Salattu metsä

~15~ Kiitos

"Ootsä tosissas?", Archer kysyi melkein järkyttyneenä. Nyökkäsin pienesti. Hän mietti hetken. "No miks ei"

Onneksi tästä tilanteesta ei tullut enempää kiusallinen. Olin jo ehtinyt pelätä pahinta.

"Mennää", hän sanoi. Mietin hetken, että: "ai nytkö", mutta niinhän minä itse olin sanonut, joten lähdin seuraamaan häntä rappusia alas. Matkalla tuli vastaan Serena ja yritin katsoa muualle, ettei hän huomaisi minua ja se meni yllättävän hyvin.

Pääsimme ulos koulusta pysähtymättä kenenkään luokse. Raikas ilma tulvahti kasvoilleni. Minusta oli todella outoa kävellä Archerin kanssa, olin kuitenkin juuri äsken tärissyt hänen takiaan, olin juuri pelännyt häntä.

Kävelimme pois koulun pihasta. Pois keskustasta syrjäiseen metsään, joka oli meidän monempien kotipaikka.

Metsä oli tutun näköinen ja kävelimme sinne, syvälle metsään. Mietin jo kuinka kauan kävelemme, milloin pysähdymme, mutta en luottanut ääneeni, joten en sanonut mitään. Matka oli hiljainen.

Archer hiljensi vauhtia ja pysähtyi. Hän istui sammaloituneelle kivelle ja minä etsin sopivan paikan itselleni häntä vastapäätä ja istuin alas.

"Haittasko sua, ku sanoin sulle koulus, et "Nähään"?, Archer kysyi. "...Miks ois... haitannu?", mietin. "Jos oisit halunnu pitää salaisuutena sen, et ollaa puhuttu", hän selitti. "Aa... ei se haittaa", sanoin. Kai se on parempi näin.

"Kauan sä oot ollu täs koulus?", kysyin yrittäen saada vastausta jo aiemmin kysymääni kysymykseen. Hän ignoorasi eleillään kysymykseni täysin. "Vastaa mulle", pyysin. Kysymykseni oli ainoa, jonka halusin tietää hänestä ensimmäisenä. "Ei sillä väliä" Turhautuneisuuden huokaus karkasi huuliltani.

"Mihin sä tarviit tota tietoa?", hän kysyi ja yllätyin täysin, sillä luulin hänen jo lopettaneen tämän keskustelun. "Mä oon yleensä perillä kaikista oppilaista, mut miks en oo huomannu sua aiemmin? Olitsä viime vuonna mun kaa samassa koulussa?", kysyin selittäen tilannetta.

"Sä oot kuitenki asunu täällä pitkään", jatkoin. "No joo ehkä", sain häneltä hyvin epäsuoran vastauksen. Eli on tai sitten ei.

"Mitä sä luulet, et mitä mieltä Serena on musta, ku oon sun kaa?", kysyin. "Kui nii?", Archer kysyi hämillään. "Serena tuli yks aamu kysyy multa, et tiiäks mä miks sä et haluu olla sen kaa", kerroin. "Se kerra halus tulla meille ja meni sen jälkee vähä välit poikki, mut se ei taida uskoo tai tajuta sitä", Archer kertoi vastauksen hänen kysymykseensä.

"Serena pitää mua varmaa huijarina, ku sanoin sillo, et en tunne sua ja nyt yhtäkkii tunnenki", sanoin. "Toivottavasti ei", Archer sanoi.

Juttelimme varmaan kaksi tuntia, kunnes minulla tuli nälkä ja halusin kotiin. Archer lähti ilmeisesti myös kotiinsa.

Kotiin päästyäni kokkasin itselleni ruokaa ja söin. Luin kokeisiin ja tein läksyjä.

Gina pyysi minua ulos hänen kanssaan, mutta sanoin, ettei tänään. Halusin viettää metsäntäyteisen illan. Kaipasin metsää, vaikka siitä ei ollut kauaakaan, kun olin siellä viimeksi ollut.

Odotin kärsimättömänä illan hämärtymistä, parasta aikaa vuorokaudesta. Kävelin ympäri huonettani ja välillä pysähdyin katsomaan ikkunasta ulos.

Kun ulkona oli tarpeeksi pimeää, lähdin ulos. Kävelin pehmeällä maalla vailla päämäärää. Nautin niin paljon, että tunsin itseni hulluksi. Ympärillä oli vain pimeää metsää. Ylhäällä ei näkynyt tähtiä, joten pilvet olivat peittäneet taivaan. Se ei haitannut, ei todellakaan. Olin tottunut pilviin, sateeseen, myrskyyn ja pidin niistä.

Sitten näin sen tutun näyn. Archer oli ruokkimassa susia. Vaikken erottanut kuka hahmo oli, tiesin varmaksi sen olevan Archer. Lähestyin heitä varovasti. Sudet aistivat minut, mutta ne eivät siitä paljoa välittäneet.

Astelin rauhallisin askelin heidän lähelleen. Archer katsoi minua hetken aikaa ja käänsi sitten katseensa minusta poispäin. Minua ei häirinnyt tilanne yhtään ja aloin silittää Valettaa. Hän nautti silityksestäni ja minä siitä, että hän tykkäsi.

"Susta tuli heti sen paras ystävä", Archer sanoi minulle. Minusta oli ihanaa kuulla nuo sanat ja ne saivat minut hyvälle tuulelle.

"Kiitos, että mä sain tutustua Valettaan", kiitin. "Kiva, että sä otit nää sudet niin hyvin vastaan", Archer sanoi. "Tietysti"

"Saanhan mä nähä näitä aina välillä?", kysyin toivoen parasta. "Saat", sain vastauksen, joka sai minut hymyilemään.

Kyykistyin matalemmaksi Valetan viereen ja kuiskasin sille: "Olet kaunis Valetta", samalla silittäen sen pehmeää turkkia.

Nousin ylös. "Mun pitää mennä nyt", sanoin. "Nähään" Nähään" Lähdin kävelemään poispäin. Vilkaisin vielä viimeisen kerran Archeriin ja susiin päin, ennen kuin pimeys valtasi ja kadotin heidät silmistäni.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kiitos kaikille, jotka luki tätä mun tarinaa Salattu metsä! Kokeilin vähän erilaista kirjoitustyyliä, kuin viime tarinassa ja tällainen tästä tuli. Kiitos, kun luit. <3 Love you <3