Salattu hetki

Luku 1

Suljin hetkeksi silmäni ja kuuntelin musiikkia, joka kajahti salin suurista kaiuttimista. Kävin mielessäni tanssiliikkeet, joiden mukana vartaloni pian liikkuisi.

"Ja 1.. 2.. 3..." Avasin silmäni ja käännyin katsomaan tanssisalin reunassa seisovaa tanssinopettajaani, jonka punaiset hiukset olivat sidottu kireälle nutturalle niskaan.

Kohtasin seuraavaksi katseellani peilin kautta tytön, joka oli pukeutunut mustiin tanssishortseihin ja samanväriseen, ihonmyötäiseen toppiin. Katsoin hänen pitkää, punaista tukkaansa, mikä oli letitetty ranskalaisittain selän taakse. Se ei ollut enää niin siististi kuin aamulla juuri letitettyäni sen. Osa edessä olevista, lyhkäisemmistä hiuksista oli valahtanut kehystämään kasvoja tuoden samalla hiukan lisäväriä muuten urheilun punoittamille, hikisille kasvoilleni. Huuleni muodostivat nyt pienen hymyn, joka samalla heijastui peilissä olevan tytön kasvoille. Viimein kauittimista kantautui tuttu kohta korviini, mikä sai katseeni siirtymään kasvoistani kohti kroppaani, joka alkoi nyt liikkumaan aikaisemmin päässäni muisteltujen liikkeiden tahtiin.

"Huh! Olipa taas kova tunti."

Käännyin katsomaan hymyillen mustatukkaista tyttöä, joka laski sinisen urheilukassinsa viereeni pukuhuoneen penkille. "Rouva Woodsin tunnit ovat aina kovia, mutta sitäkin parempia", vastasin.

Tämä tummatukkainen tyttö, Valeria, istuutui viereeni penkille avaten samalla pitkää tukkaansa pois korkealta poninhännältä. "En malta odottaa, kun pääsen kylmään suihkuun."

Naurahdin. "En minäkään." Kuulin yhtäkkiä hentoa värinän ääntä urheilukassini sisältä.

"Oletko menossa huomenillalla hiphop tunnille?" Valeria kysyi minulta perään.

Nyökkäsin samalla kun kaivoin kännykkäni pois urheilukassistani. "Tarkoituksena olisi." John oli yrittänyt soittaa minulle. En ollut kunnolla jutellut hänen kanssaan sitten ensimmäisten treffiemme jälkeen - sitäkin enemmän kuitenkin olin vastannut hänen lähettämiin tekstiviesteihin. Laitoin kännykän äänelliselle ja tiputin sen takaisin kassin uumeniin. Soittaisin hänelle myöhemmin.

"Olen itse menossa viikonloppuna perheeni kanssa jollekin viikonloppumatkalle, joten en pääse tulemaan. Lähdemme heti, kun pääsen perjantaina koulusta. Tarkoituksena olisi kuulemma viettää vähän perheenkeskeistä aikaa." Valeria pyöritteli silmiänsä naurahtaen samalla.

"Miten isäsi voi?" Valerian isä oli pari kuukautta sitten joutunut auto-onnettomuuteen ja sen johdosta jättäytynyt sairauslomalle onnettomuudessa loukkaantuneen kätensä takia - hän oli ammatikseen kokki.

"Hyvin. Hän palasi jo pari viikkoa sitten töihin." Valerian kasvoille nousi iloinen hymy. "Oikeastaan koko tämä viikonloppumatka syntyi isän onnettomuuden takia, kun hän ja äitini ymmärsivät miten elämä on lyhyt ja arvaamaton, minkä takia meidän pitäisi perheenä viettää enemmän aikaa yhdessä."

Hymyilin. "Hyvä, että hän voi jo paremmin."

"Joo, se on todella hyvä asia. Olisin kuitenkin voinut jättää menemättä tälle matkalle ja samalla olla viettämättä koko viikonloppua niiden kahden hirviön seurassa", Valeria naurahti perään. Hänellä oli kaksi pikkuveljeä - kaksoset, jotka olivat 14-vuotiaita. Valeria oli kertonut minulle monesti tarinoita, joiden pohjalta hänen nimitys heistä 'kahdeksi hirviöksi' ei tuntunut yhtään liioitellulta.

