Perfect together | Taekook // Yoonmin // FIN

[13]

~Jungkook

Juoksin epämääräisesti pimeitä käytäviä pitkin rämpyttäen samalla jokaista kylmää ovenkahvaa. Purin huultani tietäessäni Taen olevan jossain, mutta missä? Jatkoin juoksemistani toiseen kerrokseen, edes ajattelematta Yoongin ja Jiminiä. Portaikossa törmäsin jo tuttuun kolmikkoon. Hoseok, Seokjin ja Namjoon tasapainottelivat edessäni, kun itse kömmin pystyyn.
"No sehän oli tyrmäävä sisääntulo", Hoseok kikatti, Namjoon kuitenkin viittoi tälle ettei nyt ollut hyvä hetki, ja veti vielä Hoseokin hupun alas. Pieni hymynkaari ilmestyi suulleni tavatessani iloisen kolmikon.
"Äh, missä kaikkialla ootte jo käyny?" kysyin hermostuneesti pojilta.
"Ihan ensiks käytiin vessassa..." Seokjin aloitti, "Me käytiin kolmoskerroksen kaikki huoneet jo, sit kipitettiin takas ykköseen, koska joku ei ollutkaan käynyt vessassa", Namjoon loi syyllistävät katseen Hoseokiin ja jatkoi: "Ja sit käytiin myös kaikki ekan kerroksen huoneet läpi. Nyt ois enää kakkoskerros", tämä lopetti ja haroi hiuksiaan.
"Just", tokaisin takaisin.
"Mennään sit sinne", sanoin ja jatkoin päättäväisenä kohti toista kerrosta.

"Hoseok, mee sä tonne ja ota Seokjin mukaas. Sit mä meen tänne ja Jungkook voit vaikka käyä kattoo noi huoneet tuolta", Namjoon selosti ylpeänä 'johtajuudestaan' ja viitoili eri suuntiin käsillään. Huokaisin ja käännyin kohti lyhyttä käytävää, jonka sivuilla sijaitsi ehkä neljä huonetta. Kokeilin varovasti ensimmäistä ja se aukesi. Kurkistin ovenraosta ja kauhukseni näin ruumishuoneen ruumiineen. Suljin nopeasti oven ja pidättelin hiljaa sisälläni nousevaa oksennusta. En ollut enää niin varma tahtoisinko katsoa loppuihin huoneisiin tällä käytävällä. Kuitenkin päädyin avaamaan toisen huoneen oven ja aivoni rekisteröivät sen siivouskomeroksi. Kuka tietää? Ehkä se oli oikeasti avaruusolioiden päämaja?

Aivoni alkoivat mennä hieman ylikierroksilla, sillä kello oli jo puoli viisi aamuyöllä. Hoipertelin viimeiselle ovelle ja avasin sen.

"Kappas, Tae", mutisin ja suljin oven.
"Tae?" toistin ja syöksyin takaisin ovelle. Kurkistin sisälle ja näin pojan kahlittuna sängyllä. Hän näytti seikkailevat elämän ja kuoleman rajoilla. Juoksin pojan luokse ja istahdin hänen viereensä.

"Kaikki on okei, me selvitään kyllä", vakuutin itku kurkussa itselleni. Sivelin pojan kasvoja ja nyyhkytin hiljaa itsekseni. Tae näytti aivan kuolleelta, joka sai minut entistäkin hysteerisemmäksi. Huomasin jonkun naisen ilmestyneen ovensuuhun. Tytön kirkkaanpunainen huulipuna houkutteli suutelijoita. Puristin Taen kylmän käden rintaani vasten ja pyyhkäisin toisella kädellä kyyneleet poskiltani. Ei tästä itkemällä selvittäisi. Nainen käveli dramaattisesti eteeni ja katsoi suoraan silmiini.

"Ha, ha, haa", hän nauroi pokkana päin naamaani ja veti jostain pistoolin. Nainen asetti aseen silmieni väliin ja näytti tähtäilevän. Nielaisin ja pelko valtasi sisimpäni. Nainen asetti varmistimen pois päältä minun yrittäessä kääntää piipun sivuun. Hän nauroi noitamaista naurua ja välillä kiljahteli hullun lailla.

Tietenkin tällainen metelöinti sai Hoseokin juoksemaan paikalle. Katsoin poikaa naisen ohi hikoillen. Miksi hän nyt oli tullut tänne? Nainen käännähti ja säikähti Hoseokia. Hoseok näytti hämmistyneeltä, mutta ilme muuttui pian raivoistakin vihaisemmaksi. Hän tuijotti tyttöä kulmiensa alta ja nainen perääntyi kauhuissaan.
"Painu helvettiin täältä", Hoseok karjaisi ja nainen kaatui seinää päin.

"Sen taidan tehdäkkin", nainen sai sanottua toivuttuaan törmäyksestä ja asetti piipun suuhunsa. Hän kerkesi painaa liipaisinta ennen kuin kukaan ehti reagoida. Verta roiskui naisen suusta hänen kaatuessa lattialle. Järkyttyneenä puristin Taehyungin kättä ja vingahdin.

"Meidän on parempi varmaan soittaa poliisille ja käydä herättämässä joku noista lääkäreistä", Hoseok huokaisi lopulta ja häipyi huoneesta selvästi kiistellen mielessään, siitä miten pojan pitäisi ajatella asiasta. Suljin silmäni ja nautin Taen läheisyydestä, nyt kun se oli vielä mahdollista. Lääkärit kuitenkin hössöttäisivät Taen ympärillä ja nuhtelisivat minua huoneestani paosta. Olin kuitenkin aidosti huolissani pojasta ja varovasti katsoin pojan ranteen toiselle puolelle. Peukalo oli lähtenyt sijoiltaan, ja ranteen iho oli repeytynyt paljastaen lihaksen. Kyyneleet nousivat takaisin silmiini ja painoin pääni pojan rintaa vasten.

"Älä jätä mua."
"Mä en selvii ilman sua."
"Ota mut ees mukaas."
"Älä tee tätä mulle", anelin pojalta joka tuskin edes kuuli minua.

Silti, jaksoin odottaa.
Silti jaksoin toivoa.

Kiedoin käteni kylmän Taen ympärille ja silitin hänen selkäänsä. Kyyneleet valuen nukahdin pojan vierelle.

|617|
Jaas taas ulos vähän pidempää lukua joka on kyllä silti lyhyt mut meh

Joo (:

Kiitos lukijoille🌸