Salattu hetki

Luku 8

- Patrician näkökulmasta: -

Milloin viimeksi olin jutellut kunnolla Nicolaksen kanssa? En koskaan - en ainakaan tällä tavalla. Tämä oli jo kuitenkin toinen kerta, kun olin parin päivän sisällä törmännyt häneen. Tällä kertaa Nicolas ei kuitenkaan ollut ollut humalassa. Kuitenkin tällä kertaa tunsin vahvemmin sen saman tunteen, joka oli syntynyt minulle silloin autoni luona - miten hän oli vaikuttanut silmiini erilaiselta; miten koko tilanne oli tuntunut jollain tavalla - no, erilaiselta. Mitä tämä erilaisuus oli? En vielä osannut sanoa.

"Patricia!"

Olin mennyt kahvilaan kahdesta syystä: päästäkseni hetkeksi kauemmaksi kouluympäristöstä, sekä päästäkseni ympäristöön, jossa taustamusiikki, kahvilaäänet ja matematiikan tehtävät saisivat sen hetkiset ajatukseni muualle. Tavoitteenani oli unohtaa silloin pääni sisällä pyörivä mielikuva Johnista ja jostain tummatukkaisesta tytöstä; unohtaa, mitä Maria oli minulle kertonut. Kuitenkin olin lopulta vasta unohtanut kokonaan koko asian, kun Nicolas oli istunut seuraani.

Aina tähän hetkeen asti.

Olin toivonut, että en tänään - tai mieluiten koskaan - tulisi törmäämään enää Johniin. En kuitenkaan enää ehtinyt nähdä mitään mahdollisuutta pakenemiseen, kun tuo poika nyt lähestyi kohti kaappiani, jonka edessä seisoin jähmettyneenä.

Hän hetken päästä pysähtyi viereeni hymyillen suuntaani. "Hei."

Tyydyin vain antamaan pienen, ilottoman hymyn vastaukseksi.

"En ole vielä saanut sinulta vastausta viestiini."

"Viestiin?"

"Niin, siihen minkä lähetin tänään. Kysyin, että olisitko halunnut nähdä tällä viikolla."

Niin. Se viesti. Olin lukenut sen oppitunnilla, joka minulla oli ollut juuri sen jälkeen, kun olin sitä ennen jutellut Marian kanssa käytävällä - juuri sen jälkeen, kun olin kuullut Johnin ja jonkun minulle tuntemattoman tytön suudelmasta lauantain bileissä.

"Minulla on menoa", vastasin lyhyesti ja suljin nyt kaappini oven.

"Jokaisena päivänä?"

Käännyin katsomaan häntä. "Jokaisena päivänä."

Hän katsoi minua nyt tutkivasti. "Ajattelin, että olisimme voineet mennä uudestaan vaikka elokuviin."

"Ehkä sinun pitäisi kutsua se tummatukkainen ystäväsi sinne elokuviin", ehdotin ja nostin laukun ylös lattialta.

"Mitä tarkoitat?"

"Sitä, mitä sanoin. Vai, oliko tämä lauantaiyön tummatukkainen seuralaisesi, jota suutelit bileissä, vain yksi niistä sinun ystävistäsi, joihin satuit törmäämään silloin terassilla, kun olin lähtenyt jo Marian kanssa sisälle?"

"Patricia..." hän aloitti.

En halunnut jäädä kuuntelemaan. Halusin vain, että voisin jälleen unohtaa nyt uudelleen pääni sisälle muodostuneen mielikuvan Johnista jonkun muun tytön seurassa - kuten silloin viimeksi kahvilassa, kun Nicolas oli liittynyt seuraani. Käänsinkin selkäni Johnille ja aloin ottamaan askeleita poispäin hänestä.

Tunsin otteen käsivarressani. "Odota."

Käännyin katsomaan häntä.

"Okei, satuin suutelemaan erästä tyttöä siellä bileissä." Hän irrotti otteensa minusta. "Mutta rehellisesti... mitä oikein odotit? Emme kuitenkaan ole edes mitenkään yhdessä." Mitä oikein odotin? Mitä hän oikein tarkoitti noilla sanoilla? John varmasti näki kasvoillani käyvän hämmästyksen, sillä hän jatkoi: "Haluan tutustua sinuun, Patricia. Oikeasti. Mutta minusta tuntuu, että et päästä minua kunnolla lähellesi. En tiennyt silloin, oliko lopulta tämä meidän juttu etenemässä mihinkään vai ei."