Tiedän. Tiedän kyllä. Ei sinun koskaan olisi tarvinnut kertoa.
Ehkä vain ensimmäisellä kerralla.
Tai toisella.
Tai kolmannella..
Tai ei, en voinut olla rakastamatta sinua. Yritin kyllä, välttelin.
Mutta vain yksi yö ja olimme kuin yksi.
Sitten, silmänräpäyksessä lähdit.Minut yksin julmaan maailmaan jätit.
Tumma taivas, kirkkaat tähdet. Minä ja sinä, elämä ja kuolema.
Mikset edes minulle kertonut, miksi lähdit? Miksei tämä ollut vain yksi temppusi?
Niin uskottelin pitkään itselleni. Uskottelin, että tummat hiuksesi ja hymyilevät kasvosi vielä näkisin. Hullut ajatuksesi ihmisten ilmoille tuotuna.
Mutten kuitenkaan sinua en olisi voinut saada. En merkinnyt yhtä yötä enempää.
Olin vain kaveri.
Halusitko sinä lähteä? Vai etkö vain tajunnut? Julma oli maailma on edelleen. Kaikki tämä sisälläni kalvaa, itse peläten, että syy minun oli tämä. En saanut silmiäni suljettua, muistelematta sinua. Enkä saanut muisteltua sinua ilman itkemistä. En yhtään kirjettä saanut. Missä selittäisit mitä teit. En ennen kirjaa. Sen ihan itse löysin.
Hipaisin karheaa paperia, tuijottaen sinistä tussia marginaalissa. Alleviivausta. Nopeasti ja suoraan. Halusit ulos labyrintista.
Enkä saanut edes tietää viimeisiä sanojasi.
YOU ARE READING
From The Heart
PoetryNovelleja sekä runoja - tai ainakin sentapaisia. Tulkoon milloin tulkoon, kertykööt ajallaan, vain inspiraation puhjetessa, tai tunteiden purkamisen tarpeessa.