ELÄMÄNHALU

8. Ootko sä hullu?

Jungkook

Olin istunut rappukäytävässä puoli tuntia. Olin huudellut Taehyungin nimeä ja koputellut tämän ovea, mutta vastaukseksi olin saanut vain kyllästyneen huokauksen, "Mee pois, Jungkook.".

Hetken vielä istuskeltuani Taehyung astui ovesta ja sulki sen perässään. Lähdin pojan perään kun huomasin tämän jatkavan matkaa ulos.

"Mihin sä meet?" uskalsin lopulta kysyä tämän nopeuttaessa kävelyvauhtiaan.

"Jiminille." tämä sanoi hiljaa ja pysähtyi bussipysäkille.

"Mi-mitä sä siellä teet?".

"Meen yöksi.".

"Kostatko sä mulle nyt? Aiotko sä panna sen kaa?" kysyin ja tuijotin Taehyungia pitkään, "Vastaa mulle!".

"Mitä vittua, Jungkook?".

"Älä huuda!".

"Älä ite huuda, sä kysyit just tarpeettoman kovaan ääneen aionko mä mennä hakemaan lohtua mun parhaan kaverin pedista!" tämä murisi.

"Älä viiti...".

Silloin poika nosti kätensä, otti pari askelta eteen päin ja alkoi kailottaa "Minä, Kim Taehyung erosin eilen poikaystävästi Jeon Jungkookista koska tämä petti minua.".

"Ootko sä hullu?" kysyin ja revin tämän vierelleni.

"En, sä oot hullu..." Taehyung hymyili, antoi taskustaan kotiavaimensa ja astui juuri saapuneeseen bussiin.

-

Istuuduin sängylle. Saatoin haistaa vielä palaneen tyynyliinan jonka päälle Taehyung oli kaatanut kynttilän muutama päivä sitten.
Nyt se kaikki oli ohi, ei enää kynttiläillallisia taikka viikonloppubrunsseja. Ei myöskään iltaisia juorutuokioita tai edes hyvänyönpusua. Se kaikki oli ohi vain pienen humalatilan vuoksi.

Hieroin kasvojani ja koitin pidätellä kyyneleitäni. Joutuisin muuttaamaan takaisin Seoulin keskustaan tädilleni niin kuin aina ennenkin ennen kuin tapasin Taehyungin. Siellä minulla ei ollut sitten taaskaan ketään. Jimin varmasti vihasi minua, koska oli totta kai Taehyungin puolella.

Teki mieli huutaa mutten huutanut. Halusin vain puhua jollekkin, halusin saada tämän ulos itsestäni. Tunsin itseni kamalaksi, olin rikkonut sydämiä. Taehyungin, ja sen pojan.

Sen pojan, joka halusi tarjota vain lasin viiniä. Pojan, joka oli saapunut Busaniin vain tapaamaan vanhaa ystäväänsä. Hän oli äärettömän ystävällinen, ja vaikka emme olleetkaan nähneet moneen vuoteen, välillämme oli jotain. Luottamus.

Olin silti helvetin pettynyt itseeni. Olin pettänyt minulle tärkeimmän ihmisen koko maailmassa, enkä välttämättä saisi tätä enää ikinä takaisin.

Luin minun ja pojan viestejä. Häpesin niitä lauseita, häpesin itseäni.

"Saatana!" karjuin, ja heitin puhelimeni seinään aloittaen samalla säälittävän nyyhkytyksen. Puhelimeni tärähti, ja käänsin sen ympäri nähdäkseni ilmoituksen.

"Poistetaanko keskustelu henkilön Yoongi kanssa?".