Salattu hetki

Luku 20

"Oletko menossa elokuviin?"

Katseeni kääntyi Haileyhin päin, joka oli yllättäen ilmestynyt kaappini viereen. Survoin nopeasti tuon koko viikonlopun ajatuksissani pyörinneen paperinpalan takaisin laukkuni uumeniin. "En, tai, en tiedä."

"Et tiedä?"

"Se olisi lauantaina, mutta en tiedä, pääsenkö menemään." En tiennyt, mitä se lippu oli tarkalleen ottaen tarkoittanut. En tiennyt, olisinko valmis ottamaan sitä riskiä.

"Kävelläänkö yhtä matkaa tunnille?"

Nyökkäsin hänelle vastaukseksi laittaen samalla äidinkielen oppikirjan laukkuuni, kunnes suljin kaappini oven.

Kävellessämme kohti luokkahuonetta huomasin hetken päästä tutut kasvot kauempana muiden jalkapallopoikien seurassa. Hän ei näyttänyt näkevän minua. Olin ollut tänään maanantaina jälleen kahvilassa, mutta tällä kertaa en ollut nähnyt häntä siellä. Minun täytyisi puhua hänen kanssaan, mutta en tiennyt milloin tai miten. Uskoinko häntä? Halusinko mennä elokuviin lauantaina? En tiennyt.

"Oletko enää jutellut lähiaikoina Nicolaksen kanssa?"

Huomioni siirtyi ajatuksistani kohti Haileytä, joka näytti myös huomanneen veljensä. "Mitä?"

"Kerroin hänelle, että tiedät vedosta." Hän kääntyi katsomaan minua pahoittelevasti. "Toivottavasti se ei haittaa. Minun olisi pitänyt kertoa aikaisemmin sinulle, mutta tiesin, miten et halunnut minun sanovan hänelle siitä mitään. En vain halunnut, että hän enää käyttäytyy niin typerästi sinua kohtaan. Sanoin hänelle myös, että hänen pitäisi jättää sinut rauhaan."

Annoin pienen hymyn. "Ei se mitään." Mielessäni kävi paperinpala, joka kuumotti laukussani. "Itse asiassa. . . minullakin on jotain, josta minun olisi pitänyt kertoa sinulle jo aikaisemmin. Tiedän, että kerroit hänelle minun tietävän vedosta. Veljesi tuli pyytämään minulta siitä anteeksi - ja kertoi samalla, että ei ollut mukana koko vedossa."

"Sinä tiedät? Hän tuli?"

"Hän pimputti perjantai-iltana kotini ovikelloa."

"Todellako?"

Nyökkäsin.

"En tiennyt, että hän osaa ajaa luoksesi."

Naurahdin. "En minäkään." Vakavoiduin. "Pitäisikö minun uskoa häntä - että hän ei ollut mukana siinä?"

Hailey katsoi minua hetken, kunnes pieni hymy kävi hänen kasvoillansa. "Nicolas osaa olla typerä välillä, mutta hän ei ole kuitenkaan kuin Ryan."

"Eli, oliko tuo kyllä?" Pieni hymy kävi myös omilla kasvoillani. Lähestyimme nyt luokkahuonetta.

"Minusta sinun pitäisi mennä sinne elokuviin."

Hänen sanansa saivat minut hetkeksi pysähtymään paikoilleni. Jäin katsomaan, kun Hailey askelsi sisälle luokkaan.

"Oletko varma?" kysyin, kun olin viimein askeltanut hänet kiinni ja istuuduin nyt hänen vieressään olevalle vapaalle pulpetille.

Hän nyökkäsi. "Se oli aika hyvä elokuva katsottavaksi toistamiseen."

Hymy muodostui kasvoilleni.

"Kunhan vain jatkossa muistamme aina kertoa toisillemme asioista - olkoot, vaikka ne koskisivatkin minun veljeäni." Hän vastasi hymyyni.

Nyökkäsin. "Tietysti."

Hän oli jotenkin arvannut. Hän myös näytti hyväksyvän, jos päättäisin ottaa riskin tämän pojan suhteen. En kuitenkaan ollut vielä varma, uskalsinko tehdä sen.