"No, toivottavasti viikonloppusi menee hyvin veljistäsi huolimatta." Nousin ylös penkiltä ja kaivoin punaisesta urheilukassistani harmaan hupparini, jonka puin päälleni. Käännyin katsomaan Valeriaa hymyillen. "Tai ainakin sinulla on sitten jälleen hyvä tarina kerrottavana minulle seuraavalla yhteisellä tanssitunnillamme."

Hän naurahti. "Valmistaudu tarinaan."

Kaivoin vielä puoliksi täyden juomapulloni kassista, kunnes nostin kassin olalleni. "Nähdään siis vasta maanantaina." Lähdin ottamaan askelia pukuhuoneen ovea kohti.

"Nähdään", Valeria ilmoitti perääni.

Käännyin vielä katsomaan taakseni ennen kuin avasin oven edessäni. "Nähdään, tytöt!" huudahdin puheensorinan ylitse muille tanssijoille.

"Nähdään, Patricia!" Huudot kantautuivat vielä korviini, kun olin astunut ulos pukuhuoneesta. Lähdin saman tien kävelemään kohti tanssikoulun parkkipaikkaa.

Kävellessäni lasiseinäisen salin ohitse, jossa päivän viimeinen tanssituntini oli ollut, huomasin rouva Woodsin olevan vielä salissa. Pysähdyin. Hänen katseensa oli suuntautunut salin isoon seinäpeiliin päin. Jäin hetkeksi katsomaan, miten hänen vartalonsa tanssi taitavasti hiljaisessa salissa - kuin hänen päässään olisi soinut jokin tietty kappale, johon hän osasi jokaisen askeleen. Askeleista päätellen tämä ei selvästikään ollut yksikään niistä kappaleista, jotka olivat soineet aikaisemmalla tunnilla. Toivoin, että joku päivä voisin olla kuin hän. Yhtä taitava. Ehkä mahdollisesti opettaa joku päivä yhtä isolla intohimolla tanssia muille. "Kiitos vielä tunnista!" huudahdin hetken päästä.

Rouva Woodsin kasvoille muodostui hymy samalla kun hän kääntyi suuntaani. "Mukavaa, että tykkäsit! Nähdäänkö jälleen ensi viikolla?"

"En jäisi mistään hinnasta pois!"

Vilkaisin taustapeilistä vielä punaisena hohtavia kasvojani. Jälleen yhdet hyvät tanssiharjoitukset takana, mietin samalla kun join viimeiset vedet käsissäni olevasta juomapullosta. Rakastin tanssimista. Aina siitä päivästä lähtien, kun olin ottanut kotona ensimmäiset kunnon tanssiaskeleet radiossa kantautuvan musiikin tahtiin ja lopulta saanut rohkeutta mennä ensimmäiselle tanssitunnilleni - silloin olin tuntenut löytäneeni oman paikkani. Se oli myös heti näkynyt isossa hymyssä kasvoillani, mikä vieläkin muodostui joka kerta kasvoilleni aina kun pääsin vain liikkumaan musiikin tahtiin. Kun olin iloinen, tanssin. Kun olin surullinen, tanssin. Tanssin varsinkin silloin, kun halusin unohtaa hetkeksi kaiken muun ympäriltäni.

Heitin tyhjän juomapulloni takaisin avonaisen urheilukassin sisälle, joka lepäsi pelkääjän puoleisella paikalla. Samaan aikaan auton täytti musiikin ääni, mikä kantautui urheilukassini sisältä. Hiljaisen auton täytti nyt kappale, joka oli soinut silloin yhtenä myrkyisenä iltana radiossa ja saanut minut ottamaan ensimmäiset tanssiaskeleet olohuoneen maton päällä. Kaivoin punaisen puhelimeni esille kassini pohjasta ja vilkaisin soittajaa. "Hei, John."