Salattu metsä

~1~ Valerie

Olen Valerie Angel, 17-vuotias lukiota käyvä tyttö, joka asuu yksin metsän laidalla. Se ei minua haittaa, sillä viihdyn yksin, varsinkin pimeällä ja metsässä. Vanhempani sanoisivat, että olen hullu, mutta onneksi he eivät ole näkemässä.

Perheeseeni kuuluu vain vanhemmat, jotka ovat yleensä ulkomailla, itse pysyn mielummin kotona tutussa ympäristössä. Minulla oli myös pikkusisko, joka kuoli yhdeksän vuotiaana metsässä. Poliisit epäilivät, että joku eläin, luultavasti susi oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Tapahtumasta on nyt viisi vuotta.

Heräsin siihen, kun linnut lauloivat ikkunani takaa. Se oli harvinaista, sillä yleensä täällä on vain pilviä ja sadetta, mutta nyt paistoi aurinko. Valmistauduin ja lähdin kävellen kouluun. En tykännyt käyttää bussia, vaikka olisin voinut kulkea suurimman osan matkastani helpolla kyydillä.

Kouluun oli matkaa kolme kilometriä, josta tuli sopiva aamulenkki. Olin juuri niitä ihmisiä, jotka rakastivat aikaisia aamuja ja pimeitä öitä.

Koulun pihalla oli kovaa hälinää. Vaikka asuinkin pienessä kylässä, jossa riitti paljon metsiä ja jonkun verran peltoja, oli koulumme hyvin iso. Koulu oli hyvin sekava ja sain aina ihmetellä, miksi joku oli tehnyt siitä niin monimutkaisen. Ehkä viihdyttääkseen oppilaita.

"Moi Gina ja Evelyn", tervehdin ystäviäni käytävällä. "Moi Valerie. Mites sä vasta näin myöhään tuut kouluun?", Gina kysyi. Hän ainakin tiesi, että olin aamuihminen. "Kello on viittä vaille, en mä oo ainakaan myöhässä", vastasin hymyillen ylpeää hymyäni. En ollut ikinä myöhässä koulusta.

Biologian tunti alkoi yhdeksältä. Se mateli hyvin hitaasti aivan kuin ärsyttääkseen minua ja ainoa asia, mihin pystyin keskittymään oli seinällä tikittävä kello. Minulla ei ollut edes kavereita biologiantunnilla, joten en voinut jutella kenenkään kanssa.

Tunnin jälkeen kiiruhdin aulaan odottamaan ystäviäni. Odottaessani ohi käveli joku koulumme oppilas. En varmasti ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Poika jäi juttelemaan ilmeisesti kavereidensa kanssa vähän kauemmaksi minusta.

Gina ja Evelyn saapuivat. "Hei tiiättekste kuka toi on?", kysyin ystäviltäni ja osoitin varovasti poikaa. "Joo siis oon mä ainakin nähny sen aiemmin, se käy tätä koulua, ja on mun kaa paril yhteisellä tunnilla", Gina vastasi. "Ai, mä en muista nähneeni sitä, enkä kyl noita sen kavereitakaan", sanoin. "No joo, en kyl ihmettele. Se on aika hiljanen. Ei siis sillee, et se olis ujo tai sillä ei ois kavereita, mut enmä tiiä", Gina selitti. "Tiiätsä sen nimee?", kysyin hieman uteliaana. Ihmettelin, miten hän oli päässyt minulta huomaamatta, vaikka yleensä olin perillä kaikista koulumme oppilaista" "En oo kuullu", Gina vastasi. Harmi, ajattelin, mutten viitsinyt sanoa sitä ääneen.

"Ai sä heti haluut tietää siitä kaiken", Evelyn sanoi virnistäen. "En tietenkään", sanoin ja siirsin katseeni pois heistä, ennen kuin minua alkaisi nolottaa liikaa kyselyni.

Seuraava tunti oli matikkaa. "Noniin oppilaat. Kuunnelkaapas nyt", opettaja aloitti. "Tähän ryhmään on tullut uusi oppilas. Esitteletkö itsesi?" Hän siis oli jo luokassa. Kuka täällä on uusi? Aloin heti etsimään uutta henkilöä ja näin sen saman pojan, joka oli viime välitunnilla käytävässä. Hän istui takarivillä, toisella puolella luokkaa, missä minä istuin. Missä välissä hän ehti sisälle niin, etten ehtinyt huomata häntä?

Poika oli jostain syystä vaarallisen näköinen. Hänestä huomasi heti, ettei hän tykännyt puhua, mielummin kuunteli toisten salaisuuksia. Pojasta huokui vahvuutta, eikä hän ollut tippaakaan ujo. "Moi. Mä oon Arc...", hän puhui niin epäselvästi, etten kuullut hänen nimeään. Olikohan se tarkoitus? Ja siinä samassa meni kaikki muukin ohi. Hyvä minä. En varmasti menisi kysymään häneltä itseltään mitään. En minä uskaltaisi, en minä ollut niin vahva. En muutenkaan koskaan puhunut tuntemattomille.

Aika kului ja tuli ruokailun aika. Kiiruhdin luokasta Ginan ja Evelyn luokse. Menimme yhdessä syömään. "Valerie, kun mä sanoin sulle, että se poika on mun kaa samoil tunneil, nii ei se enää oo. Se vaihto ryhmää", Gina selitti. "Ai, mitä ryhmää?", kysyin. "Matikan", sain vastauksen. Mitä ihmettä? Miten se edes pystyi vaihtamaan ryhmää, lukio alkoi jo kaksi viikkoa sitten?

Pääsin koulusta iltapäivällä muutaman tunnin kuluttua. Kävelin kotiin ja vein sinne koulukamani. Illalla lähdin takaisin ulos ja kävelin takapihalleni, metsään. Minulla oli tapana käydä siellä joka päivä. Kävelin yhden tietyn korkean puun luokse ja istuin hetken hiljaa puun juurella nojaten sen vahvaan runkoon. Suljin silmäni pieneksi hetkeksi ja kuuntelin metsän ääniä. Avasin silmäni.

Metsä oli suhteellisen avara ja siellä pystyi hyvin kulkea sammalpeitteisellä maalla. Ympärillä näkyi muutamia kaatuneita puita. Metsä oli hyvin vanha ja siellä eli muutamia eläinlajeja.

Nykyään kävin siellä myös sen takia, että sudet olivat alkaneet liikkua yhä enemmän kotini lähellä. Halusin tietää, missä kulkivat niiden reviirit. En halunnut kuolla, niin kuin siskoni, joten liikuin varovaisesti ja vain tutuilla alueilla.

Olin juuri lähtemässä pois, kun kuulin räsähdyksen. Ääni tuli siitä, kun joku astui kaatuneen puun rungolle. Käänsin nopeasti katseeni taakse päin, sinne mistä tulin, ja näin harmaavalkean suden. Sydämmeni alkoi laukkaamaan kovaa vauhtia, kun katseemme kohtasi suden kanssa ja jäimme vain katsomaan toisia suoraan silmiin. Olin varuillani ja tiesin, että jos tekisin pienenkin väärän liikkeen, susi voisi kokea minut uhkaavaksi ja hyökätä päälleni.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sain uuden idean ja aloin kehittää siitä tarinaa. Tässä oli ensimmäinen luku.