Kuunlapsi

Prologi

Jännitys, se kupli vatsanpohjalla.

Posti oli juuri kolahtanut sisään luukusta, levähtänyt eteisen lattialle. Sen piti tulla tänään. Minä suorastaan ryntäsin kerrostaloasuntomme läpi, olin kaataa maanantaisiivousta suorittavan äidinkin kumoon mennessäni. Hän ei oikein arvostanut sitä.

"Lilia rauhoitu!"

Sukat luistivat parketilla, ja viimeiset sentit liu'uin pysähdyksiin napaten paperikasan lattialta kouraani. Päivän lehti, satunnaiset ilmaisjakelut ja vanhemmilleni osoitetut kirjeet vilisivät silmissä, kunnes lammensiniset iirikseni jähmettyivät nimeeni suurehkossa kirjekuoressa. Siinä se vihdoin oli. Vastaus vaihto-oppilas hakemukseeni.

Kävelin ajatuksissani keittiöön, laskin muut postit valkealle ruokapöydällemme harmaan pöytäliinan päälle. Revin kirjeeni varovaisin sormin auki ja vedin puhtaanvalkean, siististi taitellun lapun ulos. Olin saanut suostutella vanhempiani ikuisuuden, ennen kuin he olivat edes harkinneet toivettani päästä vaihtoon. Se oli vaatinut uhrauksia, kuten tuhottoman paljon vessan kuurausta, sekä arvosanojen nostoa yhdeksöisen yläpuolelle, mutta olin pystynyt siihen, ja tässä sitä oltiin! 

Paperi rapisi auetessaan, jännitys pakkautui yhdeksi suureksi möykyksi vatsaan. Olin hakenut vain yhteen maahan, joten jos pääsin, olisi menolippu Iso-Britanniaan taattu! Äiti asteli keittiön puolelle, katseli peittelemätöntä innokkuuttani hymy kevyesti päivettyneillä kasvoillaan. Hän nojasi kevyesti valkeaan ovenkarmiin ristien kätensä rinnalleen. Muutama vaaleanruskea suortuva oli irronnut korkeasta poninhännästä, jonka hän oli sitaissut puolihuolimattomasti päänsä päälle.

"Noh, mites kävi?"

Katseeni lensi kopiokoneen painamilla sanoilla kiihtyvää vauhtia.

"Onneksi olkoon! 

Voimme iloksemme ilmoittaa, että te, Lilia Sinijärvi, olette päässeet..."

Innostunut kiljahdus purkautui huuliltani lukiessani sanat. Tässä se oli, mustaa valkoisella. Tämä oli oikeasti tapahtumassa, enkä voinut uskoa sitä.

"Mä pääsin!"

Hyppelin keittiötä ympäri hihkuen ilosta, ja olin tönäistä kukkamaljakonkin lattialle äitini huvittuneen katseen alla. Myönnettäkööt, olin hieman kömpelö, mutta ainakaan kukat eivät tällä kertaa joutuneet kärsimään siitä.

"Iso-Britanniaan, niinhän se oli?"

Äiti jatkoi uteluaan. Pysähdyin hetkeksi hyppelyltäni, jotta sain luettua tekstin loppuun äidille.

"Lilia Sinijärvi, olette päässeet vaihto-oppilaaksi Suomeen, pohjoiseen lap-", luin ääneen ylpeänä, kunnes aivoni rekisteröivät sanat kunnolla ja ääneni hiipui pois.

Suomeen? Miten niin Suomeen, minähän olin hakenut vain ja ainoastaan Iso-Britanniaan? Ei, ei, ei, ei, EI! Luin samaista riviä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta teksti ei suostunut muuttumaan. En minä halunnut mennä minnekään Suomeen hemmetti vieköön, minä halusin Britteihin! Äiti asteli lähemmäs napaten lapun kädestäni. Hänkin oli hämmentynyt, saatoin nähdä sen hänen silmistään. Sormeni vilistivät hiuksissani, yhtä paksuissa ja suorissa kuin äidinkin. Miten tämä oli mahdollista? Olin suunnitellut kaiken ennalta; Mitä nähtävyyksiä kävisin katsomassa, mitä vaatteita ottaisin mukaan ja muuta sellaista tärkeää. Tämä sotkisi kaiken!

"Tässä on varmaan sattunut jokin erehdys", Äidin rauhallinen ääni palautti minut takaisin maanpinnalle äkisti synkistyneistä mietteistäni. Niin, tässä olisi sattunut vain pieni erehdys, jonka voisi korjata helposti, ja minä pääsisin sittenkin Iso-Britanniaan. Ei mitään syytä vaipua epätoivoon. Jotenkin se ei silti saanut vauhkosti laukkomaan lähtenyttä mieltäni asettumaan. Epämiellyttävä kutina selkäpiissäni kertoi, ettei tämä olisi niin helposti korjattavissa.