Salattu metsä

~4~ Valetta

Olin lähtemässä kouluun, kun huomasin, että hän tuli jostain päin metsää. Miksi se on täällä näin aikaisin? Minua pelotti, että hän huomaisi minut. En todellakaan halunnut, että hän tietäisi, missä asun. Juoksin nopeasti takaisin kotiin. Ei tämä näinkään voi mennä, etten voi lähteä enää kouluunkaan. Olin myöhässä jo niin paljon, että päätin skipata ensimmäisen tunnin.

Jäin kotiin ja menin kouluun vasta toiselle tunnille. "Valerie. Mitä ihmettä? Nyt on kyllä maailman kirjat sekaisin. Sä tulit tunnin myöhässä!", Evelyn oli ihan sekaisin. "En mä voinut tulla kouluun"

"Miksi?", Gina hämmästeli. "No ku mä näin sen koulumatkalla", kerroin. "Mut eiks se ollu vaa hyvä juttu. Eilenki sä lähit sen perään kesken koulua!", Gina huusi. Hän ei tajunnut mistään mitään, eikä ainakaan sitä, että hän seisoi meistä vähän matkan päässä. "Shhh!", huutokuiskasin hänelle. Minua nolotti erittäin paljon. Silloin Ginakin tajusi, että hän oli vieressämme. "Hups", Gina kuiskasi hiljaa.

Hän vilkaisi meihin päin ja halusi varmasti lisää salaisuuksia, mutta niitä ei nyt ehtisi jakaa. Tunti alkaa. "Onnea vaan matikantunnille", Evelyn toivotti. "Mit?", olin juuri kysymässä, kunnes muistin. Nyt on matikantunti.

Suorastaan hiivin luokkaan viimeisenä, koska hän oli jo sisällä. Ajattelin, ettei hän huomaisi minua, hän oli kuitenkin kännykällään. Mutta olin väärässä. Pystyin vain tuntea silmäparin, jotka tuijottivat minua, kun kävelin luokkaan.

"Noniin oppilaat. Tänään saatte tehdä testin. Olen jakanut teidät neljän hengen ryhmiin, jossa saatte tehdä testin yhdessä. Ryhmät näkyvät kohta taululla", opettaja kertoi.

Nimet välähtivät eteeni ja löysin oman nimeni. En vain tiennyt kenenkään muun nimeä, joten ryhmien näkemisestä en saanut mitään hyötyä. Tiesin vain, että ryhmäni numero oli "yksi"

"Ykkösryhmä tuonne, kakkosr-", opettaja selosti. Ryhmäni oli hänen luonaan. Pystyin vain toivoa, että hän lähtisi toiseen ryhmään, mutta hän ei lähtenyt minnekään. En uskaltanut vilkaistakkaan keheenkään ryhmäläiseeni päin.

Saimme testin ja ylös piti kirjoittaa kaikkien nimet. Joku ryhmästäni aloitti ja laittoi sitten paperin kiertämään. Minulle se tuli viimeisenä. "Clayton, Serena, Archer" Hänen nimensä on "Archer" Jatkoin nimilistaa: "Valerie"

Kierrätimme paperia ja jokainen sai yhden tehtävän. Se meni oikeastaan ihan hyvin. Parasta oli nimien kirjoitusosuus.

Välitunti. "Oho. Sä tulit elävänä takaisin", Evelyn sanoi. "Joo... Mul oli viel suht kiva tuntiki..." "No kerro sitte, mistä se johtu", Gina sanoi. Vilkaisin ympärilleni ja sanoin sitten: "Sen nimi on Archer" "Wow. Olitsä sen kaa jossai ryhmäs?", Evelyn kysyi. "Olin ja sit kaikkien piti kirjottaa oma nimi", selitin. "Eiköhän sun tunnin kohokohta ollu kuitenki se, ku olit sen kaa samassa ryhmässä?", Gina taas kiusasi minua. "No ei tietenkään", vastasin mahdollisimman uskottavasti. "Pitäiskö uskoo? Hmmm...", Evelyn mietti. "Ehkä ei kuiteskaa. Tykkäät kummiski", Gina päätti. "Uskokaa sitte valheisiin", sanoin hymyillen.

Viimeisen tunnin jälkeen houkuttelin, että Evelyn ja Gina jäisivät vielä kouluun hetkeksi. Itse en uskaltanut lähteä vielä kotiin. "Ei tää niin voi mennä niin, että sä et voi enää kulkea ulkona", Gina vaikutti jo huolestuneelta. "Kiitos kun ootatte mun kaa", kiitin. "Tottakai", Evelyn vastasi.

Vasta myöhemmin kävelin kotiin. Illalla hiivin metsään. Tunsin sen niin hyvin, että pystyin kävelemään siellä vaikka silmät kiinni.

Ulkona oli pimeää, mutta kuu valaisi metsää loistaessaan taivaalla. Istuin pehmeän kiven päällä, joka oli sammaleen peitossa. Nousin ylös.

Kävelin metsän reunaa pitkin ja lähdin sitten syvemmälle. Huomasin, että vähän kauempana kulki hahmo ja se tuli minua kohti. Jos olisin tiennyt, kuka se oli, olisin lähtenyt pois jo aikoja sitten. Vasta kun hän oli kohdallani, tajusin, että olin tehnyt virheen jäädessäni paikalle.

"Jos sä et asu täällä, niin lähe pois tästä metsästä, äläkä tuu enää koskaan takaisin", Archer sanoi minulle varoittavasti. "Miks m-mä en sais... kulkea täällä?", kysyin varovasti. "Tää metsä on vaarallinen", hän varoitti minua. "M-miten niin?", kysyin. Halusin kuulla hänen perustelunsa, olin kuitenkin tuntenut tämän metsän jo kauan. "Tässä metsässä asuu susia", hän sanoi hiljaa. "Mistä n-ne on tullu tänne?", kysyin. "Tiiätsä tästä metsästä jotain? Asutsä jossai lähellä?", Archer uteli. "Mmm... oon mä... ollu täällä... aiemminkin", vastasin peloissaan. "Sä asut täällä lähellä", hän totesi kysyen. Nyökkäsin pienesti ja jälkeenpäin toivoin, ettei hän olisi nähnyt sitä. Halusin tietää asuiko hän jossain lähellä, mutta minusta tuntui, että minulla ei ollut puheoikeutta.

"M-mitä sä teet t-täällä yöllä?", uskaltauduin kysymään. "Se. Ei. Kuulu. Sulle.", Archer sanoi hyvin vaarallisesti. Miten niin ei kuulu? Hän yritti saada minut pois kyselemästä, mutta todellisuudessa hän vain herätti mielenkiinnon entisestään. Nyt ainakin halusin tietää, mitä ihmettä hän teki tässä metsässä öisin.

"O-onks ne s-sudet tappanu jonkun?", kysyin ääni väristen. Pelkäsin hänen vastaustaan. "On", hän vastasi yhdellä sanalla. Hän varmaan ajatteli, että en uskonut häntä, mutta minä uskoin. Uskoin, että susi oli tappanut siskoni. Mihin muuhunkaan hän olisi voinut kuolla tässä metsässä?

"Mee kotiin", Archer sanoi tylysti. Mitä hän nyt aikoo? Suojella minua susilta vai suojella häntä minulta? Lähdin hivuttautumaan pois ja hän jäi paikalleen katsomaan minua, kunnes hävisin näkyvistä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~