ELÄMÄNHALU

2. Kai me nähdään pian?

Taehyung

Saavuin kahvilaan hieman myöhässä. Huomasin Jiminin istuvan jo pöydässä puhelin kourassaan. Pian hän huomasi minut, nousi seisomaan ja juoksi luokseni halaamaan minua. Halasin hellästi takaisin, ja kysyin mitä tälle kuului.

"Tällä hetkellä erittäin hyvää, entä sulle? Miten Jungkookin kanssa menee?" Jimin kysyi ja irrottautui minusta.

Hymyilin, istuuduin pöytään, ja vastasin naurahtaen "Hyvin".

"Hullua, että sä oot siinä" tummahiuksinen poika edessäni sanoi hiljaa saatuaan tumman kahvin eteensä. Hymyilin kääntäen katseeni jalkoihini hieman nolostuneena. Jungkook tosiaan oli vienyt paljon aikaa, eikä se minua haitannutkaan. Tämä oli minulle tärkeä, ja halusin pitää tämän lähelläni aina kun vain oli mahdollista. Olin kuitenkin erittäin pahoillani siitä, ettei aikaa vain ollut riittänyt Jiminille, ja siksi olinkin niin kiitollinen että hän istui nyt edessäni.

"Taehyung?"

"Mm?"

"Haluaisitko tulla meille kun ollaan juotu nää kahvit? Ihan vaan käymään, olis kiva saada vieraita pitkästä aikaa".

"Joo, totta kai".

-

Saavuimme bussilla suoraan Jiminin talon eteen. Tämä opasti minua niin kuin olisin käymässä tämän luona ensimmäistä kertaa. Periaatteessa kyllä ymmärsin sen, mutta se vain hieman huvitti minua.
Hän tarjosi kahvia, ja muistutin että olimme juuri käyneet kahvilassa. Jimin pyysi anteeksi "paskaa" muistiaan. En muistanut milloin Jimin olisi viimeksi kiroillut, ja sekin oli hieman hauskan kuuloista. Hän oli muuttunut paljon. Uusi Jimin kiehtoi minua jollain tasolla. Toisaalta pelkäsin mitä tämä toisi tullessaan.

Viivyin Jiminillä pitkään, joimme pari lasia viiniä ja puhuimme. Hänestä oli kasvanut aikuinen, viisas ja avoin sellainen. Hän kertoi jostain tanssiystävättärestään, jonka kanssa tämä oli harrastanut jonkinlaista säätöä. Lopulta poika oli tullut kaapista homona kyseiselle tytölle, ja tämä oli raivostunut. Tyttö oli ähtenyt ovet paukkuen asunnosta, ja Jiminin koitaessa tulla lohduttamaan tätä hän oli tönäissut pojan pois edestään, sekä juossut pois. En voinut kuvitella sitä minun ja Jungkookin kohdalle. Se kuulosti kamalalta, ja olin todella pahoillani Jiminin puolesta. Tämä vain pudisteli päätään ja kertoi ettei tarvinnut olla.

Pian puhelimeni soi. Näytöllä kellui Jungkookin nimi isoin kirjaimin, ja vastasin välittömästi.

- Missä sä olet? Kello on jo paljon, tämä mutisi.
- Jiminillä, mä lähden tulemaan.

Sitten Jungkook lopetti.

"Kuka se oli?" Jimin kysyi, ja pyyhkäisi hiukset pois silmiensä edestä.

"Jungkook. Mun pitää nyt tosiaankin lähteä...".

Silloin Jimin halasi minua. Tunsin tämän värisevän rintaani vasten. Hieman hämmentyneenä tartuin tästä myös, ja kysyin mikä tällä on.

"Kai me nähdään pian? Jätäthän sä mullekin vähän aikaa?" tämä kysyi, ja puristi hieman otettaan.

"Totta kai" hymyilin, ja suutelin tämän hiuksiä hellästi.

"Lupaatko?" Jimin kysyi ja käänsi katseensa silmiini.

"Lupaan, mutta nyt mun täytyy kiirehtiä" vastasin päästäen tästä irti. Hän punastui hieman, ja mutisi hiljaa "Jungkook on saanut hienon miehen". Esitin etten kuullut. Se oli vaikeaa, sillä valtava hymy puski koko ajan huulilleni. Sitten lähdin.