KPOP

Navi

Minä olen Kim Wonshik.
Olen 15- vuotias ja käyn viimeistä peruskoulun luokkaa. Perheessäni on isä, äiti ja sisko. Asumme omakotitalossa järven rannalla, mutta isäni haluaa minun muuttavan pois kotoa hyvissä ajoin etten vaan jäisi kiinni vanhemmistani. Luulen, että vanhempani ei edes hirveästi välitä mitä teen elämälläni. No en tiedä... Ehkä ne haluavat vain minun aikuistuvan.
No minulla on ehkä jonkunlaisia tupakointi ja alkoholi ongelmia, mutta ne eivät näy päälle päin. Pidän siitä tiukasti kiinni, etten olisi koulusta pois tai jotain.. Äh. En edes tiedä. En jaksa edes yrittää tämän suhteen.
Pääsen kohta pois koulusta ainakin toivon niin, mutta en jaksaisi vain opiskella. Minulla ei ole edes tietoa minne hakisin koulun jälkeen. Poikaystävälläni Jung Taekwoonilla on jo hyvät suunnitelmat. Mutta palataan tähän aikaan kun kävelin kouluun:

Katsoin, kuinka oppilaat vyöryivät kouluun melkein juoksien. Itselläni ei ollut mitään kiirettä. Olinhan tottunut tähän jo. Opettajat myös. Ne ei jaksa nalkuttaa enää, että tulisin ajoissa kouluun ja opiskelisin kuin normaalit oppilaat.
Ennen sisälle menoa nakkasin puoliksi poltetun tupakan menemään ja puhalsin savut ulos. Minullako muka ongelmia. Ei kait.
Kävelin kohti luokaa ja Taekwoon tuli luokseni hymy huulillaan. Hän halasi minua.
"Mistäs moinen kunnia tälle hellyydelle?", kysyin ja katsoin tuota silmiin.
"Ei kun oli vain ikävä sinua", tämä hymyili ja katsoi ylemmäksi minuun.
Taekwoon on aika hintelä ikäisekseen ja lyhyt. Hänellä oli monta persoonsa, jotka tulivat esille, kun sellainen paikka tulee. Hän on näin rehellisesti sanottuna ihana, mutta en usko meidän suhteen kantavan enää pitkälle...
Vuoden alussa meidän luokalle tuli uusi poika Cha Hakyeon. Ujo ja lyhyt poika, jonka ujous vei pois muitten keskuudesta. Siitä lähtien Taekwoon on roikkunut minussa koko ajan. En pistä sitä pahitteeksi, mutta se vähän häiritsee välillä kun yrittää kävellä käytävällä, joka on täynnä ihmisiä.
Lähdimme kävelemään kohti luokkaa, kun opettaja avasi oven.
"Herra Kim päätti sitten ilmaantua ajoissa tunnille", opettajamme herra Choi totesi ja alkoi katsomaan ketkä ovat paikalla ja ketkä eivät. Ja niin tunti alkoi.
Minulla meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mitä opettaja herra Choi puhui. Varmaan jotain toisesta maailmansodasta, mutta se käytiin jo kahdeksannella luokalla. Ehkä markkinoinnissa ja sen hyödyistä ja haitoista. Taekwoon pukkasi minua aina välillä kylkeen, jotta kuuntelisin mitä Herra Choi puhuu, mutta ajatukseni harhailivat siellä täällä tämän tunnin aikana kunnes alkoi välitunti ja suuntasimme ruokalaan Taekwoonin kanssa.
Juttelimme yhteisten kavereittemme kanssa menneistä vuosista. Tupakka minun ja parin muun huulilla. Tiedän, ettei tämä ole mitenkään erityisen kannattavaa tässä iässä, mutta se on se ja sama nyt.
Kaksi tuntia niin sitten pääsemme syömään. Ne tunnit menivät aika nopeasti ja asiat meni toisesta sisään ja toisesta ulos. En jaksanut enää välittää siitä miten tämä menee, mutta vain lukeminen kokeeseen täytyy aloittaa ajoissa että kerkeää.
Matikan tunnin jälkeen herra Kimin mäkätyksien saattelemina lähdimme kohti ruokaa. Ruokalassa huomasin sen uuden oppilaan ja päätin kääntää Taekwoonin minuun päin. Tästä olimme puhuneet ja päätimme ettemme näyttäisi sitä muille, mutta nyt minua ei vain voisi kiinnostaa. Olemme viimeisellä asteella tässä koulussa ja voin tehdä mitä haluan, tai no melkein mitä haluan. Tämä on viimeinen kerta kun näen Taekwoonin kunnolla ja saan nauttia tuon pojan seurasta. Tiedän ettei meidän kahden suhde kanna enää pitkälle ja joku muu saattaa viedä sydämeni. Sellaista se taitaa olla välillä ja vielä tämän ikäisenä, mutta jotenkin tunnen enemmän vetoa siihen uuteen poikaan. Hän kiinnostaa minua enemmän, mutten voi luopua Taekwoonista. Pidän hänestä. Hän on kiinnostava ihminen mielestäni.
Katsoin Taekwoonin silmiä ehkä jo nyt viimeisen kerran kunnolla, tutkien tämän silmiä. En uskaltanut sanoi mitään hänelle. En voi kertoa tätä vielä. En rupea myöskään pettämään tätä. Minun täytyy saada sanottua tämä joskus tuolle.
"Taekwoon meidän täytyy ehkä jutella jossakin vaiheessa", sanoin katse tuossa.
"Kyse on varmaankin suhteestamme?", Taekwoon sanoi kysyvästi.
"Niin. Meidän kannattaa ehkä pitää hieman paussia nyt jonkun aikaa", katson tuota silmiin, kun sanon tuon lauseen.
"Tarvitko omaa tilaa? Onko jokin vikana?", Taekwoon huolehti.
"Kaikki on hyvin ja joo tarvitsen omaa tilaa nyt hetken aikaa", sanoin tuolle. Haluan selvitellä tunteitani nyt kun on aikaa.
"Selvä. No näemme sitten ruokailun jälkeen?", tämä vielä varmisti ja odotti vastaustani ennen kun lähti kävelemään kohti ruokajonoa. Lähdin kohti pihaa ja sen piha keinua.
Mutta askeleni pysähtyivät kun näin uuden pojan. Pysähdyin ja katsoin tuota hetken ajan pääni hieman kallellaan.
Piakkoin suuntasin varmat askeleeni tämän luokse ja laitoin tämän seinää vasten. Tämä katsoi minua hämmentyneenä ja posket muuttuivat pikku hiljaa punaisiksi. En välittänyt siitä.
"M-mitä teet?", tämä kysyi änkyttäen hennolla äänellään. Luuli varmaan että aion hakata tämän sairaalakuntoon, koska koulussa käytävillä saa kuulla välillä semmoista.
"Mitä teet täällä yksin?", kysyin ja tämä ei saanut sanottua yhtään sanaa.
"Ei... Siis... Kun ne...", Hakyeon yritti, mutta hiljensin tämän.
"Tiedän että tämä ei ole suositeltavaa, mutta minua ei enää kiinnosta se", sanoin ja laitoin huuleni hellästi Hakyeonin omiin.