitä pari vuotta vanhempaan Yoongiin ja nykyyän he ovat lähekkäitä. Eivät suinkaan vielä yhdessä, vaikka he olisivatkin söpö pari. Minulla vain ei ole ketään... En oikein välitä tytöistä ja kaikki kundit on varattu. Paitsi Taehyung. Mutta hän ei ole kiinnostunut minusta.
Ainakaan tietääkseni.

Lopulta käytävä tyhjentyi ja astelin luokkaan. Minulla oli kädessäni kipeä mustelma, jonka sain kun kaaduin. Nappasin reppuni ja lähdin kotiin. Kuljin minulle tuttua metsäpolkua ja huomasin Taehyungin kävelevän kauempana. Minua vuotta vanhempi poika oli paljon pidempi ja voimakasrakenteisempi. Siis kun olin pätkä ja heikko, hän näytti pelastavalta supersankarilta. Kun havahduin mietteistäni huomasin Taehyungin jo kadonneen. Huokaisin. En varmasti saisi häntä enää kiinni.

Olin jo lähtemässä kävelemään kun joku napautti olkaani. Käänyin hitaasti ja näin Taehyungin seisomassa edessäni. Mittailin häntä katseellani ja hän virnisti.
"Huomasin että tuijotat minua." Hän aloitti voimakkaalla äänellään. Lehahdin aivan tulipunaiseksi.
"Minä ööhm... tuota... noin...katsos kun..ööh..HEIPPA! Lausahdin nopeasti ja lähdin juoksemaan pakoon.
Tiesin että Taehyung saisi minut kiinni äkkiä, mutta asuin aivan kulman takana ja voisin piiloutua huoneeseeni. Kaivoin jo juostessani avaimiani taskusta. Pian kuulin pojan askeleet jotka saavuttivat minua. En varmasti alkaisi kertoa tälle ongelmastani.

Työnsin avaimen lukkoon ja avasin sen nopealla ranneliikkeellä. Hyppäsin sisälle ja vedin oven niin nopeasti, kuin pystyin kiinni.
Jäin eteiseen vetämään henkeä, ennen kuin potkin kengät jalastani.
"Ai, tulitkin jo kotiin!" Äitini huusi välinpitämättömästi keittiöstä. Hymähdin vastaukseksi ja laahustin portaat ylös. Työnsin huoneeni oven auki ja suljin sen perässäni. Istahdin pienelle sängylleni kaivamaan puhelimeni tyynyni alta, jonne sen olin unohtanut. Näytölleni ilmaantui viesti tuntemattomasta numerosta. Avasin viestin sen enempää ajattelematta.
"Poika, mikä on sun ongelmas? Etkö vois yrittää!" Luulen saaneeni viestin opettajaltani ja jätän asian sen suhteen.
"Tiiän et näit noi viestit! Vastaa!!" Hän raivosi minulle. Hmph.
"Miks mun pitäis opettajalle vastata."Lausahdin itselleni. Turhauduin kun viestejä tuli vaikka kuinka paljon.

Olin juuri estämässä numeroa kun ylänurkkaani pomaapasi;
"Ainii, sullei välttis oo mun numeroo..." Miten tyhmä ihminen voi olla? Kysyin mielessäni tältä viestittäjältä.
"No, mä oon Taehyung." Viesti tunkeutui näytölleni. Värähdin. Taehyung pitää minua varmaan idioottina. Hakkasin päätäni seinään. Kyllä, miten tyhmä ihminen voi olla? Kysyin sen vain väärältä henkilöltä...
"Ois kiva tietää kuka nää viestit lukee... " Taehyung keskeytti minut. Kömmin peittoni sisälle puhelin kädessä ja aloitin viestin naputtelun.
"Olen Jungkook ja olen vuotta nuorempi sinua." Miksi minusta tuntuu että hän tietää nuo asiat jo? Jouduin pyyhkimään vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin pääsin johonkin, mikä kertoi siitä jäljellä olevasta aivotoiminnastani.
"Moi! Joo mulle ( Jungkookille) ne varmaan tarkotit. Mulla ei ole ongelmaa, ainakaan sellasta joka kuuluis sulle. Se päivänen, olit vaa ajatuksissani..." Lähetin viestin ja suljin puhelimeni. Näyttöni välähti päälle.
"Miten niiku mä olin sun ajatuksissas...?" Katsahdin äsken lähettämääni viestiin ja tajusin että olin kirjoittanut totuuden, eli väärin.
"Sori kirjotusvirhe xp piti kirjotta *olin ajatuksissani" Kirjoitin viestin huolimattomasti ja kuulostin varmaan vielä idiootimmalta.
"Ööhm...Okei..." Taehyung vastasi. Hän ei tainnut uskoa selitystäni.

"Tule viemään Junior lenkille!" Äitini huusi alakerrasta. Miksi äidin piti antaa koirallamme niin tyhmä nimi? Junior...
"Joojoo" vastasin ja hyppelin portaat alas niin kuin minulla oli tapana. Tallustelin eteiseen ja pian sinne vipelsi seurakseni pieni mustanruskea pinserimme. Se haukahti iloisesti, kun nappasin sen valjaat lokerosta. Puin ne Juniorille ja vedin hihnan käteeni. Avasin ulko-oven ja Juniori ryntäsi ulos. Lädimme kävelemään rauhallisesti kohti läheistä koirapuistoa. Näin jo koirapuiston portit kun Juniori kiersi taakseni. Käännähdin salamannopeasti ja näin Taehyungin isompi koira vierellään. Paljon isompi.
"Mitäs sinä täällä toimitat piskisi kanssa? Tämä puisto on isoille koirille." Hän naurahti ja työntyi polulla ohitsemme. Mikä öykkäri. Huokaisin ja jatkoin hänen peräänsä. Kuljin portista Taehyungin jälkeen sulkien sen takanamme. Päästin Juniorin vapaaksi ja istahdin kaatuneelle puulle. Yllätyksekseni Taehyung istahti viereeni, viitaten siihen että kaikki muut penkit olivat jo varattu. Näin kyllä selvästi tyhjän kannon kauempana. Istuin kylmällä puulla ja odotin että Taehyung lähtisi.

Koirapuisto oli jo tyhjä, -meidän lisäksemme- kun nousin lähteäkseni Juniorin kanssa. Taehyung nappasi hihastani kiinni ja veti minut takaisin.
"Älä mene vielä..." Hän kuiskasi. Minua pelotti.
"Et voi määräillä minua!" Kiivastuin ja nousin seisomaan. Taehyung mulkaisi minua.
"Juniori!" Huusin lujaa ja pian tämä olikin jo vierelläni. Taehyung vihelsi ja hänen iso tummanruskea koiransa juoksi paikalle. Tämä murisi ja asteli pelottavasti lähemmäs. Juniori hyppäsi syliini vinkuen.
Peruutin hitaasti varoen koiran jokaista liikettä. Tömähdin lopulta koirapuiston aitaan. Taehyungin koira otti vauhtia hypätäkseen. Suljin silmäni.

"Seis!"

| 963 |

En kyllä ajatellut tehdä ekasta osasta näin pitkää, mutta sanat soljuivat ja juoni sopi kuvaan
c":

Edit// Anteeksi tämä könkkö aloitus, mut lupaan et tarinan jatkuessa laatu paranee ((:

♡ Kiitos lukijoille ♡