From The Heart

Rikki

Rikki. 

Sinä. 

Minä. 

Me. 

Te. 

Katsoi hän peiliin. Vaaleat sileät hiukset, jotka hieman laineilivat, kuin kuohuva merivesi. Silmät smaragdinvihreät, kirkkaat ja kimmeltävät. Iho vaalea ja virheetön, kuin posliininuken, nyt sisältä rikkoutuneen. 

Hän oli rikki. 

Sisältä. 

Ulkoisesti kaikkea mitä muut haluaisivat. Pyöri hiukset hulmuten isossa koreassa huoneessa, silkkinen aamutakki päällään. Nukkui yönsä rauhassa hienossa ja mukavassa sängyssä. 

Kierteli kaupoissa, runsaasti rahaa käsilaukussa. Hymyilevien kasvojen takana oli kuitenkin tyhjä kuori. Rikottu ihminen, joka aina vain hymyili. Nauroi ja valehteli. 

Pystyisikö joku elämää kohentamaan? Hänet vielä eheyttämään? 

Kurotti tyttö kohti peiliä, ja toinen teki saman liikkeen. Kosketti heidän sormensa toisia, mutta tyttö ei tuntenut peilikuvaansa. Tulisiko hänen prinssinsä vielä? Huomaisiko joku, millaista hänellä oli? Esittämistä ei voinut lopettaa, se oli elämäntapa. Täydellisyys oli löytynyt, mutta se ei vastannut odotuksia. Saisiko hän koskaan lohtua, rauhaa ja rakkautta? Kukaan ei voinut sitä tietää. Silmät, kuin tuikkivat tähdet, sulkeutuvien luomien taakse piiloon vetäytyivät. Prinsessa kyllästynyt linnassaan odotti. 

Mutta ketään Prinssi Uljasta ei luultavasti koskaan tulisi.