Kuunlapsi

6. Luku - Muitakin namupaloja

A/N:

Moikka!
Tähän alkuun haluan sanoa muutaman sanan, ennen kuin päästän teidät lukemaan: aivan valtavan suuri kiitos tähän mennessä tulleista äänistä, kannustavasta palautteesta ja Kuunlapsen lisäämisestä omille lukulistoille, aivan ihana tietää, että edes joku lukee tätä ja vielä pitää siitä!

Kiitos❤

》》》

"Hyvää huomenta kultamussukat, tervetuloa lukioon! Minä olen ryhmänohjaajanne Oili Eloranta, ja tulen opastamaan teitä tällä elämänmakuisella matkalla!"

Suurin osa luokasta oli menettänyt mielenkiintonsa jo Oilin ensimmäisen lauseen jälkeen, enkä minä ollut poikkeus. Leukani nojasi vasten kämmentäni, tyhjä katseeni oli jumittunut ikkunaan. Auringon hennot säteet olivat piiloutuneet harmaan pilviverhon taakse, eikä aamuisesta kirkkaudesta ollut tietoakaan.

Seurasin suuremmalla mielenkiinnolla vesipisaroiden kiemurtelevaa matkaa alas ikkunalaudalle, kuin Oilin kannustuspuhe kakkosen hyvin vauhtiin lähtenyttä tsemppiosuutta ahkerasta työskentelystä ja uskosta jokaikiseen – ja niin seurasi moni muukin ikkunapaikan istuja.

Rehtorimme puheen jälkeen kakkoset ja kolmoset olivat lähteneet edeltä omiin luokkiinsa ja meille ykkösille oli jaettu ryhmänohjaajat, joiden johdolla siirryimme omiin luokkiimme pienen tutustumiskierroksen kautta.

Isla ja Heta olivat päätyneet eri luokalle kuin minä, joten tiemme erosivat tässä vaiheessa. Vaikka jako hieman harmitti minua, oli salissa seurassamme istunut Suvi kuitenkin minun luokallani.

Suvi vaikutti ihan mukavalta, vaikkei ollutkaan sieltä puheliaimmasta päästä, mikä kieltämättä vaikeutti kanssakäymistämme; hän vain nyökkäili tai vastaili muutamilla sanoilla puheripuleihini, mikä tukahdutti alkaneet keskustelumme kovin nopeasti. Lopulta olin antanut periksi ja tyytynyt kulkemaan hiljaa pitkin käytäviä Suvi vierelläni.

"...Ja kuten tiedätte, alkoholijuomat on ehdottomasti kielletty koulun alueella, mutta ettehän te enkelit tietenkään edes saisi päähänne..." Oili jatkoi järjestyssääntöjen läpikäyntiä melkoisella tarmolla, vaikkei kukaan oikein kiinnittänyt huomiota lyhyeen ja pyylevään rouvashenkilöön.

Oili oli luultavasti hieman vajaa viisikymmenvuotias, maantienharmailla, lyhyillä ja kiharilla hiuksilla sekä suurella sydämellä varustettu naisopettaja, joka puhui meille vieläkin kuin esikouluikäisille tappikätensä kovin vinhaa vauhtia heiluen. Pullonpohjasilmälasit valahtelivat vähän väliä nenälle, ja jossain vaiheessa Oili lopetti niiden takaisin tökkimisen ja tyytyi katselemaan meitä leuka hieman pystyssä.

Vieressäni istuva Suvi oli haudannut päänsä käsiinsä, enkä ollut varma nukkuiko hän vai ei. Muu luokka puuhaili vähän niitä näitä; osa piirteli, osa nuokkui unen ja valveen rajamailla ja ne muutamat jäljelle jäävät tuijottelivat tyhjyyteen – minä mukaan lukien. Meidän luokkamme vaikutti mukavalta ja rauhalliselta, kenelläkään ei ollut tarvetta vetää mitään omaa show'ta tai ölistä turhia.

"...Vielä tähän loppuun voisimme ottaa nopean nimikierroksen, ennen kuin päästän teidät syömään. Laitan tarralaput kiertämään, kirjoittakaa jokainen oma etunimenne ja liimatkaa se sen jälkeen rintaanne. Oppisinpa minäkin sitten erottamaan teidät!"

Oili lopetti puhetulvansa, laittoi tarralaput kiertoon. Jokainen suhersi omaa nimeään lappuseen ja pieni puheensorina täytti luokan nopeasti. Kaikki vaikuttivat tuntevansa toisensa jo etukäteen, mutten ihmetellyt sitä kovinkaan paljon. Olivathan he varmaankin olleet samassa koulussa ala-asteen, Vilukkovaara kun oli niin pieni.

Suvi ei esittänyt edelleenkään minkäänlaisia elonmerkkejä, joten tökkäsin häntä varovaisesti etusormellani kylkeen. Tyttö säpsähti hereille silmiään kiivaasti räpytellen, onnistui lopulta tarkentamaan katseensa minuun.