Salattu hetki

Luku 9

- Patrician näkökulmasta: -

Avasin lasisen oven edessäni, mikä johdatti minut sisälle Herkkuun. Oli keskiviikko ja toinen tämän viikon hyppytunneistani. Tiesin jo valmiiksi, että Herkku olisi näin myöhemmin päivästä täydempi kuin silloin maanantaina ennen kuin katseeni oli kunnolla edes kiertänyt kaikissa varatuissa pöydissä. Näin kuitenkin pari tyhjänä olevaa pöytää lähellä ulko-ovea.

Lähdin kävelemään tiskille päin valmiina tilaamaan itselleni juotavaa ennen kuin istuutuisin alas tekemään hiukan koulutehtäviä. Ulkona ei ollut niin viileätä kuin pari viimeistä päivää sitten, mutta siitä huolimatta olin koko päivän ollut kylmissäni. Toivoin, että lämmin juotava auttaisi lämmittämään kehoani.

Lähestyessäni kohti tiskiä kävi katseeni vielä varatuissa pöydissä - katsoen tarkemmin kasvoja, jotka istuivat noissa puisissa tuoleissa. Tunnistin suurimman osan noista kasvoista - joko olin nähnyt niistä vilauksen joskus aikaisemmin jo koulun käytävillä tai sitten minulla oli ollut yhteisiä oppitunteja joidenkin kanssa. En kuitenkaan ollut nähnyt niitä yksiä tiettyjä kasvoja, joita tiesin katseeni etsineen. Olin tullut Herkkuun lämpimän juoman takia, muistutin heti itseäni. Tiesin, että oli pieni mahdollisuus, että Nicolas voisi olla sattumalta jälleen samaan aikaan kahvilassa, mutta hän ei ollut syy, miksi olin nyt palannut jälleen Herkkuun. Eihän? No, nyt ainakin olin kuitenkin saanut varmistuksen siitä, että hän ei ollut täällä.

"Hei, mitä saisi olla?" Huomioni kiinnittyi pääni sisällä pyörivistä ajatuksista nyt kohti tuota vaaleahiuksista, noin 40-vuotiasta naista, joka seisoi tiskin takana ystävällinen hymy kasvoillansa.

"Yksi valkoinen tee, kiitos." Muodostin myös hymyn omille kasvoilleni. "Granaattiomenan maulla", lisäsin vielä nopeasti, johon nainen nyökkäsi vastauksesi.

Jäin seuraamaan vierestä, kun hän otti esille valkoisen, ison mukin, jonka täytti hetken päästä kiehuvalla vedellä. Myöhemmin hän laittoi mukin valkoisen, pienen lautasen päälle, jolle asetti vielä teepussin ja pienen lusikan.

"Kiitos", sanoin, kun hän siirsi lautasen tiskin kautta lähemmäksi minua.

"Saako olla muuta?"

"Ei kiitos."

"2 euroa", hän sanoi ja nostin punaisen laukkuni tiskin päälle kaivaakseni lompakkoni esille.

"Sattuuko nimesi olemaan Patricia?" hän kysyi yllättäen. Katsoin häntä hetken hämilläni.

"Kyllä. Mistä tiedät nimeni?"

"Minulla taitaa olla jotain sinulle kuuluvaa." Hän kaivoi tiskin alta esille kynän - minun punaisen kynäni. "Eräs nuori mies toi tämän eilen ja kertoi, että se jäi hänen seurassaan istuvalta punatukkaiselta tytöltä. Hän myös mainitsi, että sinä mahdollisesti tulisit käymään täällä keskiviikkona kesken koulupäiväsi ja toivoi, että voisimme säilyttää varmuuden vuoksi kynää täällä tämän viikon." Hän ojensi kynän nyt minulle ja saadessani sen käteeni huomasin samalla pienen lapun kiinnitettynä siihen.

"Ai, kiitos." Otin hellästi toisella kädelläni kiinni tuosta valkoisesta lapusta, jossa näytti olevan jotain tekstiä kirjoitettuna.

"Hän laittoi kynään vielä lapun, jotta muistaisimme kenelle se kuuluu", nainen selitti samaan aikaan, kun näin nimeni kirjoitettuna lapulle. Näin myös lapussa lukevan jotain muutakin nimeni alapuolella.

"'Punainen laukku ja korkeat korot'."

Naisen kasvoille muodosti jälleen tuo ystävällinen hymy. "Hän mainitsi myös kauniin, punaisen tukkasi lisäksi pari muutakin piirrettä, joiden avulla voisimme mahdollisesti tunnistaa sinut - kuten kantamasi laukku ja, että viimeksi maanantaina jalkojasi koristi mustat, korolliset saappaat, joita mahdollisesti käyttäisit myös näin keskiviikkona."