ELÄMÄNHALU

14. Mun pitäis pyytää anteeks.

Jimin

Katseeni lasittui Taehyungin silmiin. Hän puri huultaan ja koitti pidätellä itkua huonoin tuloksin.
Sitten käännyin ja lyyhistyin lattialle. En saanut itkettyä, en saanut sanottua mitään.

"Millon?" kysyin lopulta saadessani suuni auki.

"Mä näin sen toissailtana. Mietin et kannattaiskohan mun oikeesti mennä kotiin. Jungkook on lähteny jo ja teidän pitäis saada asiat sovittua Hoseokin kanssa. Mä oon vaan tiellä täällä. Anteeks.".

En osannut sanoa mitään. Taehyung tarvitsisi omaa tilaa nyt kaiken jälkeen, ehkä oli fiksuinta vaan antaa tämän lähteä.

-

Heräsin tömähdykseen olohuoneesta. Pyyhin silmäni hereille ja nousin katsomaan mitä ulkopuolella tapahtui.

"Voi vittu" kuulin pojan mutisevan itsekseen ja näin tämän nostavan puhelimensa maasta. Hän tarkisti oliko sen näytölle käynyt mitään ja huokaisi lopulta helpotuksesta. Sitten hän sulki maassa makaavan matkalaukun kannen ja veti vetoketjun kiinni.

"Säkö lähet jo?" kysyin nopeasti ja sain pojan säikähtämään itseäni.

"J-joo, mä ajattelin tulla kohta herättää sut." tämä naurahti ja käveli eteiseen. Hän veti kengät jalkaansa ja sulki paksun hupparinsa vetoketjun. "Pärjääksä, Jimin?".

Nyökkäsin vastaukseksi ja kävelin tämän luokse. Tuijotin hetken maata ja annoin Taehyungin halata itseäni.

"Mä tuun takas heti jos haluat, nyt vaan on parempi et saat selvitettyy asiat Hoseokin kanssa. Tarviit muutenkin omaa rauhaa, oon täällä koko ajan." poika hymyili ja kääntyi.

"Nähään." vastasin ja näin kun tämä käveli ulos asunnosta oven perässään sulkien.

Jäin hetkeksi tuijottamaan suljettua ovea. Tunsin oloni yksinäiseksi vaikka tiesin, että en ole.
Hetken siinä seisoskeltuani puin kengät jalkaani ja astuin ulos ovesta. Kävelin - tai oikeastaan ryntäsin - Hoseokin ovelle ja koputin siihen nopeasti. Odotin hetken kunnes koputin uudestaan. Kun vastausta ei kerran enää kuulunut, käännyin lähteäkseni.

"Jimin?".

Käännyin, ja näin Hoseokin kasvot. Hänen hiuksensa olivat sikinsokin pitkin pojan otsaa ja ohimoita, tämän silmien alla saattoi nähdä valtavat silmäpussit sekä hänen ihonsa oli valahtanut valkoiseksi. Hän näytti sairaalta.

"Mitä sä täällä teet?" Hoseok kysyi tutulla lempeällä äänellään. Se oli ehkä hieman karheampi, mutta tunnistettavissa kuitenkin.

"Mä ha-halusin kysyä siitä, mitä olit sanonu Ta-Taehyungille." mutisin ja tuijotin poikaa suoraan silmiin.

"No, kysy.".

Huokaisin syvään ja avasin suuni; "Mitä sä tarkotit si-sillä? Että sen pitäis lähtee e-eikä se sais koskee mu-"

"Ei, Jimin. Mä en tarkottanu sitä... Mä olin vaan niin vihanen siitä ettei oltu väleissä. E-en mä tarkottanut..." hän keskeytti ja laski katseensa maahan, "Mun pitäis pyytää anteeks. Ei se haittaa jos sulla ja Taehyungilla on... Jotain.".

Keinutin päätäni ja hymyilin Hoseokille, "Kaikki mokaa joskus. Se vaan tais jäädä mietityttää Taehyungia. Mun pitäis pyytää anteeks et mä häiritsen sua näin. Anteeks.".

Näin hymyn leviävän pojan kasvoille. Hän naurahti hiljaa ja hieroi niskaansa.

"No, mä varmaan tästä lähden. Nähdään!" vastasin, käännyin ja kerkesin ottaa pari askelta eteen päin kunnes tunsin Hoseokin kylmien käsien kiertyvän ympärilleni. Koitin peitellä leveää hymyäni pojan painaessa päänsä olalleni mutta se oli mahdotonta.

"Jää hetkeks.".