Kuunlapsi

1. Luku - Lähtöpäivä

"Muista, ettet hillu öitä ulkona, et ota mitään päihteitä, ystävystyt vain kunnollisten nuorten kanssa, et harras-",

"Äiti, mä pärjään kyllä!" keskeytin ylisuojelevan vanhempani saarnan turvatarkastuksen jonossa.

Eleonoora mutristi punaiseksi maalattuja huuliaan tyytymättömänä keskeytyksestä, risti kätensä puolustelevasti rinnalleen. Äiti oli käyttäytynyt oudosti viime viikkoina. Hän oli ollut stressaantuneempi ja poissaolevampi, mutta väitti sen johtuvan vain töistä, insinööri kun oli. Vaaleanruskeat hiukset oli jätetty tänään auki, helmenvalkea jakkupuku peitti kurvikasta vartaloa ja poutapäivän taivaan väriset silmät olivat huolta tulvillaan. Hän oli välttämättä halunnut viedä minut lentokentälle perusteenaan tavaramääräni, ja kuinka hankala kolmea kassia olisi raahailla yksin. Kyllä sanoissa oli perääkin, mutta luulisin, että päällimmäisenä hänellä oli mielessään se fakta, ettei hän tulisi näkemää minua seuraavaan reiluun puoleen vuoteen. Tulevat kuukaudet hirvittivät kieltämättä minuakin. Se tulisi olemaan pisin aika, jonka olen ollut poissa kotoa.

Äitini tuhahti itsekseen, ennen kuin isä kietoi kätensä äkkiarvaamatta ympärilleni rutistaen minut leveää rintakehäänsä vasten. Hänkin oli tunkenut itsensä mukaan, mutten pistänyt sitä pahakseni. Vaikken sitä ollut ääneen myöntänytkään, ikävä tulisi olemaan kova.

"Pidä itsesi turvassa ja nauti", isä mumisi hiuksiini, suukotti päälakeani rakastavasti. Tunsin itseni taas isän pikkutytöksi, kun vastasin hänen karhunhalaukseensa. Onnistuin vain nyökkäämään pienesti, en nimittäin juuri tällä hetkellä luottanut ääneni kantavuuteen.

Tukahdutettu nyyhkäys poksautti kuplan ympäriltämme. Irrottauduin varovasti isästä ja käännyin äidin puoleen, jonka silmät kimaltelivat lentoaseman kirkkaiden lamppujen valossa. Tunsin tutun kirvelyn tavoittavan omatkin silmäni, kun kyyneleet pyrkivät taas esiin. Olin kyllä yksi itkupilli, mutten voinut mitään itselleni. Kristiankin oli ollut eilen meillä viimeistä kertaa, enkä minä ollut voinut istua siinä hänen vieressään miettimättä, etten näkisi punapäätä vähään aikaan kasvotusten. Olinkin itkenyt varmaan vartin putkeen, eikä poika ollut meinannut saada minua irti kaulastaan. Välttämättömän itkukohtaukseni jälkeen olimme pitäneet monen tunnin Netflixmaratonin ja syöneet karkkia mahat kipeäksi, ennen kuin hän oli joutunut lähtemään viimeisellä linja-autolla kotiin.

Liikahdin askeleen verran äidin suuntaan ja samassa hänkin oli kietonut minut vielä viimeiseen halaukseen. Purin alahuultani yhtäkkisen tunnekuohun vallassa, yritin epätoivoisesti pitää kyyneleet aisoissa.

"Mun pitäis jo varmaan mennä", kuiskasin, kun takaamme kuului töykeää mutinaa ruotsiksi.

Isä mulkaisi hyytävästi keski-iän ylittänyttä harmaahapsista ukkoa takanamme saaden hänet hiljaiseksi. Katseeni tavoitti jylhät piirteet, mutta jo pehmenneet kasvot, kun loin huvittuneen katseen äidin olkapään yli isään. Vihdoin äiti päästi minut irti henget seisauttavasta rutistuksesta, ja minä aloin latoa käsimatkatavaroitani tarjottimille.

"Nähdään sitten keväällä", huikkasin hieman laimeasti, lykkäsin tarjottimet hihnaa pitkin läpivalaisuun.

"Me emme katoa minnekään", äiti vakuutteli pieni hymynkare huulillaan.

Kävelin portin läpi toiselle puolelle selviten ilman hälytystä ja vilkutin vielä vanhemmilleni, ennen kuin he katosivat lopulta kokonaan ihmismassan sekaan. Pakkasin reppuni uudemman kerran, kaivoin lentolippuni esiin sen syövereistä. Portti 48, paikka 124 C. Mahtavaa, ikkunapaikka siis! Tiukensin otettani mustasta Vanssin repustani, otin suunnaksi ensimmäisen silmään sattuneen kahvilan. Tarvitsisin kofeiinia tähän jännitykseen.

Tervetullut kahvintuoksu hiipi nenääni, kun astuin maanläheisesti sisustettuun kahvilaan. Ihmiset seurustelivat looseissa, väriteemaa hallitseva ruskea rauhoitti mieltäni kahvin porinan kanssa. Tiskillä ei ollut jonoa, joten sain tilattua latteni ilman sen suurempia odotuksia. Istahdin baarijakkaralle korkean pöydän ääreen kauemmas muista, kaivoin puhelimeni esiin. Olin luvannut pitää Kristianin ajan tasalla päivän tapahtumista.