Salattu hetki

Luku 13

Minun olisi pitänyt pysyä kaukana tuosta pojasta, jonka katseen tunsin nyt itsessäni samalla kun otin toisella jalallani vastaan hänen syöttämänsä pallon. Miten yhtäkkiä päädyin seisomaan koulun jalkapallokentän nurmelle syöttelemään palloa hänen kanssansa?

"Olet hyvä syöttämään", hän huudahti suuntaani.

Nostin katseeni ja syötin nyt pallon takaisin hänelle. "Et ole itsekään hullumpi", kommentoin, johon hän naurahti.

"En kuitenkaan pystyisi koskaan syöttämään yhtä hyvin kuin sinä, jos jalkojani koristaisi tuollaiset kengät kuin sinulla."

Tuossa oli jälleen se katse, jota minun olisi pitänyt välttää. Minun ei pitäisi olla täällä potkimassa palloa hänen kanssansa. Kauanko jo olimme olleet täällä? Kenttä oli ainakin vielä pysynyt meitä lukuunottamatta tyhjillään. "Tuota. . . vaikutat jo hyvätuulisemmalta. Ehkä meidän olisi hyvä palata koululle ennen kuin ruokailu alkaa."

Odottamatta hänen vastaustansa lähdin jo askeltamaan kohti vieressä olevan katsomon penkkejä. Istuuduttuani alas kaivoin penkille jättämästäni laukusta kännykkäni esille. Olimme olleet kentällä noin puoli tuntia. Hailey oli lähettänyt minulle myös viestin. Hän oli kysynyt, jos menisimme yhdessä ruokalaan. Vastasin hänelle takaisin myöntävästi.

Näin sivusilmällä Nicolaksen kävelevän hetken päästä luokseni potkien samalla palloa jaloillansa. "Olet oikeassa. Tämä sai minut paremmalle tuulelle." Penkin puiset lankut hiukan kitisivät allani hän istuuduttuansa viereeni. "Tulen kuitenkin olemaan vaikeuksissa seuraavalla matematiikan tunnillani. Ja se on sinun syytäsi."

Katseeni siirtyi vaistomaisesti häneen päin. Hänen kasvojansa koristi leikkisä ilme. "Minun?"

"Se oli sinun ideasi tulla tänne kentälle potkimaan palloa."

Toinen kulmani nousi ylös. "Älä yritä syyttää minua sinun huonoista päätöksistäsi."

Naurahdus kuului hänen suustansa, kunnes hän sanoi vilpittömällä äänellä: "Kiitos, kun ehdotit tätä."

Käänsin katseeni pois hänestä nyökäten samalla vastaukseksi. Hän oli laskenut jalkapallon väliimme penkin päälle. Hän tuntui kuitenkin istuvan liian lähellä.

Nousin ylös penkiltä kaapaten laukun mukanani. Minun olisi pitänyt olla tekemässä kemian tehtäviä.

"He eivät taida erota, eikö?" Nicolas kysyi yhtäkkiä takaaltani vakavammalla äänellä.

Käännyin katsomaan häntä. Hänen katseensa oli kohdistettuna nurmelle päin. "Tarkoitatko. . ."

"Hailey ja Luke. He eivät varmaankaan aio erota ainakaan lähiaikoina."

"Tuota. . . en usko." Oliko Nicolas ollut huonolla tuulella Haileyn ja Luken vuoksi?

Hetken oli hiljaista, kunnes hän sanoi: "Olen yrittänyt olla välittämättä, mutta en vain voi vieläkään uskoa, että Luke pystyi tekemään jotain sellaista minulle, ymmärrätkö?"

"Ymmärrän, mutta tiedän, että hän ei tahalteen ihastunut siskoosi. Sitä paitsi Luke on hyvä hänelle. Hän tekee Haileyn onnelliseksi. Tiedäthän sen?"

Hän kääntyi katsomaan minua. "Tiedän. Ja haluan, että hän on onnellinen. En vain haluaisi, että se tapahtuu. . . hänen takiansa." Iloton naurahdus kantautui hänen suustansa. "Maailmassa on tarpeeksi muitakin poikia kuin vain Luke. Eikö Hailey todella voinut löytää ketään muuta itsellensä?"

"Ehkä sinun pitäisi vain kuunnella paremmin heidän puoltansa asiasta. Ehkä se saisi sinut ymmärtään paremmin heitä."

"Niinkö uskot?" Tuo leikkisä ilme mudostui jälleen hänen kasvoillensa. "Eikö minulla pitänyt olla jo 'paremmat kuuntelutaidot kuin monella muulla pojalla'?"