Euphoria [Yoonmin]✔️

~1~

JIMIN

"Mä rakastan sua!" sanon halatessani äitiäni.
"Mulla tulee niin kova ikävä." äiti nyyhkyttää samalla rutistaen minua.
"Niin mullakin teitä." sanon ja irrottaudun halista ja menen veljeni luo.
"Hei sitten pikkuveli." sanon ja pörrötän 9-vuotiaan pojan tummia hiuksia.
"Lupaathan soittaa mulle usein." veljeni sanoo syöksyen halaamaan minua.
"Tottakai! Soitan heti kun pääsen perille." lupaan hänelle.

Pian istun sinisen pakettiauton kyydissä. Vieressäni istuu paras kaverini Jungkook. Olemme tunteneet jo hiekkalaatikolta asti ja nyt muutamme yhdessä Seouliin opiskelemaan! Pidin yläasteen jälkeen välivuoden, tehden töitä, vain sen takia, että voisimme aloittaa lukion samaan aikaan, sillä olen vuoden vanhempi.

Jungkookin isä lupautui ajamaan meidät Busanista pitkän matkan Seouliin. Tutut Busanin maisemat vaihtuvat uusiin tuntemattomiin. Nojaan päälläni ikkunaan ja katselen elokuista ilmaa. Aurinko lämmittää ikkunaa mukavasti.

"Siinä se on!" Jungkook huudahtaa intoa täynnä ja avaan silmäni unisena. "Seoul!" hän huokaisee.
"Wau." huokaisen silmät pyöreänä, kun katson ikkunasta ulos korkeita kerrostaloja ja hotelleja. Ihmisiä vilisee kadut täynnä ja värikkäät mainokset pyörivät rakennuksien seinillä olevilla isoilla ruuduilla.

Ensimmäisenä ajamme uuden koulumme pihaan. Olisi aika hakea avaimet asuntolaan, missä asuisimme. Astumme kaikki kolme suurista ovista sisään. Vain yhdellä käytävällä on valot päällä, koska vielä on kesäloma ja vain kansila on auki. Käytävän päässä olevassa ovessa on kyltti missä lukee "kanslia" ja astumme siitä sisään. Tiskin takana istuu vanha, harmaat hiukset ja pienet silmälasit omaava nainen.

"Kuinkas voin palvella teitä?" nainen sanoo.
"Me ollaan uusia oppilaita ja tultiin hakemaan avaimia asuntolaan." Jungkook selittää naiselle.
"Saanko nimenne."
"Park Jimin ja Jeon Jungkook." sanon.
Hetken papereita pyöriteltyä nainen ojentaa molemmille pinkan papereita ja lopuksi kirjekuoret missä ovat avaimemme.
"Tässä ovat lukujärjestyksenne, kartat ja asuntolan säännöt. Ja kirjekuorissa asuntolan ja lokeron avaimet. Ja tervetuloa Seouliin!" nainen sanoo.
"Kiitos." sanomme molemmat yhteen ääneen ja lähdemme takaisin autolle.

Käännän avaimet lukossa ja se aukeaa loksahtaen. Astun sisään ja lähdemme etsimään huonettamme. Autossa papereita silmäillessä kävi ilmi ettemme jaa huomettamme kahdestaan. Meillä olisi kolmas kämppäkaveri. Minua se ei ainakaan haitannut. Oli ihan kiva tutustua uusiin ihmisiin ennen koulun alkua, johon oli vielä kaksi viikkoa.

"Se on tää." Jungkook sanoo osoittaen ovea.
Eteisessä on pieni naulakko ja siinä roikkuu jo yksi takki ja seinän vierellä on yksi kenkäpari. Menemme peremmälle ja yhdellä sängyllä istuu poika sylissään läppäri.
"Moi!" sanon pojalle ja hän nostaa katseensa meihin.
"Ai sori en huomannu teitä." poika sanoo ja nousee sängyltä.
"Moi mä oon Taehyung." poika esittäytyy ja kättelee Jungkookia.
"Mä oon Jungkook ja tää tässä on Jimin." Jungkook sanoo ja kättelen poikaa kun hän esittelee minut.
"Me ollaan ilmeisesti kämppiksii." sanon iloisesti.
"Niimpä taidetaan olla." Taehyung naurahtaa.

Olimme saaneet kaikki tavarat pakettiautosta sisälle. Niitä ei ollut paljon, mutta saimme ne nopeasti nelistään. Jungkook meni vielä hyvästelmään isänsä. Istun omalla sängylläni ja Taehyung omallaan.

"Te siis tunnette toisenne jo entuudestaan." Taehyung sanoo.
"Joo, me ollaan jo ihan pienestä tunnettu. Jungkook on mun paras kaveri. Tultiin busanista asti."
"Mä tulin eilen Daegusta." poika sanoo.
"Sullakin siis oli pitkä matka." sanon kun en muutakaan keksinyt.
"Joo." hän sanoo.

Jungkook tulee kymmenen minuutin päästä sisälle.
"Et ikinä usko." hän sanoo ja hyppää viereeni sängylle.
"Mitä?" kysyn.
"Isä purskahti itkuun!" hän sanoi hieman huvittuneena.
"Sun isä?" sanoin ällistyneenä.
"Joo, en kyl olis uskonu siitä." hän naurahtaa. "Mutta toisaalta nyt se jää ihan yksin kotiin." hän sanoo hieman surullisena.
"Kyllä se pärjää. Se on jo iso poika." sanon ja purskahdamme nauruun.