Salattu metsä

~13~ Totuus

Hän nosti hiljaa katseensa. Hänen vihreät silmänsä kohdistuivat suoraan omiini. Vaikka oli pimeää ja hänen musta hupparinsa piti pimeyttä yllä, erotin silti hänen kasvonpiirteensä. Hän oli Archer. Katsoin häntä hiljaa ja yritin herätä unesta, mutta tämä ei ollut unta.

"Sä valehtelit mulle", sanoin hiljaa särkyneellä äänelläni. Hän vain katsoi minua ja sanoi hiljaa: "En mä voinu kertoa" "Miks et?", kysyin. "Mä en voinu vaarantaa susia", hän sanoi. "Ethän sä oo kertonu niistä kenellekään?", Archer jatkoi. "En kenellekään", vastasin. "Kiitos", hän sanoi helpottuneena.

"Mitä sä teet niitten susien kaa?", kysyin. "Mä kutsun niitä syömään. Täällä näkee enää harvoin muita isompia eläimiä ja silloin susien ainoa ruoka on ihmiset. Mä yritän pitää ne tyytyväisinä ruokkimalla niitä ja se on onnistunut toistaiseksi aika hyvin. Ennen ne sudet saattoi saalistaa muutaman ihmisen vuodessa ja niitä lähettiin tappamaan. Mä sain kuitenkin ruokittua salaa niitä niin paljon, että ne on tappanu sen jälkeen vaan kaksi ihmistä viidessä vuodessa", Archer kertoi hieman vastahakoisesti.

"Sä oot asunu täällä jo kauan, enkä mä oo nähny sua", sanoin hämmentyneenä. "Niin"

"Sä sanoit, että kaksi ihmistä. Tarkotatko sä sitä tyttöä, joka kuoli vähän aikaan sitten ja sitä, joka kuoli viisi vuotta sitten?", kysyin. "Mistä sä tiiät sen aikaisemman tytön?", hän kysyi. "Se oli mun pikkusisko", sanoin hiljaa pidättäen kyyneliä. "Mä oon pahoillani", hän sanoi surullisena.

"Miten sä oot selvinny tässä metsässä?", Archer kysyi. "Mä oon nähny niitä susia vaan pari kertaa", sanoin. "Ne oli aiemmin syvemmällä metsässä. Sä kerroit, että sä tuijotit sutta suoraan silmiin. Onks se totta?", Archer kysyi. "On se. Se tapahtu äskenkin", kerroin.

Archer vislasi yllättäen. Kuului susien laukkaamista. Lähellä ne hidastivat vauhtia ja kävelivät Archerin taakse. "Mi-" "Shhh" Archer näytti susille merkin ja ne kävelivät meidän viereen.

Ojensin kättäni ja yksi susista tuli haistamaan sitä. Se tuli ihan viereeni ja pääsin silittämään sitä. Susi ei lähtenyt pois, vaikka niin luulin. Se jäi viereeni seisomaan ja sain tutustua siihen rauhassa. "Sen nimi on Valetta", Archer kertoi rauhallisena. "Ihana nimi", kommentoin. Susi oli kaunis ja vaaleampi, kuin kaksi muuta. "Mitkä niitten toisten nimet on?", kysyin. "Tää on Glamour ja tossa on Secret", Archer kertoi osoittaen molempia. Glamour oli tumman harmaa ja Secret täysin musta.

"Miten sä oot kesyttäny nää?", kysyin miettien sitä, kuinka nämä sudet on tappanut ihmisiä. "Mä oon kulkenu täällä paljon ja jättäny niille ruokaa. Ne alko luottaa muhun ja pääsin aina lähemmäksi. Nykyään ruokin niitä säännöllisesti", Archer kertoi. "Ja vaikka ruokin niitä, niiden taidot on pysyny ennallaan", hän jatkoi.

"Ootsä vakoillu meitä paljonki", Archer kysyi. "No jonkun verran, sori, mut en oo saanu selvää kuka näitten kaa viettää aikaa. Epäilin sua tai Craigia", paljastin vahingossa ja kaduin sitä jälkeenpäin. "Miks Craigia", Archer kysyi ihmeissään. "No... vakoilin sua sen matikankokeen jälkeen teille ja kuulin sun ja Craigin keskustelun", kerroin vaivaantuneena. "Aijaa", Archer huokaisi melkein vihaisena.

"Kiitos, ku sä kerroit mulle noista susista. Mua on vaivannu ne jo pitkään ja sit toi sun salailu", sanoin helpottuneena. Luulin, että olisin saanut Archerilta jonkin näköisen hymyn, mutta hän vain käänsi pään pois. Hän ei olisi halunnut kertoa minulle asiasta.

"Mä meen nyt, heippa", sanoin ja lähdin pois. En saanut minkään näköistä vastausta. Valetta jäi katsomaan perääni. Kävelin kotiin. Minua vaivasi se, että Archer ei olisi halunnut kertoa minulle susista. Sain vasta pitkän ajan päästä unesta kiinni.

Aamu. Ulkona oli tuulista. Valmistauduin ja kävelin kouluun.

Minua pelotti, että Archer yllättäisi minut jostakin ja vilkuilin vähän väliin taakseni. "Moi Valerie!", Gina huudahti takaani. Säikähdin ihan järkyttävästi. Minusta tuntui hetken, että kuolisin. "Miten sä noin paljon säikähit?", Gina kysyi huvittuneena samalla, kun minä yritin saada tasattua hengitystäni. "E-en mä tiiä", sain sanottua. Gina katsoi minua epäuskoisena.

"Haittaaks, jos meen juttelee tolle yhelle tytölle?", hän kysyi. "Ei tietenkään, mee vaan", sanoin. Ehkä hyvä näin. Istuin penkille odottamaan tunnin alkua. Tärisin vieläkin, kuin minulla olisi ollut kylmä, mutta ei minulla ollut. Minua pelotti hän.

"Ootsä kunnossa?", kuulin matalan tutun ja rauhallisen äänen. Ihoni meni kananlihalle. Hän istui viereeni. Hän oli Archer.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~