From The Heart

Tavataan huomenna

Tavataan huomenna. 

Sä sanoit niin eilen. 

Tavataan huomenna. 

Sä lähetit niin tänään. 

Tavataan huomenna. 

Sitä sä aina hoit, muttet lupaustas pitänyt. 

Odotin sua aina katoksella tasan kello kymmenen. Niin auringon korkealla paistaessa, kuin sateen maahan ropistessa. 

Kerran mä jätin tulematta. Tuijotin katosta ikkunasta. Et silloinkaan ilmestynyt, en ääntäs kuullut. En tiennyt pitäisikö itkeä, vaiko odottaa. 

Et vuosiin tullut, mutten voinut päästää irti. En irti menneisyydestä päästänyt. Aina muistot mieleeni valui tulvan lailla, en niitä voinut karistaa. 

Aina tasan kello kymmenen itkin tyynyä vasten. En edes ollut varma miksi. En enää. Miksi sinusta välittäisin, jos niin huonosti minua kohtelit, aina liikaa välitin. Mennyttä muistelin. Päästä irti, itselleni hoin. Unohda, halusin rauhan. 

Tavataan huomenna, mä kirjoitin. Kaiken mitä mä koin, paperille sutaisin, pitkän monipaperisen viestin, toivoen että siihen joku päivä vastaisit. Et odotuksiani taaskaan täyttänyt, laimean okein takaisin lähettäessä. 

Halusin aina tavata huomenna. Vakuuttelin aina, että tavattaisiin huomenna. 

Kunnes muutettiin katoksen luota. Siksi aina orpoa pihaa myöhemmin tuijotin. Yritin katoksen kuvitella, sut ja mut. Kaipasin katosta pääni päälle, suojaamaan sun sateisilta muistoilta. Oltiin hetken niin iloisia. 

Yhtenä päivänä mä näin sut taas. En hetkeen edes voinut uskoa. Me tapasimme eilisestä, tyhjästä päivästä huomenna. Tavattiin huomenna. Ei niin kuin olin kuvitellut, kavereides kanssa sä olit. Et yhteen yksinäiseen päin katsonutkaan. 

Meinasin jo huutaa, että tavattiin viimein, mutta löysit mut katseellasi ensin. Hymy mun kasvoille tietenkin valui. Halusin niin kipeästi sanoa, että tavataan myös huomenna. Löydettäisiin uusi katos. 

Mutta sä et mua edes tunnistanut.